POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu kuukaudella syyskuu

Unelma-autoni

torstai 25.09.2008 Avainsanat: Demo Tour , Koeajo , Muilla autoilla ajaminen , Scirocco , Unelmointi , Volkswagen

En muista päivämäärää, mutta se oli joskus viime keväänä, kun löysin netistä kuvia aivan älyttömän makean näköisestä autosta. Iroc-konseptinimellä esitelty kirkkaanvihreä Volkswagen Scirocco vei sydämeni alta aikayksikön. Nuorekas ja sporttinen auto oli vasta tuloillaan, joten tiedot siitä tarkentuivat pikku hiljaa. Bongauksesta saakka olenkin seuraillut kiinnostuksella uusien tietojen putkahtelua nettiin. Arvuutellut hintoja ja Suomeen ilmestymistä. Hehkuttanut sitä kavereilleni.

Uuh, mikä väri ja ulkonäkö! Kuva täältä.


Kesällä bongasin VW:n netistäkin Sciroccolle omistetun sivun, jota selailin ihan onnessani. Lisää upeita kuvia! Olin ja olen edelleenkin niin rakastunut auton ulkonäköön. Minulle auton urheilullisuus tai hevosvoimat eivät merkitse vaan se, että auto ennen kaikkea näyttää hyvältä.

Sciroccon tavoitteena on käsittääkseni olla auto, jonka hinta olisi sillä tasolla, että mahdollisimman monen olisi mahdollista hankkia se. Hinnat alkavat noin 30000 eurosta, mikä ei periaatteessa ole hirveästi, kun kyseessä on kuitenkin urheiluauto. Esimerkiksi Audi A3 maksaa suunnilleen saman verran. Volkswagen Golfin sen sijaan saa jopa kolmanneksen halvemmalla...

Koeajolle

Viikonloppuna kävin hakemassa VW:n sivuilta läppäriini uutta taustakuvaa. Sivuja selatessani huomasin riemukseni, että Volkswagenin Demo Tour 2008 pysähtyisi tällä viikolla kahdeksi päiväksi Jyväskylään ja mukana olisi myös himoitsemani Scirocco. Aloitin välittömästi houkutella miestäni mukaan koeajolle, mutta eipä mokoma suostunut lähtemään. Perusteli vain että ko. auto olisi täysin järjetön hankinta ja kyllä sliipatut pukumiehet ennemmin pääsevät ajamaan kuin minä.

En kuitenkaan luopunut ajatuksesta päästä testaamaan unelma-autoani vaan otin yhteyttä autoliikkeeseen ja niin olin eilen aamuna kymmeneltä kirjoittamassa nimeäni ensimmäiseksi koeajolistaan. Sciroccoja oli koeajettavana kaksi eri tehoista ja sisällä liikkeessä oli vielä yksi kappale paijattavana. Oijoi, kyllä oli auto upea nyt kun sen näki luonnossa.

Koeajo oli vain Vaajakosken liikenneympyrään ja takaisin, joten hirveän kattavaa kuvaa autosta ei ehtinyt saada. Ajo-ominaisuuksista en voi muutenkaan sanoa hirveästi mitään objektiivista, kun ihkutan vain.

Testaamani manuaalivaihteinen "pikkuinen" 160-heppainen 1.4 TSI Scirocco oli kiva ajaa, kiihtyi näppärästi ja oli todella hiljainen. Motarilla satasen vauhti ei tuntunut miltään. Penkki oli tosi hyvä istua ja ratti mukavasti muotoiltu. Kytkin oli kyllä tosi jäykkä verrattuna Poloon ja siitä hyvästä onnistuinkin sammuttamaan auton liikkeen pihaan ehkä 15 metrin ajon jälkeen. Takaikkunasta oli aika niukat näkymät, mutta muuten autosta näki ulos ihan kohtuullisesti, joskaan ei niin hyvin kuin Polosta. Autoon istahtaessani tuntui että tipahdin kunnon monttuun eikä ulos nähnyt mitään, mutta onneksi penkki oli helppo nostaa sopivan korkealle.

Siinä se on, koeajamani kaunokainen.



Järjellä, ei tunteella

Polo on ollut hyvä auto ja perheemme seuraavakin auto tulee varmaan olemaan Polo tai Golf. Jos vain tunteen perusteella voisi hankkia auton, se olisi heti Scirocco, mutta perheemme järjen ääntä on myös kuunneltava, joten aika hiljaista Sciroccon suhteen. Tietysti sitä puuttuvaa 30000 euroakin voi pitää jonkin tasoisena esteenä... Mutta saahan sitä tytöllä unelmia olla.

Autoton päivä

maanantai 22.09.2008 Avainsanat: Jenni , Kevytliikenne , Nishiki Reno , Polkupyöräily

Tänään vietettiin jo yhdeksättä kertaa kansainvälistä autotonta päivää. Sen kunniaksi minäkin jätin aamulla Poloisen kotiin ja poljin pyörällä töihin. Päätin asian jo viime viikolla, joten viikonloppuna oli hyvin aikaa asennoitua tähän hurjaan liikunnalliseen suoritukseen.

Pyöräilyä, mitä se on?

Vuosi Polon ratissa on tehnyt hallaa työmatkapyöräilylleni. Ennen auton hankkimista työmatkapyöräily oli itsestään selvää, mutta nyt on tosi helppoa hypätä aamulla autoon ja huristella töihin vartissa. Pyörällä yhdeksän kilometrin matkaan menee puoli tuntia, minkä jälkeen on vielä pakko käydä suihkussa, ennen kuin voi aloittaa töiden tekemisen. Se tarkoittaa töiden aloittamista puoli tuntia myöhemmin kuin jos on autolla tullut eli myös kotiin lähtöä puoli tuntia myöhemmin.

Tänään kuitenkin siis oli mentävä pyörällä töihin, koska olin niin päättänyt jo etukäteen. Mieheni kiusasi minua eilen illalla oikein urakalla pyöräilysuunnitelmastani, minkä takia piti tsempata lisää etten vain herää vasta hänen kelloonsa ja valitsisi autoa kulkuvälineeksi... Mieheni kiusasikin minua lähinnä siksi, koska tykkään niin paljon autolla ajamisesta, että pyöräily enää vaan oikein nappaa. (Minkä voi varmaan aistia tästä merkinnästäkin...)

Keli oli aamulla sumuinen, mutta vähän aurinkokin yritti paistaa. Työreittini kulkee seppälän kautta, jonne joutui nyt Heikinkadun remontin vuoksi kiertämään rantaraitin ja aholaidan kautta. Ylimääräinen lenkki ei pidentänyt työmatkaani kuin vajaat 200 metriä, mikä oli aika yllätys. Ajattelin että olisi tullut melkein kilsa lisää. Lutakosta seppäläänhän kannattaisi jatkossa jopa kulkea aholaidan kautta, kun matkaero on niin pieni ja aholaidan kautta kulkiessa voi ajaa rantaraittia pitkin.

Vanha kunnon sotaratsuni: Nishiki Reno vuosimallia 1997.
Alkuperäisistä osista ei taida olla jäljellä enää kuin runko, lokasuojat ja lukko. Kaikki muu on ehtinyt vaihtua vähintään kertaalleen.



Päivän ohjelma vain keskustassa liikkuville


Jyväskylässä avattiin uusi paikallisliikennekeskus sopivasti autottomana päivänä. Oheistapahtumassa oli tarjolla mm. polkupyörien turvamerkintää ja huoltoa, tarjouksia polkupyörää ja julkisia kulkuneuvoja käyttäville ja jaettiinpa siellä 2000 ilmaista paikallisliikenteen bussilippuakin. Olisin mieluusti käynyt vilkaisemassa tapahtuman annin, mutta se ei oikein luonnistunut, sillä tapahtuma-aika oli klo 13-17. Olisi ollut kiva jos tapahtuma olisi kestänyt tunnin pari pidempään, jotta keskustan ulkopuolella työskentelevätkin ehtisivät
käymään siellä.

Viime perjantaiaamuna oli myös jokin liikkujan viikkoon ja autottomaan päivään liittyvä tempaus kuokkalan sillalla. Ajoin ohi autolla ja ihmettelin, että miksi siinä pysäyteltiin pyöräilijöitä, mutta sillan kaiteeseen kiinnitetty autottoman päivän lakana selvensi asiaa. Kypärätön ja valoton naapurini voitti sillalta pyöräänsä lampun. Sitä en tiedä mitä jo valmiiksi hyvin varustautuneet pyöräilijät saivat. Ehkä lämmintä kättä? Tänä aamuna sillalla ei sitten mitään tapahtunutkaan, joten ehkä perjantaisen tempauksen idea oli jo ennakkoon mainostaa tämänpäiväistä autottomuutta. Minuun mainos ainakin puri.

Inssimuistoja

perjantai 19.09.2008 Avainsanat: Autokoulu , Jenni

Viime viikolla tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun sain ajokortin. Ylimääräisiä ajotunteja piti ottaa, mutta sainpahan kortin ekalla yrityksellä.

Kun autokoulun pakolliset 30 ajokertaa alkoivat olla täynnä, piti alkaa suunnitella inssiä. En kokenut ajotaitoani vielä alkuunkaan riittäväksi, joten päätin ottaa yhden ylimääräisen ajotunnin (=2 ajokertaa) ennen inssiä. Lisätunnin otin vakiopettajani suosituksesta eri opettajalle ja se ajokerta ei mennyt oikein putkeen. Käännyin väärin yksisuuntaiselle tielle, unohdin ainakin kerran vilkun ja väistelin kaikissa risteyksissä oikealta tulevia autoja vaikka niillä oli väistämisvelvollisuus. Lisäksi hermostutin moottoritiellä yhden takanani ajaneen moottoripyöräilijän, joka sitten heristeli mulle nyrkkiään. Uh. Tunnin jälkeen opettaja totesi, että ajoni perusteella olisi ehkä 25% mahdollisuus päästä inssi läpi ekalla yrittämällä...

Olin ihan hajalla saamastani palautteesta, koska oma opettajani oli ollut niin innokkaasti lähettämässä minua inssiin. Kuvittelin että epävarmuuteni olisi ihan normaalia, mutta oikeasti se oli vain selkeää harjoituksen puutetta. Inssi oli jo varattuna muutaman päivän päähän mutta onneksi sain siirrettyä sitä pari viikkoa eteenpäin, jotta ehdin ottaa vielä neljä ylimääräistä ajotuntia. Se oli tosi hyvä ratkaisu, koska niiden myötä sain paljon lisää varmuutta ajooni. Inssi ei olisi varmasti mennyt läpi pakollisella tuntimäärällä!

Kun tutkintoaamu sitten koitti, oli aika täpinöissäni. Inssissä ajo meni kuitenkin ihan ok, vaikkakaan ei aivan puhtaasti. Ajaessani ekaa kertaa rantaväylälle käväisin kiihdytyskaistan ja normikaistan viivalla, kiihdyttäessäni toistamiseen rantaväylälle käväisin muutaman kilsan ylinopeuden puolella ja sitten vielä katsastuskonttorille palatessamme katsoin yhdestä kohtaa vähän viime tingassa jalankulkijat.

Ihmeekseni tutvo kiinnitti huomiota vain kaistamerkin ylittämiseen, mutta ei muihin itse huomaamiini virheisiin. Sen sijaan sain kommenttia siitä, että ajoni oli epäjohdonmukaista: välillä muistin havainnoinnin täysin ja välillä en. Myös auton käsittelystä tuli sanomista, että se oli hieman rajua ja vei huomiota itse ajamisesta. Mutta tutkinto oli sentään ensimmäinen ajokerta, kun en sammuttanut kouluautoa kertaakaan. Jokaisella ajotunnilla nimittäin sammutin sen vähnitään kerran... Positiivista palautettakin tuli: rantaväylälle kiihdytykseni oli "reteetä", mistä tuli oikein erillinen hyvä-merkintä arviointilappuun. Pitkän palautekeskustelun jälkeen kortti joka tapauksessa tuli ja kehotus harjoitella paljon lisää. Kiitos!

Autosta ulostauduttuamme tutvo vielä selitti ajostani opettajalleni minun seistessä vieressä. En muista siitä hetkestä oikeastaan yhtään mitään muuta kuin että vääntelin rullalle juuri saamaani "uuden kuljettajan opasta". Taisi siinä vähän jännitys purkautua! Tutvon häippästyä hyppäsin opettajani kaulaan kiittämään hyvistä opeista, tosin opettaja ei huomannut aiettani vaan ehti jo kääntyä poispäin astuakseen autoon. Sain mä sitten kuitenkin halauksen ja sen jälkeen kyydin muutaman kilsan päähän työpaikalleni ja siinä se sitten oli. Ykkösvaihe takana ja auton osto edessä. :)

Jopas oli ohitus

maanantai 08.09.2008 Avainsanat: Muiden käyttäytyminen , Törttöily

Työmatkallani on viidet liikennevalot, joista tänä aamuna jäin jokaisiin. Huono tuuri. Viimeiset valot ovat Laukaantiellä Grafilan kohdalla, missä vasemmalle kääntyville on oma kaista ja suoraan meneville kaksi kaistaa. Suoraan menevistä kaistoista vasen jatkaa Laukaaseen päin ja oikeaa pitkin pääsee kääntymään Grafilalle tai seuraavassa risteyksessä Kangasvuorentielle.

Laukaantie on Grafilan kohdalla vielä 60 km/h aluetta, mutta koska valot olivat olleet jo pitkään vihreät, arvelin niiden vaihtuvan pian ja päästin nopeuden tippumaan viiteenkymppiin risteystä lähestyessäni. Näinhän autokoulussakin opetettiin, paitsi että opettajan mielestä olisin varmasti tullut risteykseen silti liian kovaa. No, valot sitten vaihtuivat ja ehdin pysähtyä risteykseen juuri sopivasti.

Takanani tullut auto sen sijaan ei ei ehtinyt pysähtyä - tuskinpa edes yritti. Kun itse pysähdyin, jäin automaattisesti seuraamaan takana tulevaa liikennettä taustapeilistä. Oli aika yllättävää huomata, ettei perässäni tullut auto hidastanutkaan, vaan vaihtoi äkisti oikean puoleiselle kaistalle ja paahtoi vauhdilla ohitseni päin punaisia. Oli aika hurja temppu! Onneksi oikealla kaistalle ei ollut ketään, sillä muuten olisi voinut käydä huonosti. Tai sitten auto olisi vain pysähtynyt perääni ja kironnut mielessään, kuinka olisi vielä ihan hyvin ehtinyt...

Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä

sunnuntai 07.09.2008 Avainsanat: Maantiellä ajo , Pimeällä ajo , Reissut

Viime viikon lauantaina tuli istuttua urakalla Polon ratissa, kun käytiin mieheni sukulaisen häissä Hämeenlinnassa. Häihin olivat lähdössä myös mieheni vanhemmat, eikä vielä aamullakaan ollut tietoa, millä autolla matkaan lähdettäisiin.

Ilmoitin jo etukäteen, että matkaan on lähdettävä autolla, jota minäkin saan ajaa. Yleensä pidemmät reissut on tehty mieheni isän 80-lukulaisella mersulla, mutta koska isä ei halua päästää ketään muuta (mukaan lukien mieheni) sen rattiin, olivat vaihtoehdot jäämässä mieheni äidin Nissan Almeraan ja meidän Poloiseemme. Olin aika varma että Almeralla lähdettäisiin, mutta niinpä vain mieheni äiti ilmoitti, että mennään Pololla jos minuun on kerran päästävä ajamaan. En valittanut! Almeralla on ihan ok ajaa, mutta kyllä mä silti paljon mieluummin oman Poloisen ratissa istun. Ja minun ongelmanihan ei ollut se, miten rullalla takapenkkiläiset joutuivat istumaan. Näistä kolmesta autosta kun Polo on kuitenkin se kaikista pienin...

Jos olisin etukäteen tiennyt, että Pololla lähdettäisiin, olisin voinut laittaa takarenkaisiin täyden lastin paineet. Normaalisti takarenkaissa on painetta 2.0 bar, mutta täydellä lastilla 2.8 bar. Sen verran iso ero, että varmaan näkyisi polttoaineen kulutuksessakin.

Menomatka

Suunnitellessani reittiä Jyväskylästä Hämeenlinnaan en edes ajatellut muuta mahdollisuutta kuin Tampereen kautta ajamista. Myös Eniron reittipalvelu oli sitä mieltä, nopeinta olisi kulkea Tampereen kautta. Yllätyksekseni nopein reitti oli lähes 40 km pidempi kuin lyhin Eniron tarjoama reitti, jota noudattamalla Jämsän liikenneympyrässä olisi pitänyt valita Lahden suunta Tampereen sijasta. Aikaeroa nopeimmalla ja lyhimmällä reitillä oli reilu 10 minuuttia. Vaikka aikaero ei ollut hirveän suuri, päätin joka tapauksessa valita Tampereen kautta ajamisen, koska se tuntui hyvin selkeältä ja olisi varmasti isoja teitä.

Miten 40 km pidemmän matkan voi ajaa 10 minuuttia nopeammin kuin lyhyemmän reitin? Asia selvisi, kun Tampereen jälkeen päästiin moottoritielle 3/9. Sitä pitkin sai ajaa 120 km/h aina Hämeenlinnaan saakka. Ei tullut mieleenikään että moottoritie olisi noin pitkä ja sitä saisi ajaa noin kovaa. Jyväskylässä kuuden kilometrin pituisella moottoritiellä Tourulasta Vaajakoskelle saa ajaa ensin 80 km/h ja parin kilsan jälkeen sitten 100 km/h. 60 kilometrin matkan Tampereelta Hämeenlinnaan sai ajaa kunnon rännissä, kun taas meidän pikku motarimme on lähinnä kapealla viherkaistalla ja kaiteella erotettu 2+2-kaistainen tie. Moottoritiellä Jyväskylästä pohjoiseen onkin sitten jo enemmän suuren maailman tuntua, mutta sitä en ole ajanut juuri lainkaan, joten tuo yllä mainitsemani pätkä tosiaan kuvaa käsitystäni moottoriteistä!

Tulostin töissä sopivat reittikartat Hämeenlinnassa ajoa varten. Eniron kartat eivät ole tulostettuna maailman selkeimpiä, joten tulostin kartat Live Maps -palvelusta ja piirsin niihin tussilla Eniron tarjoaman reitin. Sen verran piti luottaa itseeni, etten piirtänyt Eniron Vanajan kirkkoon tarjoamaa reittiä Helsinki-Tampere-valtatieltä Turun valtatielle. Eniro ei nimittäin tajunnut, että Lateen päin kääntymistä varten tielle olisi toinenkin erkanemiskaista, vaan sen mielestä olisi tehtävä U-käännös heti Turun valtatielle pääsyn jälkeen. Katsokaa vaikka itse nopeamman reitin linkistä.

Loppujen lopuksi olisimme voineet hyvin ajaa hitaampaakin reittiä, sillä olimme kirkon pihassa 45 minuuttia ennen vihkitilaisuutta. Eipähän ainakaan myöhästytty. :)

Ehdin kuvata kirkkoakin, kun olimme paikalla niin ajoissa. Oli muuten oikeasti hieno!


Kirkonmenojen jälkeen juhlat jatkuivat Wisahovissa, jonne oli muutaman kilsan ajomatka kirkosta. Olin tulostanut selkeän kartan kirkosta sinne - ainoastaan eka tienpätkä puuttui, koska kuvittelin osaavani ajaa ilman ohjettakin takaisin Turun valtaväylälle. Olisinkin osannut, mutta tyhmänä en kääntynyt sille tielle mille meinasin vaan seurasin mieheni ohjeen mukaan muita autoja, jotka letkassa ajoivat suoraan jollekin teollisuusalueelle... Huomattuani muiden autojen eksyneen, tein tuohtuneena pikaisen uukkarin ja palasin sille reitille mille pitikin.

Paluumatka

Suunnittelimme, että takaisin Jyväskylään olisi fiksua lähteä 18-19 maissa, jotta olisimme vielä suhteellisen ajoissa kotona. Eihän juhlista ollut mitään mahdollisuutta lähteä niin aikaisin, vaan pääsin starttaamaan Polon vasta reilusti yhdeksän jälkeen. Päivän kaunis sää oli muuttunut illan kuluessa lähes kaatosateeksi.

Meinasin ajaa paluumatkan lyhempää reittiä, mutta säästä ja pimeästä johtuen valitsin Tampereen reitin, jolla olisi taas se kunnon ränni ekat 60 kilsaa ja Tampereelta Jämsään päin puolestaan hirviaita. Ajattelin myös että moottoritie olisi valaistu koko matkalta, mutta se oli toiveajattelua.

En usko, että uskaltaisin ajaa pimeällä ihan täyttä 120 km/h, vaikka olisi kuinka leveä tie. Nyt kun satoi vettä ja sitä jäi tiellekin kunnolla, piti nopeus tiputtaa välillä 80 km/h:iin, sillä pelotti vähän että auto joutuu vesiliirtoon. En ollut ainut, joka ajeli sateessa hiljakseen, sillä ohittajia ei ollut hirveämmin. Sitten kun sade välillä hellitti ja tie ei enää lainehtinut, pääsin jo ohittelemaankin joitakin autoja.

Pimeää...

Pimeällä ajaminen on paljon työläämpää kuin valoisalla, koska saa olla koko ajan skarppina valojen käytöstä. Pitää yrittää olla häikäisemättä muita mutta silti pitäisi nähdä itse mahdollisimman hyvin. Moottoritiellä oli leveä keskikaista, enkä oikein tiennyt, olisiko siinä ajaessa pitänyt vaihtaa lyhyille valoille vai ei, kun tuli autoja vastaan. Suurimmaksi osaksi vaihdoin, mutta välillä en. Vastaantulijoistakaan ei oikein voinut vetää mitään johtopätöstä, kun osa piti pitkät päällä ja osa ei. Mitenkään hirveän pahasti en päässyt missään vaiheessa ain akaan häikäistymään.

Pimeällä on tosi ärsyttävä ajaa lyhyillä valoilla. Ei meinaa nähdä mitään. Olikin kiva, että muuta liikennettä ei olut hirveästi, sillä siten pystyin jättäytymään etäämmälle edessä ajavasta ja käyttämään pitkiä.

Ihan hirveästi en tykkää myöskään siitä, että takana ajaa joku lähellä. Lyhyet valot häikäisevät yllättävän paljon. Taustapeilin saa yöasentoon, mutta sivupeilejä ei. Kun tuli ohituskaistoja, hidastinkin nopeutta tarkoituksella, jolloin takanaolijat saivat mennä menojaan ja minä sain jäädä ajamaan ylhäiseen yksinäisyyteeni.

Mitään ihmeempiä törttöilijöitä matkalle ei osunut ja se oli hyvä se. Sumuvalo-sankareita nyt riittää niin paljon, että niitä ei lähde mitenkään erittelemään. Yhdestä autosta jäimme mieheni kanssa väittämään, että oliko siinä päällä myös takasumuvalo. Minusta oli, sillä punainen valo loisti niin kirkkaana, kun se meidät ohitti. (Saako taka- ja etusumuvalot päälle erikseen..?) Testailimme tästä hyvästä myös Polon takasumuvaloa, joka todellakin valaisi taaksepäin. Kun ohitti joitain liikennemerkkejä, ne vain hohtivat punaisen sävyissä. Takasumuvalo on siis todella kirkas.

Paha asia paluumatkassa oli huomata, kuinka keskittyminen meinasi aina välillä herpaantua. Kyllähän sitä kaasua painaa ja rattia kääntää, mutta valojen käyttö oli toinen juttu. Muutaman kerran unohdin pitkät päälle ja pari vastaantulijaa vilkuttelikin minulle siitä hyvästä ja yhtä vilkutusta mä en edes huomannut. Ja muutaman kerran taas unohdin laittaa pitkät takaisin päälle. Ei näin...! Jämsässä pidettiin pieni jaloittelutauko, jonka jälkeen päädyin jälleen takaisin rattiin, koska mieheni ei halunnut ajaa.

Paluumatkalla ajettiin myös kertaalleen harhaan, kun mieheni käski kääntymään Keljonkankaalle, kun luuli sen jo olevan Keljon risteys. Ainakin se aiheutti hieman vipinää ja vaihtelua tasaiseen ajoon, kun päädyimme tuntemattomalle tielle (joka kartasta tarkistettuna oli näköjään vanha nelostie) ja piti ola skarppina että pääsee takaisin ysitielle. Jonkin aikaa siinä ajettiin ja yksien liikennevalojen jälkeen päästiin taas liittymän oikealle tielle.

Pidän kovasti autolla ajosta, mutta kuusi tuntia ratin takana yhtenä päivänä oli vähän liikaa jopa minulle. Ainakin, kun paluumatkan ajankohta oli niin myöhäinen.

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!