11.06.2016

Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016

Osoite kopioitu

Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016

Kokosin sähköutoilevan motoristin superperjantaile erilaisia kokemuksia sähköisistä autoista ja moottoripyöristä pääkaupunkiseudulla sekä sähköautoilijat ry:n puheenjohtajan, Teollisuusneuvos Kari Kallosen tapaamisen.

Tämä blogitarina on kooste tuon perjantain tapahtumista ja sisältää olennaiset linkit Brammon ja Teslan koeajoihin sekä Sähköautoilijat ry:n ja Kari Kallosen esittelyyn. Kannustan käymään näissä linkeissäkin.


1. Päivä tietenkin alkoi siirtymällä omalla Leafilla Kangasalta pääkaupunkiseudulle

Matka sujui jo hyvin tuttuun tapaan. Välilataukset Tiiriössä ja Hyvinkäällä. Ainoastaan Vantaalla meinasi tulla haaste löytää toimivaa pikalatauria, kun vasta kolmas paikka suostui toimimaan.

2. Zero SR 13 kWh sähkömoottoripyörän koeajo ei onnistunut

Edellinen koeajaja oli kipannut pyörän korjaamokuntoon, joten en päässytkään ajamaan Zero SR:llä. Maahantuoja toimi erinomaisesti viestittämällä asiasta minulle viipymättä ja tietenkään tilanne ei ole millään tavalla heidän vikansa. Koeajo toteutetaan myöhemmin.

Jään siis innolla odottamaan tehokkaammalla 50 kW ja 144 Nm moottorilla ja isommalla 13 kWh akulla varustetun Zero SR:n koeajoa. Tämä tehokkaampi moottori kiihdyttää SR-mallin tehtaan ilmoituksen mukaan moottoripyörän 0-100 km/h 3,3 sekunnissa, eli aivan riittävän ripeästi. Pyörä on edelleen isommallakin akulla kevyt 188kg painollaan ja toimintamatkaa tehdas lupaa 130 - 259 km sekä lisävarusteisella Power Tankilla jopa 158 - 317 km.

Tuolta kannattaa lukea Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajosta raporttini. Pääosin samat ominaisuudet pätevät tähänkin malliin.

Lisätietoa Zerosta: http://www.zeromotorcycles.com/zero-s/specs.php

3. Yritin saada Laakkoselta BMW i3 -sähköauton koeajoon

BMW i3 -sähköauton myynti on vihdoin lähtenyt Suomessakin käyntiin. Jälleenmyynti on alussa keskitetty pääkaupunkiseudulla olevaan Laakkosen liikeeseen. Zero SR -sähkömoottoripyörän koeajon mentyä pieleen päätin siis koittaa onneani ja saada varaamatta i3 koeajoon Laakkoselta. Turhaan. Auto on ollut niin suosittu, että pitkälle Juhannuksen yli meni ensimäinen koeajomahdollisuus kalenterissa!

Tarkempia tietoja BMW i3:sta www.bmw.fi

BMW i3:selta odotan erityisesti Leafista kerääämäni kokemuksen perusteella aika paljon. Saimmekin jo sovittua 1.-2.7.2016 kalenteriin koeajon Laakkoselle tulossa olevalla toisella uudella i3:sella. Palaan siis tähänkin asiaan myöhemmin.

4. Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo

Eli päivän tavoitteen mukaiset, eli uusien sähköajoneuvojen kokemukset alkoivat Sähköautoilijat ry:n puheenjohtaja Kari Kallosen kotoa, jonne olimme sopineet tapaamisen  ja mahdollisuuden koeajaa Suomalaisittain todellista moottoripyöräharvinaisuutta.

Hänellä on nimittäin Brammo Empulse R -moottoripyörä. Toinen niistä kahdesta, joita Suomeen on rekisteröity!

Lue Brammon koeajoraportti täältä: Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo

4. Tesla Model S 85+

En ole Teslaa vielä koeajanut blogianikaan varten, koska olen halunnut keskittyä ajoneuvoihin, jotka hintansa puolesta ovat minun omasta näkökulmasta todennäköisiä hankintalistalla. Uusi Tesla Model S ei sitä valitettavasti ole vieläkään. Mutta kun Kari Kallonen kysyi, että haluanko käydä kokeilemassa hänen tallistaan pihaansa peruuttamaansa vauhdikkaaksi teipattua Teslaansa, en voinut kieltäytyä.
Suomessa katseltuina Teslat tuntuvat pudottavan hintaansa tuskastuttavan hitaasti, mutta Mobile.de alkaa olla jo pikkuhiljaa sopivamman hintaisia käytettyjä tarjolla, joten pian alkaa olla sopiva hetki tutusta seuraavaan todennäköiseen autooni. Toki noissa Mobile.de edullisimmissa on syytä aina varautua siihen, että halpaan hintaan on syynsä, kuten että useat niistä ovat USA-malleja, jotka eivät meillä toimikaan.

Teslan Model S on todellinen sähköautojen ikoni.
Tesla teki sähköautosta haluttavan.  Se on menevän näköinen, jumalaisen nopea käytännön ajotilanteissa ja kaupan päälle sitten vielä ympäristöystävällinen!

Minun mieleeni tuo lyhyt koeajo Tesla Model S 85+ -autolla jätti kerralla lähtemättömät muistot. Kertakaikkiaan upea auto!

Lue lisää täältä: Tesla Model S85+ koeajo


5. Sähköautoilijat ry ja puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen

Yksi päivän parhaista kokemuksista oli kuitenkin Sähköautoilijat ry:n puheenjohtajan, Teollisuusneuovos Kari Kalloseen tutustuminen.

Täältä löytyy tarinaa: Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Kari Kallonen

Yhteenveto päivästä:

Päivä meinasi alkuunsa kaatua, kirjaimellisesti, kun Zero SR -pyörän oli edellinen koeajaja kipannut korjaamolle ja i3 suosio oli täyttänyt varauskirjat.

Onneksi Kari Kallosen kanssa ennalta sovitusti tapasimme. Hänen tapaamisensa sekä hänen Brammonsa sekä Teslan koeajot tekivät päivästä erityislaatuisen. Hienoja muistoja jälleen.

Illalla muuten sain kuunnella Jollas Instituutin eläkkeellä olevan rehtorin Matti Pulkin luentoa onnellisuudesta. Hän kertoi mm ettei onnellisuus tule tavaroista, tai ei ainakaan kestävä onnellisuus, vaan se tulee mieluummin vaikka kokemuksista. Sähköautot, etenkin Tesla tarjoavat näitä kokemuksia, jotka kyllä auttavat kokemaan onnellisuutta. Silti olen onnellisempi, että sain tutustua uuteen ihmiseen pitkän sosiaalisen median tuttavuuden jälkeen.

Hieno päivä!




Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb