POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu kuukaudella lokakuu

Renkaiden vaihto hintavertailu

maanantai 20.10.2014 Avainsanat: Renkaat

Talvi ja talvirengaskausi puskee taas päälle, vaikka tätä kirjoittaessa vettä tuleekin taivaan täydeltä. Olen vaihtanut Polon renkaat tähän saakka Jyväskylän Autotarvikkeella, mutta hinta on niin kova, että nyt päätin vaihtaa johonkin toiseen liikkeeseen. Vaikka Polon renkaanvaihto meneekin huolenpitosopimuksen piikkiin, minun rahojani siinä kuitenkin kulutetaan - käyttämättä jääneet rahat kun saa takaisin sopimuksen umpeutuessa.
 
Missä renkaat sitten vaihdattaisi? Kaupunki on pullollaan rengasliikkeitä ja hintavertailu vaikeaa, koska nettisivuilla ei kerrota vaihtohintaa. Itse päädyin Rengasnuoralle, koska kuntosalini yhteistyökumppanina tutuksi tulleen liikkeen tj sattui twiittaamaan sopivalla hetkellä renkaidenvaihtokauden lähenemisestä. Kysäisin Twitterissä heidän liikkeensä hintaa ja sainkin niin hyvän tarjouksen, että pystyin unohtaa Autotarvikkeen välittömästi.

Hintavertailu

Minusta on ärsyttävää, että rengasliikkeet eivät kerro netissä vaihtohintoja. En varmasti ole ainut, joten saamastani tarjouksesta huolimatta päätin tehdä vertailun Jyväskylän alueen rengas- ja autoliikkeiden renkaanvaihtohinnoista. Tiedustelin vaihdon ja pesun hintaa 13 rengasliikkeestä ja 8 autoliikkeestä viikolla 42/2014. Ensisijaisesti lähestyin liikkeitä sähköpostitse, mutta niihin jotka eivät vastanneet soitin.

Rengas- ja autoliikkeet ovat aakkosjärjestysessä omissa taulukoissaan. Halvin on merkitty vihreällä ja kallein punaisella. Harmikseni Jyväskylän Autotarvike oli koko vertailun kirkkaasti kallein liike, kun katsotaan vaihdon+pesun hintaa. (Pelkän vaihdon hinta on kaupungin keskitasoa.) Kaupungin halvin renkaanvaihto oli Käyttöautolla ja O.K. Autolla, jotka yllättäen ovat molemmat autoliikkeitä. Halvin vaihto+pesu oli puolestaan Säynätsalossa sijaitsevalla Päijätkumilla.

Rengasliikkeet

NimiVaihtoPesuVaihto+pesuHuomioita
Euromaster 38 10 48 Pesu pesukoneessa
Point-S (Gummisepät) - - 35 Pesu sisältyy hintaan
Jyväs-Rengas 35 5 40  
Kumisetä 30 10 40 Pesu pesukoneessa
MR-Rengas 30 5 35  
Muuramen Rengaspiste 30 10 40  
Päijätkumi - - 30 Pesu sisältyy hintaan
Rengasliike Juha Poikonen 35 - - Ei pesumahdollisuutta paitsi rengashotelliasiakkaille
Rengasnuora - - 34 Henkilöauton renkaanvaihtohinta. Harjaton pesu sisältyy hintaan, pesu liuottimella pesukoneessa 10 e
Rengastiimi 28 - - Ei pesumahdollisuutta
Seppälän Autokulma - - 35 Pesu sisältyy hintaan. Maasturit ja pakettiautot 45 e, asuntoautot 50 e
Tikkakosken rengaspalvelu 30 5 35  
Vianor 40 10 50  

Autoliikkeet

NimiVaihtoPesuVaihto+pesuHuomioita
Autopale - - 39,20 Pesu sisältyy hintaan
Delta 29 - - Ei pesumahdollisuutta
Hämeen autovaruste 45 - - Ei pesumahdollisuutta
Jyväskylän Autotarvike 35 25 60  
Käyttöauto 25 10 35  
Laakkonen 35 10 45 Pesu on huuhtelu
O.K. Auto 25 10 35  
Rinta-Jouppi - - 49 Pesu sisältyy hintaan
 

Renkaanvaihdon hintaan vaikuttavat tekijät

Miksi renkaidenvaihdon hintoja ei sitten kerrota netissä? Rengasnuoran Jarmon mukaan se johtuu siitä, että vaihtoehtoja on niin paljon. Taviksena ajattelen, että vaihdetaan renkaat auton alle ja that’s it. Mutta ei se olekaan niin yksinkertaista. Renkaiden allevaihtohintaan vaikuttaa ainakin vanteen tyyppi, auton tyyppi ja mahdollisen pesun tyyppi.
 
Alumiinivanteilla olevien renkaiden allelaitosta saatetaan veloittaa peltivanteita enemmän, koska aluvanteisiin menee enemmän aikaa. Pulttipyssyn momentti ei ole luotettava, joten alumiinivanteiden pultit pitää kiristää loppuun momenttiavaimella. Peltivanteissa sen sijaan riittää pulttipyssyllä ampuminen, koska momentti ei ole niin justiinsa. Käytetyssä ajassa ei liene kyse monesta minuutista, mutta jos liike vaihtaa päivässä yli sadan auton renkaat, niin kyllähän siinä minuutteja kertyy.
 
Pakettiautojen, maastureiden ja asuntoautojen renkaanvaihto on kalliimpaa kuin henkilöautojen. Renkaat ovat isommat ja painavammat ja ovat siten hitaampia käsitellä.
 
Renkaiden pesun tyyppi vaikuttaa myös hintaan. Osassa liikkeistä renkaat pestään automaattisesti, osassa siitä laskutetaan erikseen. On myös eri asia, pestäänkö renkaat vain painepesurilla vai käytetäänkö rengaspesukonetta. Painepesurilla lähtee enimmät hiekat, mutta jarrupöly vaatii liuottavan pesuaineen.

 

On ihan rengasliikekohtaista, laskuttaako se kaikkia renkaanvaihtoasiakkaita saman verran vai ei. Myös palvelun taso vaihtelee. Osa saattaa kiristää aluvanteiden pultit vain pulttipyssyllä. Jonkun pesu on huuhtaisu, jollain se taas tehdään upouudella pesukoneella. Jossain koko toimenpiteeseen menee 20 min, toisaalla 40 min. En mennyt vertailussani niin syvälle, että olisin kysynyt liikkeiltä näitä asioita, vaan ne tulivat ohessa ilmi. Vertailuni ei siis ole ihan täydellinen, mutta varmasti suuntaa antava.

Polon renkaat vaihtuivat tosiaan Rengasnuoralla, jonne varasin vaihtoajan torstaille töiden jälkeen. Vaihdossa meni alle 20 minuuttia, mutta juutuin liikkeeseen pidemmäksi aikaa kyselemään eri talvirenkaiden ominaisuuksista. Oli muuten mielenkiintoista! Lähtiessä kotiin autosta löytyi lappu, jossa muistutettiin kiristämään vanteiden pultit 100-200 km jälkeen ja kotona sain nostella varastoon puhtaat renkaat. (Voi veljet on muuten kätevää asua rivarissa, kun auton voi ajaa varaston eteen eikä ole enää hillitöntä ovirumbaa!)

Muista jälkikiristys!

Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin

keskiviikko 08.10.2014 Avainsanat: Joukkoliikenne , Jyväskyläläistä liikennekulttuuria , Kaupunkiajo , Muiden käyttäytyminen

Ensimmäistä vuotta autolla ajaessa raportoin miehelle aika usein erilaisista työmatkalla kohtaamistani liikennetilanteista. Kommentoitavaa riitti niin, että perustin lopulta raportoinnilleni tämän blogin. Vuosien saatossa kirjoitusten aiheet ovat luonnostaan jalostuneet, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kaikenlaista suhaajaa sitä liikenteessä näkee. En vain ota tilanteita niin rankasti. Tai no, välillä vaahtoan kyllä Twitterissä… Nyt vanhojen aikojen kunniaksi kuitenkin vähän avautumista luvassa!

Ai meinaat vaihtaa kaistaa MINUN eteeni??

Pääkaupunkiseudulla käydessä on aina mukavaa, miten vilkkua näyttävälle kaistanvaihtajalle annetaan tilaa. Muutenkin pk-seudulla uskaltaa vaihtaa kaistan paljon pienempään rakoon kuin täällä, koska niin liikenne siellä vaan toimii. Kritisoin turmavälejä, mutta kiitän tilanantajia.
 
Toisin on Jyväskylässä. Ihan viikon sisään olen todistanut pariakin tapausta, jossa ajoissa kytketty vilkku ei auttanut mitään.
 
Eka tapaus oli autokoulun auto, joka halusi vaihtaa vasemmalle kaistalle 40 km/h alueella. Auto vilkutti tosi pitkään, mutta vasemmalla kaistalla ajettiin vain tyynesti sen ohi. Kouluauton nopeus oli vähän muuta liikennettä hitaampi, mutta se ei vaikuttaisi kohteliaaseen kuskiin. Auton vilkun näki kuitenkin jo kaukaa, kun itsekin seurasin sitä monen auton päästä.
 
Toinen tapaus oli, kun olin koeajamassa Golf GTE:tä neljän ruuhkassa keskustassa. Vilkku päälle, sopivahkon välin tsekkaus... Helsingissä olisin ajanut siihen rakoon, mutta täällä en uskaltanut (+vieras auto). Pitkään mulla oli vilkku päällä ja kyttäsin sopivaa rakoa, mutta kun ei niin ei.
 
Että näin meillä Jyväskylässä. Täällähän ei tilaa anneta. Kenenkään ei tietenkään tarvitse olla kiltti, mutta mitä haittaakaan siitä on? Liikenne on kuitenkin yhteispeliä.
 
Kolmas tapaus sattui tänä aamuna, kun halusin vaihtaa vasemmalle kaistalle 50 km/h alueella. Näin sivupeilistä viereisellä kaistalla Mersun, mutta se oli niin kaukana, että kaistanvaihto olisi ihan rutiinikamaa. Vilkku päälle, peilin uusintakatselu ja kaistanvaihto ... mutta hetkinen Mersu oli alkanut lähestyä huomattavan kovaa vauhtia minua ja jouduin kiihdyttämään nopeuden melkein 60 km/h, ettei se olisi tullut päälle. Mese ajoi silti ihan kiinni perään ja jätti sellaisen fiiliksen, että hänen kaista, siihenhän ei tulla! Roikkumista ei seurannut kuitenkaan pitkään, sillä heti seuraavan risteyksen jälkeen tiemme erkanivat mesen vaihtaessa oikealla kaistalle ja minun kääntyessä vasemmalle.

Kyllä linja-autot väistää!

Pysäkille pysähtyneet linja-autot ovat minulle varoitusmerkki, koska tieliikennelain mukaan pysäkiltä lähtevää linkkiä on väistettävä aina, kun tien nopeus on enintään 60 km/h. Kyttään linja-auton vilkun vaihtumista vasemmalle, etten vahingossakaan aja eteen. Jotkut linja-autot lähtevät pysäkeiltä nimittäin todella vauhdikkaasti.
 
Tänään kotimatkalla oli taas yksi vihreä linkki pysäkillä. Edelläni ajoi pari autoa, joista toinen parin sekunnin ja toinen 4-5 sekunnin päässä pysäkistä. Linja-auto kytki vilkun vasemmalle, mutta ensimmäinen auto ohitti sen vielä. Noh, ihan ok, koska etäisyyttä ei ollut hirveästi. Mutta mitä tekee toinen auto? Hiljentämisen sijaan kiihdyttää linja-auton ohi! Se varmasti ehti nähdä vilkun, koska väliä oli niin paljon. Ja miksi muuten kiihdyttäisi. Onneksi linja-autokuski ei ollut hätäisimmästä päästä, joten en joutunut todistamaan kylkeenajoa. Ärsytti kyllä linkin puolesta.

Ajojärjestys hukassa

Röyhkeyden vastakohtaa pääsimme todistamaan eräänä päivänä Vapaaherrantien ja Lohikoskentien risteyksessä. Ihan putkeen ei mennyt tosin tämäkään suoritus.
 
Vanhemman herran ohjastama auto saapui risteykseen yksisuuntaiselta tieltä vihreillä ympyrävaloilla; tarkoituksena jatkaa siitä suoraan. Vastaan tuli autoja, jotka halusivat kääntyä omalle vasemmalleen eli heidän kuuluu väistää suoraan ajavia autoja. Mutta mitä tekee herrasmies? Jää seisomaan ihan keskelle risteystä, joten vastaantulevat autot varovaisesti yksi kerrallaan kääntyivät vasemmalle hänen edestään.
 
Seurasimme tätä suoritusta huuli pyöreänä punaisiin valoihin pysähtyneenä. Olisi jännä tietää, mikä ajatusketju tässä on ollut takana. Kohtelias saa olla, mutta näin räikeä liikennesääntöjen vastainen kohteliaisuus ei kyllä toimi.

...

Ei tämä nyt niin kovin rankkaa avautumista tainnut olla. Ennen avauduin paljon enemmän. Olen pehmennyt vuosien varrella, ja hyvä niin. Kaveri kysyi juuri toissapäivänä, että enkö koskaan suutu liikenteessä? No enpä oikeastaan. Toki esimerkiksi vilkun käyttämättömyys ärsyttää, mutta muuten tyydyn vain hämmästelemään ihmisten käytöstä, en niinkään hermostumaan. Paitsi ehkä neljien punaisten liikennevalojen aallosta, mikä sattuu melkein aina työmatkalleni.

 

Jyväskyläläistä liikennekulttuuria tämäkin? Lenkkeilyreitilläni olevan hiekkatien varteen jätettiin kesällä auto, jonka jotkut neropatit käänsivät kyljelleen. Muutamaa viikkoa myöhemmin auto oli taas pyörillään, mutta poltettuna. Relluparka. :(

 

Auton vanteet netistä

tiistai 07.10.2014 Avainsanat: Polo , Polo Junior , Renkaat , Unelmointi , Volkswagen , Yhteistyö

Merkintää sponssannut autonvanteet.fi *

Kun kolme vuotta sitten löysimme Polon, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Paitsi vanteet. Polon esitteen mukaan “Riverside-kevytmetallivanteet täyttävät erikoisemmatkin makutoiveet”, mutta minusta ne olivat äärimmäisen tylsät! Onneksi saimme sovittua autoliikkeen kanssa, että he pitivät orkkisvanteet ja vaihtoivat tilalle valitsemamme tarvikevanteet. Hävisimme vaihdossa varmaankin hieman, koska Volkswagenin alkuperäisvanteet ovat niin kalliita, mutta saimmepahan Poloon sellaiset vanteet kuin halusimme.
 

Polon vanteiden tyylistä minulla oli selkeä visio: värin piti olla yhdistelmä mustaa ja hopeaa, puolia viisi ja vanteen mallissa olisi kiva olla myös jokin juju. Vannekoon päätimme pitää alkuperäisessä 15 tuumassa, jotta ei tarvinnut hankkia uusia renkaitakin.

 
Uusi vanteita lähdin etsimään luonnollisesti netistä. Vannekaupoissa on varaa mistä valita, jopa liiaksi. Mistä edes tiedän mitkä vanteet käyvät omaan autooni? Pitää tietää Polon tuumakoko (15") ja ET (38-48) ja pulttijako (5x100) ja keskireiän halkaisija (57.0) ja ja… Helpointa onkin etsiä vanteita sellaisilta sivuilta, joissa on auton merkkiin ja malliin perustuva vannevalitsin, niin ei tarvitse tietää numeroita. (Selvitin arvot itsellenikin vasta tätä merkintää kirjoittaessani.)
 
Kätevä työkalu sopivien vanteiden etsimiseen on vannesimulaattori. Se näyttää vanteet auton kuvan päällä, joten siitä näkee heti, miten vanteet sopivat oman auton ulkonäköön. Simulaattoreita tarjoavat mm. vanteesi.fi, Special Fälgar ja OZ Racing
 
Pitkän etsinnän jälkeen löysin kaksi yhtä hyvää ja yhden tylsemmän vaihtoehdon: Enzo Shadow 101 Dark, AEZ Intenso Dark ja Dezent RL Dark. Enzon hieman liikkuvaa terää muistuttava puolien muoto oli siisti, mutta vanteita ei löytynyt Suomesta kuin 3 kpl. Niinpä valitsimme Poloon AEZ:it.
 
 
Jälkeenpäin olen vähän harmitellut, ettei tullut otettua Poloon 16" vanteita. Nykyiset 15-tuumaiset ovat ihan ok, mutta 16-tuumaisiin verrattuna vähän punkerot. AEZ Intensojen musta kehä vielä korostaa renkaan paksuutta. Pitkäaikainen haaveeni on ollut 16" Volkswagen Syenit -vanteet, mutta ne + uudet renkaat maksaisivat liki 1400 e, joten tyydyn suosiolla nykyisiin…
 

Syenit-vanteet olisivat upeat, mutta hinta 239 e/kpl hillitsee tehokkaasti ostohaluja.

Kun olet löytänyt mieleisesi vanteet, seuraava vaihe on hankkia ne. Minun ei tarvinnut kuin linkata haluamani vanteet automyyjälle, joten en edes tiedä mistä Polon vanteet on tilattu. Normaalissa tilanteessa käyt todennäköisesti seuraavaksi kartoittamaan, mistä saisit vanteesi kaikista edullisimmin. Ja sitten surffaat taas netin lukuisat vannekaupat läpi verraten tällä kertaa hintoja ja toimituskuluja ja miettien, mistä vanteet uskaltaisi tilata.

--

Uusi nettisivusto autonvanteet.fi* on luotu helpottamaan vannekaupoissa shoppailua. Se esittelee netin vannekauppoja ja kertoo millaisia yrityksiä ne ovat, mitä vannemerkkejä ne myyvät ja millaiset ovat maksu- ja toimitustavat. Lisäksi sivuston käyttäjät voivat arvostella kauppoja pistein ja kommentein, mikä on ainakin omasta mielestäni erittäin hyvä ominaisuus. Sivustolla on myös listattu kauppojen alennuskoodeja, jotka kannattaa käyttää hyväksi, jos on hankkimassa uusia vanteita. 
 
Autonvanteet.fi:ssä voi filtteröidä vannekauppoja tuotemerkin mukaan, mutta valitettavasti varsinainen vannevalitsin puuttuu. Lisäksi sivustolle on listattu näin alkuvaiheessa aika vähän eri kauppoja. Kun kauppojen määrä kasvaisi ja sivustolle tulisi vannevalitsin, ei enää tarvitsisi surffata ympäri nettiä kauppojen perässä. Selaisit vaan vannevalitsimella mieleisesi vanteet ja sitten sivu kertoisi, mitkä kaikki kaupat niitä tarjoavat. Se olisi kätevää! Sivusto on edelleen kehityksen alla, joten toivotaan että nämä ominaisuudet saataisiin mukaan.

 

* Merkintä on toteutettu yhteistyössä autonvanteet.fi-sivuston kanssa ja olen saanut siitä korvauksen. Kaikki mielipiteet ovat omiani. Linkkien klikkaaminen ei tuota minulle mitään.
Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!