ARTIKKELI

17.03.2016

Valkoinen nousi autovärien kestosuosikiksi – missä oman autosi väri menee?


Harmaan kuninkuus autovärien hallitsijana on ollut jo pitkään ohi. Valkoinen kiilasi autojen rekisteröintitilastoissa ykköseksi jo vuonna 2013 – ja on hallinnut ykkössijaa siitä saakka.

Mistä valkoisen suosikkiasema tulee? Sitä on vaikea sanoa. Ehkä kyseessä on uusien autojen tavallinen värivaihtelu tai sitten pesulapalvelut ovat muuttuneet sen verran halvemmiksi, että valkoisesta helposti näkyvä marrasloska on edullista pestä pois. Pari vuotta vanhassa Hesarin haastattelussa autokauppiaat puolestaan arvioivat, että autojen esittely valkoisena sekä vanteiden ja yksityiskohtien parempi erottuvuus valkoisesta väristä voisivat olla syinä valkoisen kohonneeseen suosioon.

Mutta mitä muille väreille kuuluu? Kakkoseksi tipahtanut harmaa on pitänyt asemansa, ja tipauttanut aiemman kakkosen, mustan, pitkälle pronssitaipaleelle.

Värit ovat tietysti hyvin aikaan sidottuja ja trendeille alttiita elementtejä, eikä pelkästään autoissa. Musta ja valkoinen äärimmäisinä väreinä ovat tietysti perusmateriaalia läpi vuosikymmenten niin autoissa kuin miesten puvuissa, mutta silti väliin on iskenyt aina välillä räikeitä yksityiskohtia, kuten Hockey Nightin mauttoman oranssit pikkutakit. Punainen – kaikista nopein väri autolle koko autohistorian saatossa – on pitänyt kuitenkin ainoana vähän näkyvämpänä värinä pintansa nelossijalla tippumatta marginaaliin.

Marginaalista sen sijaan löytyy kaksi tilastojumboa, nimittäin moniväri ja turkoosi. Paratiisisaarten laguunin väri ja aina yhtä nopeat vauhtiraidat eivät ole ottaneet lainkaan nousua yli seitsemän vuoden aikajaksolla. Oranssin sijoitus heti näiden tuntumassa lienee taas kiinteistönvälittäjien tuottamaa.

Miten oman autosi väri on pärjännyt 2010-luvulla? Tsekkaa vuosittaiset prosenttiosuudet ensirekisteröinneistä alta. Vuoden 2016 luvut ovat luonnollisesti alkuvuoden lukuja.

  2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Harmaa 26,0 % 24,8 % 22,8 % 20,4 % 17,8 % 17,2 % 19,5 % 22,0 %
Hopea 10,8 % 9,5 % 8,0 % 8,8 % 8,4 % 7,3 % 6,3 % 5,1 %
Keltainen 0,4 % 0,3 % 0,4 % 0,4 % 0,4 % 0,3 % 0,5 % 0,6 %
Moniväri 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,0 % 0,0 % 0,1 % 0,0 %
Musta 17,9 % 17,7 % 17,6 % 16,4 % 15,2 % 14,7 % 13,8 % 14,0 %
Oranssi 0,4 % 0,4 % 0,4 % 0,5 % 0,6 % 0,5 % 0,5 % 0,4 %
Punainen 12,6 % 13,0 % 12,1 % 12,9 % 13,1 % 12,7 % 13,0 % 12,3 %
Ruskea (beige) 6,8 % 7,5 % 10,9 % 11,3 % 12,0 % 12,2 % 10,2 % 10,3 %
Sininen 13,7 % 12,9 % 10,9 % 10,1 % 10,0 % 10,0 % 11,0 % 9,7 %
Turkoosi 0,2 % 0,1 % 0,0 % 0,2 % 0,2 % 0,1 % 0,0 % 0,0 %
Valkoinen 8,4 % 11,2 % 14,5 % 16,7 % 21,0 % 23,6 % 24,0 % 24,3 %
Vihreä 2,3 % 1,6 % 1,5 % 1,2 % 0,7 % 0,8 % 0,7 % 0,9 %
Violetti 0,5 % 0,7 % 0,8 % 1,0 % 0,7 % 0,6 % 0,4 % 0,3 %

 

TOPI RANTA

Keskustelu

jussi
23.03.2016 08.14

ensin oli harmaa, sitten toinen harmaa. Sitten valkoinen ja taas paluu harmaaseen. kyllä metallinhohto harmaa on kaunein ja ennen kaikkea lika ei näy heti. Samoin jälleenmyynti arvo säilyy ja auto helppo kaupata eteen päin kun vaihdon aika on edessä. Myös siniharmaa väri on kaunis autossa. ja mikä parasta niin sopii niin naisen kuin miehenkin makuun. Sllmä lepää ja tykkää. Puhtaita kauniita autoja on kiva katsella.

Markku
23.03.2016 08.58

Musta on tyylikäs varsinkin isoissa edustusluokan ajoneuvoissa. Sporteissa menee punainenja keltainenkin.

Mauri
23.03.2016 09.04

Mielestäni eri autoihin sopii eri väri, jolloin ne näyttävät parhaalta. Käytettyä ostaessa ei voi väriä valita niinkuin uutta ostaessa tai ainakin hankinta menee hankalaksi etenkin kun on minulla paljon muita tärkeimpiä vaatimuksia auton varustukselle. Edellä mainituista syistä nykyinen autoni on valkoinen vaikkei se minun suosikkini ollutkaan, mutta nyt kun se ollut mulla olen huomannut, ettei se niin huonolta näytäkkään ja ei myöskään ole hankala pitää siistinä kuin aiemman kokemuksen mukaan oletin. Edellinen autoni oli punainen se oli mielestäni hieno väri siihen autoon ja sitä ennen oli tumman harmaa ja sitä ennen musta metalliväri ja sitä ennen beige. Mielestäni musta oli näistä hankalin pitää siistinä. Jos voisin valita värin niin harmaa (vaalea) olisi paras, sitten seuraa beige, valkoinen, punainen, hopea. Järjestys voi muuttua jos auton merkki tai malli muuttuu, mutta oranssi, keltainen, vihreä ovatvärejä joita en voi hyväksyä ja sininenkin on siinä rajoilla voisiko ottaa jo muut asiat tyydyttävät

Jari
23.03.2016 09.05

Valkoisen suosioon vaikuttanee sekin, että on lähes aina ns. perusväri ilman lisähintaa.

dorrit
23.03.2016 09.25

1.oli valkoinen 2 oli punainen.3 oli kultaa 4 beige5vihree6musta 7 orange 8 sininen 9 metallisininen
10 oli vaal.vihree ja nyt odotan että saan tää joka jo ostin ja sen väri on violetti-pun. kun kerran väristä maksetaan niin otan sit kunnon väri

Mauri
23.03.2016 09.40

Perusväreinä autoissa on usein ilman lisähintaa tosiaan valkoinen, punainen ja musta joka nostanee näiden värien suosiota. Mutta kyllä valkoisia on nykyisin myös metalliväreinä ja erikois metalliväreinä niitäkin on hankittu runsaasti. Se vaan on tosiaan nyt suosiossa. Olen useimman henkilön kanssa keskustellut asiasta ja aiemmin ei he ole valkoista missään tapauksessa halunneet vaan sen pitää olla musta, hopea tai joku muu väri, mutta nyt he muuttaneet mielipiteensä valkoista suosivaksi. Mikä sen aiheuttanut ? Ei se ole mielestäni pelkkä muoti ilmiö

Åskådare
23.03.2016 10.08

Grön, livets färg, fattas från nästan alla bilamärkenas färgurval. Undrar varför så. Förstås är gröna färgens andel liten, eftersom det finns inget utbud på marknaden.

Arska
28.04.2016 15.41

Minä ostin ensimmäisen ja viimeisen valkosen auton.Nimittäin Lada Samaran vuonna -89.Se oli valmiiksi ruosteessa ostohetkellä konehuoneen puolella. Myöhemmin katon saumat rupes ruostumaan ja menin malmin konelaan valittamaan ruosteista.He sanoivat minulle,että pese ja vahaa auto! Ajoin autolla 2500 km ja myin sen pois.

Kirjoituksen avainsanat

data värit

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb