POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu kuukaudella heinäkuu

Kurkku Kalajoella

torstai 23.07.2015 Avainsanat: Bensan kulutus , Leonidas , Reissut , Renkaat , Taloudellinen ajo

"Kylläpä ostettiin hyvä auto!", tuumasi mieheni kun ajoi meidät perjantai-iltana Ylivieskaan. Leon on nyt ollut meillä reilut kaksi kuukautta, mutta tämä oli ensimmäinen pidempi reissu jolla miehenikin oli mukana. Itse olen sitten kerryttänyt kilsoja mittariin senkin edestä ja ennen reissua niitä oli jo reilut kolmetuhatta. Minua ei yhtään harmita olla perheemme ykköskuski, mutta satunnainen kyydissä istuminenkin on kivaa. Pystyy katselemaan maisemia ihan eri tavalla!

Mukautuva vakionopeussäädin = rakkautta

Matka sujui leppoisasti eikä pitkä jonossa ajaminenkaan haitannut, sillä adaptiivinen vakionopeussäädin piti etäisyyden edellä ajavaan koko ajan sopivana. Jonojen hälvetessä mieheni harmittelikin, että nyt joutuu seuraamaan itse nopeusrajoituksia. Jonossa ajaessa vakkarin nopeuden pystyi nimittäin pitämään koko ajan 100 km/h:ssa eikä silti ajanut ylinopeutta, sillä jonon hidastaessa esim. 80 km/h:iin myös Leon hidasti. Tosin jos koko jono painaa ylinopeutta, niin siinähän sitten ollaan jonossa myös poliisin juttusilla. Mutta on tuo kyllä mainio keksintö, ei voi muuta sanoa!

Yksi negatiivinen puoli vakkarin käytöstä kylläkin on. Kumpikaan meistä ei löydä oikealle jalalle täydellisen mukavaa asentoa, kun jalkaa ei tarvitse pitää kaasupolkimella. Kun jalkaa pitää pitkään vain koukussa penkin edessä, mulla alkaa puutua kantapää. Oikea jalka tarvitsisi samanlaisen viiston lepuutustuen kuin vasenkin jalka, mutta ainut paikka on kaasupoljin. Joskus asettelen jalan kevyesti kaasupolkimelle, jolloin vakionopeussäädin hoitaa edelleen nopeuden ylläpidon mutta jalka saa olla vähän suorempana. Joskus on tullut oikaistua jalka myös polkimien alle, mutta se ei todellakaan ole viisas ratkaisu, sillä sitä ei tempaise sieltä hädän tullen jarrulle yhä nopeasti kuin lattialta.

Rengaspaineiden tarkistus

Lauantaina ohjelmassa oli geokätköilyä Kalajoella. Heti matkaan päästyämme Leonidas huomautti, että oikean takatassun paine pitäisi tarkistaa. Yllättävää, mikähän siinä on vialla? Minulla oli ollut ajatuksena tarkistaa rengaspaineet ennen Jyväskylästä lähtöä, mutta se unohtui. Ecorunissa paineet olivat 2,9 bar, mutta sen jälkeen laskettiin ne takaisin 2,4 bar:iin. Tällä 0,5 bar pudotuksella rengasmelu väheni tosi paljon; en ollut tajunnutkaan miten meluisa autosta tuli kisapaineilla!

Muutaman geokätkön sisältäneen mutkan jälkeen pysäköimme Leonin Kalajoen ABC:lle. Kun olimme hakeneet parit kätköt, syöneet superhyvää Liisankankaan tilajäätelöä ja jäätyneet merituulessa, kaarsimme ABC:n ilmapisteelle rengaspaineita tarkistamaan.

Tavalliset Nestlen ja Ingmanin jäätelöt eivät ole mistään kotoisin sen jälkeen, kun on maistanut Liisankankaan jäätelöä!

Tarkistin Leonin paineet hanskalokerossa kulkevalla rengaspaineiden tarkastusmittarilla, jonka sain Rengasnuoralta Ecorunia varten. Oikealle puolella paineet olivat 2,4 bar ja vasemmalla 2,35 bar eli ei periaatteessa tarvetta korjaukseen. En kyllä tajua miksi Leon halusi ne tarkistuttaa. Ehkä siksi, että saisin juttua blogiin?

Nimittäin: kun kerran olin hakenut ilmanpainemittarin tiskiltä, päätin laittaa kaikkiin renkaisiin saman 2,4 bar. Yllätyksekseni ABC:n ilmanpainemittari näytti kuitenkin vain 2,0 bar renkaissa, jotka olin juuri tarkastanut olevan 2,35 bar.  Jos en olisi käyttänyt tarkkuusmittaria, olisi Leonin renkaisiin tullut todellisuudessa 2,8 bar eli ns. taloudellisen ajon paineet. Onneksi ilmanpainemittarin virhe oli alakanttiin (= näytti liian vähän), sillä ylipaine ei ole renkaalle läheskään niin haitallista kuin alipaine. Jo 0,4 bar alipaine lyhentää renkaan käyttöikää 30%, mutta ylipainetta saa olla 1,0 -1,5 bar ennen kuin on haitaksi.

Olen aina tyytynyt tarkistamaan auton renkaiden paineet huoltoaseman mittarilla, koska olen ajatellut, että ei mittareissa nyt hirveää heittoa ole. Jatkossa tarkistan ne kyllä aina tuolla erillisellä mittarilla, ja suosittelen muitakin lämpimästi hankkimaan sellaisen.

Rengaspaine tarkistetaan käyttämällä mittari nopeasti venttiilissä. Se muistaa paineen kunnes painetaan nollausnappia.

Geoturistit

Geokätköily on siitä kiva harrastus, että tulee käytyä paikoissa, mihin ei muuten menisi. Noh, Kalajoen kohdalla tämä ei niin päde, koska se on lomakohde muutenkin, mutta tuskin meidän olisi tullut sinne muuten lähdettyä. Kalajoen hiekkasärkät olivat kyllä hieno paikka.

Tämän reissun jälkeen löytyi hiekkaa kengästä...

Hiekkasärkkien lisäksi kävimme geokätköjen ansiosta lisäksi katsomassa mm. tosi hassua suoraan maasta oksia puskevaa kuusta sekä Kalajoen korkeinta vesiputousta, joka lähti valtavan sorakuopan seinästä.

Mattokuusi (picea abies f. procumbens)

Ennen Ylivieskaan paluuta veljeni halusi päästä katsomaan tulomatkalla metsän takana siintäneitä tuulivoimaloita vähän tarkemmin. Sijainnista ei ollut tarkempaa tietoa, mutta yhden väärin valitun tien jälkeen jälkeen päädyttiin Mustilankankaan tuulivoimapuistoa halkovalle tielle. Yksi tuulimylly oli aika lähellä tietä ja sinne suuntasimme. Yllätykseksemme paikalla oli toinenkin autokunta ihmettelemässä tuulivoimalaa. 140 metriin kohoava tuulimylly on kyllä nähtävyys, jonka vieressä tunsi itsensä aika pieneksi. Ja se ääni - vieressä seistessä humina kuulosti ihan lentokoneelta! Netissä valitettiin, miten Kalajoki menettää turistit tuulimyllyjen takia, mutta en ymmärrä miksi niin. Myllyt eivät näkyneet eivätkä kuuluneet särkille. 

Tuulivoimaloita auton ikkunasta bongattuna.

Leonidas piti ajaa parin sadan metrin päähän tuulimyllystä, että mylly mahtui sen kanssa kuvaan. :D

Alinopeus ja turvavälit

Sunnuntain kotimatkalla nelostiellä tavoitin kahden hieman alinopeutta ajaneen asuntovaunun perässä menevän autojonon. Suurin osa autoista ohitti asuntovaunut, mutta pari jäi roikkumaan takimmaisen perään. Itse jättäydyin ajamaan heistä parin sadan metrin päähän. En jaksa stressata ohittamisesta, vaan mieluummin ajan kiireettä ja vähän hitaammin. Jos olen kotona viisi minuuttia myöhemmin, niin mitä sitten? Isolla välillä edellä ajavaan ja tarvittaessa tilaa antamalla pidän kuitenkin huolen siitä, että minua hätäisemmät voivat eka ohittaa minut ja sitten varsinaiset hitaasti ajavat.

Hetken alinopeutta ajettuamme mieheni puuskahti, että "antaisivat nyt tietä!" Minusta jonon tahdissa ajaminen on leppoisaa eikä silloin tarvitse stressata ohituspaikoista. Ymmärrän kuitenkin, että suurinta osaa ihmisiä alinopeus häiritsee ja se provosoi myös vaarallisiin ohituksiin. Jos siis perässä roikkuu asuntovaunun lisäksi myös autojono, olisi järkevää antaa jossain välissä autojonon mennä menojaan.

Tien antaminen muillekin voi kuitenkin olla vaarallista. Kun asuntovaunu poikkesi linja-autopysäkille antaakseen tietä takana tulijoille, tuli sen ahterissa kiinni ajaneille autoille aikamoinen kiire jarruttaa. Itse ajoin tosiaan aika kaukana näistä kahdesta autosta mutta jouduin silti jarruttamaan nopeuteni 60 km/h:iin 80km/h:sta kun tajusin että edellä ajavien perät lähestyvät yhtäkkiä vähän liian nopeasti.

Miten tämän tilanteen sitten olisi voinut handlata paremmin, jos ei lasketa sitä, että olisi kiva jos porukka ei ajaisi alinopeutta? Turvavälit ainakin auttaisivat asiaa. Jos asuntovaunun takana ajaneet eivät kerran halunneet ohittaa sitä, niin miksi ajaa ihan peesissä? Fiksu alinopeutta ajava antaa tietä, mutta linja-autopysäkkien sijainteja on vaikea ennakoida. Kun toinen auto on ihan perässä kiinni, ei pysäkille voi kovin sähäkästi hidastaakaan, tai läheisriippuvainen perässäajaja ajaa oikeasti perään, kuten tässä meinasi nyt käydä. Vilkun käyttö on tietysti ehdotonta, mutta jos bongaa pysäkin 150 m päästä, ei siinä kovin kauan ehdi vilkuttaakaan kun on jo alettava jarruttaa.

Tällaista mukavaa väliä tykkäsin pitää edellä ajaviin. Samaa ei voi sanoa punaisesta autosta, joka ajoi ihan kiinni asuntovaunun perässä kilometritolkulla.

Onko Jyväskylä ylämäessä?

Siinä missä mieheni ajoi Ylivieskaan rennosti adaptiivisella vakionopeussäätimellä, minä halusin pihistellä ja ajoin koko kotimatkan kaasua perinteisesti jalalla annostelemalla. Mikä pettymys sitten olikaan, kun sain kulutukseksi 4,9 l/100 km, joka oli vain 0,1 l menomatkaa vähemmän! Eron pienuus oli aika yllätys, sillä vakionopeussäädin ei voi millään olla yhtä taloudellinen kuin ennakoiva kuski. Adaptiivinen vakkari vielä jarruttikin matkalla monta kertaa eikä rullaa kuten Leonidas silloin, kun ajaa Eco-moodilla ja päästää kaasun ylös.

Toissa kevään Ylivieskan reissulla Polon paluumatkan kulutus oli huomattavasti menomatkaa suurempi, joten olen tullut siihen tulokseen, että Jyväskylän täytyy olla mäen päällä. Vaikka eihän se voi olla, kun se on kartassakin alempana! :P Seuraavalla reissulla ajan menomatkan ja testaan, miten pihisti Leonidas kulkee siihen suuntaan. Siihen ei muuten olekaan enää kuin pari viikkoa. :)

Leonidas meren rannalla Kalajoen hiekkasärkillä. 

Ps. Jos ihmettelette merkinnän otsikkoa, niin siskoni se vain antoi Leonille uuden nimen. Rakkaalla lapsellahan niitä on tunnetusti monia... :D

Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely

keskiviikko 08.07.2015 Avainsanat: Kawasaki ER-5 , Leonidas , Maalipinta , Polo Junior , Puhtaanapito , Yhteistyö

* Yhteistyössä Glosspoint

Auton pinnoitteen valinta voi olla ensikertalaiselle tosi vaikeaa. Koin tämän itse, kun Polo oli uusi ja koitin miettiä, mikä kestopinnoite siihen kannattaisi teettää. Googlella löytyi lukuisia eri nimisiä maalipinnan suojauskäsittelyjä, mutta mistä tietää, mikä niistä olisi paras, kun kaikki lupaavat kiiltoa ja säihkettä. Kaikki liikkeetkin tuntuvat myyvän eri käsittelyjä, että valitse siinä sitten.

Itse päädyin hieman sattumalta autonhoidon erikoisliikkeen Glosspointin asiakkaaksi: ostin Grouponista sarjakortin auton käsinpesuun ja jäin sille tielle. Glosspoint suositteli Poloon CQuartz-nanopinnoitetta ja koska kuulosti ylivertaiselta kilpaileviin tuotteisiin nähden, päätin ottaa sen. Nyt 3,5 vuotta myöhemmin voin sanoa, että CQuartz oli nappivalinta, sillä Polo säilytti kiiltonsa pesusta toiseen todella mahtavasti. Välillä pesu viimeisteltiin lisäkiiltoa tuovalla HydrO2 tai ReLoad -suihkeella, ja sitten ei taas muuta kuin kovaa ajoa.

Viimekesäinen kuva Polosta pari päivää käsinpesun jälkeen. Aina vaan kiiltää!

CQuartziin tykästyneenä laitatin sen viime kesänä moottoripyörääni, minkä seurauksena kymmenvuotias maalipinta näytti tuliterältä. Leonin käsittely CQuartzilla olikin sitten jo itsestään selvää ja veinkin sen Glosspointille alle viikko luovutuksesta. Polon pinnoituksen jälkeen CQuartzia on kehitetty ja Eerik ja Leonidas saivatkin molemmat pintaansa entistäkin paremman CQuartz Finest -pinnoitteen

Moottoripyöräni Kawasaki ER-5 sai myös CQuartz Finest -pinnoituksen.

CQuartz pintaa syvemmältä

Tämän kaiken ihkutuksen jälkeen sopii kysyä, että mitä ihmeainetta se CQuartz oikein on? Mikä siitä tekee paremman kuin muut kestopinnoitteet? Päätin ottaa asiasta selvää, jotta pinnoitevalinnan kanssa painiskelevilla olisi vähän helpompaa. Ja kyllähän asia kiinnosti itseänikin. Samalla tavalla kuin voin juuttua Rengasnuoralle pitkäksi aikaa juttelemaan renkaista, tykkään kysellä Glosspointin Leolta eri pinnoitteista ja niiden ominaisuuksista. Kaikki taustat on vaan hirveän kiinnostavia!

CarPro CQuartz Finest on nanopinnoite, joka sulkee sen kolme mikrometriä paksun lasimaisen kvartsikuoren alle. Pinnoite ei kuitenkaan ole vain kuori, vaan se integroituu osaksi maalipintaa. Pinnoite on superkova, joten se suojaa autoa mikronaarmuilta eikä peseminen himmennä pinnan kiiltoa samalla tavalla kuin käsittelemättömässä autossa.

Perinteisiin vahapohjaisiin pinnoitteisiin verrattuna CQuartzin etu on sen kestävyys. Perinteiset vahapohjaiset pinnoitteet ovat herkkiä erilaisille kemikaaleille eivätkä kestä liuotin- tai alkalipohjaisia pesuaineita, mutta CQuartz on kiinni ja pysyy, vaikka autoa pesisi millä. Sen on testattu kestävän jopa asetonia ja tinneriä, mutta ei niitä kyllä oikeasti kannata käyttää auton puhdistamiseen... Yleisesti ottaen CQuartz helpottaa auton pesua, sillä kun pinta on liukas, lika ei myöskään tartu siihen niin tiukasti. Lintujen tujut jätöksetkään eivät "pala" siihen niin nopeasti kiinni kuin käsittelemättömään maalipintaan.

Itse olen täysin rakastunut CQuartzin kiiltoon sekä kykyyn hylkiä vettä. Ei ole kerta tai kaksi, kun on sateen jälkeen vain pitänyt jäädä ihailemaan ja valokuvaamaan auton katolla helmeileviä vesipisaroita, jotka lähtevät kiitämään, kun niitä vain pikkuisen puhaltaa. Alkuperäiseen CQuartz-pinnoitteeseen jäi vesipisaroiden kuivuessa kalkkirinkulaa, jotka sai pois vain kiillottamalla. Finestiin kalkkikuvioita ei jää niin helposti ja jos jääkin, ne irtoavat CarPron Spotless -pesuaineella. (Sillä saa kuulemma myös kalkkijäämät pois saunan ovesta ja kylpyhuoneen kaakeleista - pitäisi ehkä ostaa itsellekin!)

Tämä sateella kännykällä otettu kuva on ehdottomasti suosikkikuvani CQuartzin kyvystä hylkiä vettä! Ei tarvitse olla kuin pieni kallistus, niin vesi valuu pois.

Sateen jälkeen vesipisarat helmeilevät Leonin katolla.

Täysin autuaaksi CQuartz ei valitettavasti auton omistajaa tee, vaan kyllä silläkin käsiteltyyn autoon tulee naarmuja esimerkiksi lumiharjasta tai ihan pesusta. Se kuitenkin vähentää naarmuuntumista ja säilyttää siten auton pinnan pidempään kiiltävänä. Ja jos auton pintaan on tullut naarmuja, jotka halutaan kiillottaa pois, ne lähtevät pois paljon kevyemmälle kiillotuksella kuin mitä tarvittaisiin, jos pintaa ei olisi käsitelty.

CQuartzista on olemassa monia eri versioita, mikä tuntui minusta tosi sekavalta ennen kuin Leo avasi minulle näitä eroja. CQuartz Finest on lippulaivatuote, jota saa tarjota vain lisensoidut käsittelijät kuten Glosspoint. Kuka tahansa voi sen sijaan käsitellä autonsa alkuperäisellä CQuartzilla tai CQuartz UK:lla, joka on kehitetty erityisesti kylmään ja kosteaan ilmanalaan kuten Brittein saaret. Muita CQuartz-tuotteita ovat vanteille ja maalaamattomille muoviosille tarkoitettu CQuartz DLux sekä nahan ja tekstiilien suojaamiseen tarkoitettu CQuartz Fabric&Leather.

CQuartz-pintakäsittelyn vaiheet

Auton pinnoittamiseen CQuartzilla varataan aina kaksi päivää aikaa, joten en jäänyt katsomaan sen tekemistä samalla tavalla kuin muita Leonille tehtyjä juttuja. Jotain rajaa sentään! :D Pyysin kuitenkin Glosspointia ottamaan kuvia käsittelyn eri vaiheista ja haastattelin heitä auton luovutusvaiheessa, jotta voin kirjoittaa tästäkin operaatiosta blogimerkinnän.

Ennen CQuartz-pinnoitusta auto on saatava täysin puhtaaksi ja pinta mahdollisimman virheettömäksi. Pinnoite on tavallaan lasitus ja sen lasituksen alle auton maalipinta halutaan tietenkin ikuistaa täydellisimmillään.

Auton puhdistus aloitetaan esipesulla, minkä jälkeen siihen levitetään CarPron pH-neutraali Iron X -pesuaine. Se irrottaa pintoihin tarttuneet metallihiukkaset, joita tulee esimerkiksi ilmansaasteista ja jarrupölystä. Lopuksi tehdään vielä varsinainen pesu, jossa autosta irtoaa niin puiden mahla, maantiepiki kuin vanhat vahajäämätkin.

Iron X levitetään auton pintaan.

Uutukaisen Leonin pinnassa ei ollut juurikaan metallihiukkasia, sillä tässä ovat suurimmat valumat mitä Iron X irrotti. Jos pölyä olisi ollut paljon, auto olisi kauttaaltaan purppuranvärisen valuman peitossa.

Pesun jälkeen auto kiillotetaan koneellisesti eli kansankielellä myllytetään, jotta pinta olisi mahdollisimman virheetön ja aine tarttuisi siihen paremmin. Uudelle autolle riittää yleensä hyvin kevyt kiillotus, mutta vanhempia autoja pitää myllyttää kovemmin eikä kaikkia naarmuja ole välttämättä edes järkevää hioa pois. Kiillotuksen jälkeen siitä syntyneet jäämät poistetaan CarPro Eraser -rasvanpoistajalla ja sen jälkeen auto on valmiina vastaanottamaan varsinaisen pinnoitteen.

Maalipinnan kiillotusta epäkeskokoneella. Auto kallistetaan käsittelyä varten, jotta kyljet näkee paremmin - ja onhan tuo työasentonakin mukavampi. 

Auton maalipinnat käsitellään CQuartz Finestilla kahteen kertaan. Aine levitetään pintaan ristikkäisin vedoin pieni alue kerrallaan ja silotellaan kuivumisen jälkeen erikoispehmeällä mikrokuituliinalla. Hypistelin liinaa Glosspointilla ja täytyy sanoa, että se oli niin ihanan pehmeä, että siitä pitäisi ommella halinalleja! Hankalan mallisiin pintoihin, kuten Leonin keulan hunajakennosäleikköön, aine levitetään pensselillä ja kaikista vaikeimpiin paikkoihin kynäruiskulla. Kolmen tunnin kuluttua käsittely toistetaan. Maalaamattomat muoviosat käsitellään Finestin sijaan CQuartz DLux:illa, joka sisältää enemmän kvartsia ja tekee paksumman suojakerroksen.

CQuartz Finestin levitystä Leonin kattoon.

CQuartz DLuxin levitys pensselillä Leonin etusäleikköön.

CQuartz kovettuu lopullisesti viikossa, minä aikana autoa ei saa pestä pesuaineilla. Noin neljän viikon kuluttua käsittelystä Glosspoint suosittelee käyttämään auton tarkastuspesussa, jotta he voivat tsekata, että pinnoite on kovettunut. Pakollista tämä ei kuitenkaan ole. Sen jälkeen pinnoite onkin lähes huoltovapaa - riittää, että pintaan suihkaisee puolivuosittain pesun jälkeen CarPron HydrO2:a. Kätevimmin tämä käy minusta Glosspointilla käsinpesun yhteydessä, mutta ainetta voi ostaa sieltä myös kotiin, jos haluaa hoitaa pesut itse. Takuuta CQuartz Finest -käsittelylle annetaan kaksi vuotta, mutta sen saa pidettyä hyvänä vaikka kuinka pitkään tuolla HydrO2:lla.

Leonin käsittelyssä käytetyt aineet sekalaisessa järjestyksessä vasemmalta oikealle:
CQuartz DLux muoviosien nanopinnoite, Reflect kiillotusaine, Iron X metallijäämien pesuaine, Perl kumin suoja/viimeistelyaine, Eraser kiillotusjäämien poistoaine,  FlyBy Forte ikkunoiden pinnoitusaine (blogaan siitä erikseen!), CQuartz Finest nanopinnoite ja kaiken alla superpehmoinen mikrokuituliina Cquartzin tasoitteluun.

Hinta ja yhteenveto

CQuartz Finest -käsittelyn hinta riippuu sekä auton koosta että maalipinnan kuluneisuudesta. Uuteen autoon se on luonnollisesti edullisinta tehdä, koska autoa ei tarvitse silloin juurikaan kiillottaa. Leonin kokoisen auton CQuartz Finest käsittely maksaa 450 euroa. Käsittely on kallis, sitä ei käy kieltäminen. Sen tekemiseen menee kaikkine vaiheineen aikaa Leonin kokoisessa autoon toistakymmentä tuntia, joten ei ihme että hintaa kertyy. Minusta se kuitenkin kannattaa. Uuden auton kokonaishinnasta se on lopulta aika vähän.

Käytin Leonin Glosspointilla viime viikolla toista kertaa käsittelyn jälkeen käsinpesussa. Auto kiilsi niin, että luulin, että siihen oli jo laitettu HydrO2:a mutta oikeasti se oli vain pesty. Kuulemma joku asiakas oli myös hämmästellyt Leonin kiiltoa ääneen: "Onko tämä todellista?!" Niinpä, se kiilto on vain jotain uskomatonta!

Upea lopputulos! <3

* Olen saanut Leonin pinnoituksen hinnasta alennusta. Kaikki mielipiteet ovat omiani eikä yhteistyö vaikuttanut ostopäätökseen. Linkkien klikkaaminen ei tuota minulle mitään.

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (14)
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Vertaisvuokralla unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!