12.11.2018

Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa

Osoite kopioitu

Helsingin messukeskuksessa 9.-11.11.2018 pidetty Auto 2018 -autotapahtuma osoitti käytännössä sähköautojen läpimurtoa. Itse keskityin messuilla pelkästään täyssähköautoihin, eli BEV-autoihin ja totesin niitä löytyvän jo lähes jokaiselta osastolta.

Kirjoitin jo aiemmin erilliset tekstit Hyundain ja Audin osastojen sähköautotarjoomasta omiin blogitarinoihinsa, koska olennaisimmat annit minulle koko Auto 2018 -tapahtumassa olivat Kona Electric ja Audi e-tron. Nyt koostan tähän kirjoitukseen muita sähköautoja.

Nissan

Nissan oli tuonut messusosastolleen Leaf 40 kWh:n kokonaisena sekä puolitettuna. Leafi on minulle jo niin tuttu auto, että en sinänsä siitä enää jaksanut tutustumiskohteena innostua, mutta sitäkin mielenkiintoisempi oli tarkastella puoliksi leikattua Leafia.

Halkaistusta autosta näkee myös asiaan aiemmin perehtymättömät, miten Leafissa on sijoiteltu akku ja voimansiirtotekniikka. Akku on matkustamon alla. Moottori,  kiinteävälitteinen perä, invertteri, laturi, 12 voltin apulaiteakku ja muu tekniikka on keskitetty auton etupellin alle.

Akkua ja sen ympäristöä katsellessani minun oli entistä helpompi ymmärtää miksi Leafissa akun ylikuumeneminen toistuvissa DC-pikalatauksissa ja jopa pelkässä moottoritieajossa on niin iso ja yleinen haitta. Akusto on tosiaan suljettu todella tiiviiseen koteloon, jossa ei näy minkäänlaisia jäähdytyskanavia. Ei myöskään säteilyjäähdytystä lisääviä rimoituksia ja tiedän, että akussa ei ole myöskään nestejäähdytystä. Lämpö ei vain kertaikkiaan pääse pois Leafin akustosta.

Oli Nissan tuonut noiden kahden Leafin lisäksi paikalle myös E-NV -sähköpakettiauton, josta kävijöille anniskeltiin jotain mehukeiton kaltaista juomaa kylmänä.

Leafieja olisi ollut myös koeajettavaksi, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi.

Opel

Opelin osastolle oli tuotu Norjan rekisterissä oleva Ampera-e, eli todellinen sähköautojen yksisarvinen. Olen nähnyt kerran aiemmin Ampera-e:n luonnossa ja se oli reilu vuosi sitten Frankfurtin autonäyttelyssä. Suomen teillä niitä ei yhtään olekaan, koska sitä ei ole koskaan tuotu Suomeen.

Silti kävin fiilistelemässä Amperan sisällä. Kyllä siinä olisi ollut sähköauto minun mieleeni, jos niitä vain olisi saanut, mutta siis tehdas on rajoittanut valmistumääriä jo alunperin ja nyt Peugeotin ostettua Opelin, taitaa käydä Ampera-e:lle vielä huonommin. Käytettynäkään näitä ei ole vielä kukaan arvannut Suomeen tuoda. Sisarmallia Chevrolet Bolttia varmasti kuitenkin saattaisi jo löytyä rapakon takaa käytettynä ostettavaksi sopuhintaan. Euroopassa olevat Mobile.de:ssä näkyneet yksilöt ovat olleet yksisarvisen hinnoissakin.

Ampera-e:ssä olisi juuri sopivat tilat omalle perheelleni ja 60 kWh akku olisi jo erinomaisen riittävä ajotarpeisiini. Nyt kuitenkin Opelille on käymässä myös siten, että esimerkiksi Kona ajaa ohi jo kovaa.

Nyt Helsingissä pääsin kurkistamaan myös Ampera-e:n konepellin alle. Frankfurtissa nimittäin messuesittelijät eivät millään suostuneet edes raottamaan keulapeltiä. Sieltä pellin alta löytyi todella tiiviisti pakattuna moottori, perä, invertteri, AC-laturi, ajoakku ja muut tekniikan komponentit. Ei siis etutarvaratilaa eli frunkkia, mutta eipä noin lyhyeen keulaan isoa tavaratilaa olisi mahtunutkaan.

Renault

Renault oli tuonut messuille kolme sähköautoa. Twizyn saa rekisteröityä L7e ajoneuvoksi, jolloin autossa on 13 kW:n tehot ja huippunopeus 80 km/h ja ajaa voi B-ajokortilla. Sen saa rekisteröityä myös mopoautoksi, jolloin teho on rajoitettu 4 kW:n tehoon ja siis ajaa saa 15-vuotta täyttänyt mopokortilla.

Kangoo ZE on sähkötavara-auto. Kangoossa on 33 kWh:n akku ja 44 kW:n tehoinen moottori välittää 225 Nm vääntöänsä etupyörille. Auto on varustettu energiatehokkaalla lämpöpumpulla kesäiseen viilennykseen sekä talven leutojen kelien lämmitykseen. Kovemmilla pakkasilla tarvitaan myös vastulämmitystä. Tavaratila on 3 tai 4 kuutiometriä riippuen valitseeko 4,28 vai 4,66 metriä pitkän version ja kantavuutta autolla on 625 kiloa. Oikeastaan todella iso harmi on, että Renault ei ole laittanut Kangoohon samaa laturia, kuin on Zoessa, vaan autossa on 7,4 kW:n tehoon yksivaihevirrasta kykenevä laturi.

Zoe oli paikalla minun makuuni hyvin makealla värityksellä. Nythän autoon on saatavilla myös R110-versio, jossa moottoriteho on nostettu 80 kilowatin tasolle väännön pysyessä 225 Nm lukemassa. Tällä tehokkaammalla moottorilla Zoe kiihtyy jo useimmille riittävän hyvin, eli 11,4 sekunnissa satasen lukemaan. Maajantuojan sivuilta en kuitenkaan edelleenkään löydä tälle tehokkaammalle versiolle mitään tietoja enkä hintaa.

Smart

Smart kuuluu Daimler-konserniin ja on Vehon maahantuoma moderni urbaanin ympäristön auto. Mesuilla oli esillä Smart Forfour EQ -sähköauto. Se olisi ollut myös koejattavana, mutta tuo selvisi minulle liian myöhään saadakseni itselleni koeajovuoroa.

Smartissa on vaiona 4,7 kW:n tehoinen AC-lataus, mutta lisävarustelistalta voi valita 22 kW:n tehoisen latuksen, jolla 16,7 kWh:n akku täyttyy selkeästi alle tunnissa.

Sähkö-Smarttiahan saa myös kaksipaikkaisena Smart Fortwo-versiona.

Volkswagen

Volkkari oli tuonut messuille e-UPin ja e-Golfin. Näistä e-Golfilla olenkin ajellut ja kirjoittanut koeajoraporttini. E-Up on ehkä lähinnä kaupunkiajoon suuniteltu 18,7 kWh:n akulla varustettu sähköauto.

Muuta messuilla vastaantullutta sähköiseen liikenteeseen liityvää

Messuilta oli tavattavissa myös latauslaiteoperaattorimme sekä latauslaitteiden maahtantuontia harjoittavat toimijat. InterControlin osastolla oli mielenkiintoista kuulla tekniikkaa Suomen ensimmäisen suurteholaturin sisältäkin.

Tesla ei panosta perinteisiin autovalmistajien markkinointimedioihin, eikä osallistu automessuillekaan tästä syystä merkkinä. Silti Auto 2018 -tapahtumaankin oli pari Teslaa päätynyt. Toisen oli tuonut OP-kulku, joka tarjoaa ladattavien autojen liisingpalveluita ja toinen löytyi korjaamomessujen puolelta.

Korjaamomessujen puolelta löytyi myös erallycross-projekti, jossa oppilaitostyönä muutetaan A-mersusta sähköistä rallicrossautoa.

Mielenkiintoinen nähtävä oli myös Hyundain vetyauto, jolla tosin taitaa olla aika pitkä ja kivikkoinen tie ainakin Suomen markkinoille. Nimittäin se ainoakin vetytankkausasema on jo suljettu Suomesta.

Oli hieno tilaisuus päästä messujärjestäjän tarjoamalla blogaajapassilla Auto 2018 tapahtumaan. Jään innolla odottamaan kahden vuoden päästä seuraavaa tapahtumaa.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Jani Ikävalko
27.11.2018 06.36

Ohkanen määritelmä läpimurrolle, kun sähköautoja on Suomessakin esitelty 2009 oikein erikoisnäyttelyn voimin ja globaalistkkin jo 9 vuotta Nissan Leafista lähtien.

Sitä ennen esim. 1992, 1982 ja 70-luvun öljykriisin paikkeilla eritoten on sähköautoja ollut globaalisti messuilla nähtävillä mutta se ei tuonut niille läpimurtoa. Auto 2018 tapahtumassa oli myös joka osastolla sportti-autojakin, mutta ei tämä tarkoita että 2018 vuosi oli sporttiautojen läpimurto - läpimurtoon vaaditaan näköjään hieman enemmän kuin jatkuva kulissinäyttelyissä paistattelu, mitä eritoten Auto 2018 tapahtuma oli tarjonnaltaan.

Sähköautoileva motor
27.11.2018 06.54

Hei Jani jälleen,
tuo oli minun tulkintani, sinulla ja kenellä tahansa muulla on täysi oikeus omaansa messujen tarjonnasta.

Jani Ikävalko
30.11.2018 15.51

Hei,

Sähköautojen läpimurto tulee eittämättä joskus muiden teknologioiden rinnalle, mutta ei ihan vielä =)

Sähköautoileva motor
01.12.2018 20.19

Moro Jani,
joo olen aina edustanut avoimesti sitä ajatusta, että sähköauto ei sovi vielä kaikille. Eikä siinä tarvitse kuin katsoa tarjoomaa. Itse olen myös edelleen sitä mieltä, että yhden liikenne-energian tulevaisuutta ei tule, ainakaan toivottavasti. Aika näyttää...

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Autonäyttely sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb