14.04.2016

Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä

Osoite kopioitu
Välillä sähköautojen valmistajien konsepteja esitellessä tulee mieleen ajatus: "onkohan tuokin tehty vain jotta kukaan ei vain erehtyisi haluamaan sähköautoa".

Ajattelin koota tähän karmeimpia mokia sähköautojen konseptiautoissa.

1. Toyota Setsuna, puinen sähköauto

Esimerkiksi www.greencarreports.com raportoi maaliskuussa 2016 Toyotan sähköautokonseptista, joka oli tehty kokonaan puusta. Autossa kerrottiin olevan 16 mailin toimintamatka ja huippunopeutta luvattiin 25 mailia tunnissa. Ei jatkoon miltään osin!



2. Nissan Teatro for Days konseptiauto

Nissanin omilla nettisivuilla esitellään aika karmivan näköistä sähköautoa. 
Tekniikasta en nyt löytänyt tietoa, mutta muistaakseni jossain oli kirjoitusta reilusti mitoitetusta akkukapasiteetista.

Miksi pitää yrittää karkottaa mahdollisia ostajia Nissan? Esimerkiksi VW onnistui tekemään hiukan samaan teemaan kertakaikkisen tyylikkään konseptiauton.
Ei jatkoon!


3. Toyota i-Road 2 paikkainen

Markkinoilla jo on olemassakin houkuttelevan näköisiä kaksipaikkaisia sähköajoneuvoja, kuten Twizy joiltain osin. Toisaalta myös Twizy on monien mielestä maailman rumin ajoneuvo. Miksi Toyota halusi tämänkin osalta varmistaa, ettei kenenkään ainakaan tule tekemään mieli sitä tilata? 
Ei jatkoon!



No tässä oli vain muutama esimerkki uusimmista konseptiautomokista.
Mielelläni lisäilen listaan, jos joku haluaa kandidaatteja ehdottaa esimerkiksi Sähköautot -Nyt! Facebook-ryhmässä tai suoraan tänne kommentoimalla.

4. Toyota uBox konseptiauto

Huhtikuussa 2016 Toyota sitten julkaisi tämän kauhukuvan. Jos tuollainen olisi pysäköitynä pimeälle sivukujalle niin kääntyisin varman ympäri ja kävelisin varmuuden vuoksi pois päin.

Eipä tässäkään tapauksessa millään tarkemilla tiedoilla ole edes mitään merkitystä.
Ei jatkoon!

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb