POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu kuukaudella kesäkuu

Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi

maanantai 30.06.2014 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Koeajo , Mazda , Muilla autoilla ajaminen

Mazda. Automerkki, jota kohtaan minulla ei ole ollut tunteita suuntaan eikä toiseen. Kaverillani on edellisen sukupolven Mazda3, “Pikkumusta”, jota kaverini rakastaa kovasti, mutta minussa se ei herätä mitään tunteita. Se on varmatoiminen, mutta äärimmäisen tavallinen perusauto, joka vie minne pitää tekemättä itsestään numeroa. Ei riitä meille!
 
Onnellisten ihmisten ajokoulusta sain kuukaudeksi käyttööni uuden Mazda3:n, jonka luvattiin lisäävän onnellisuutta entisestään. Miten kävi?
 
Jotta auto voi voittaa minut puolelleen, ovien pitää tumpsahtaa kiinni. Tiedättekö, se on se laadun fiilis, minkä tuntee jo pelkistä ovista! Edellisen Mazda3:n ovien ääni ei vakuuta, mutta uuden Mazda3:n ovet tumpsahtivat oikein laadukkaan oloisesti kiinni. Ne ovat tukevat, mutta avatessa silti höyhenenkevyet ja antoivat hyvän ensivaikutelman autosta.
 
Myös Mazda3:n kaunis ulkonäkö antaa odottaa autolta paljon. Sen muotokielessä on vain sitä jotain. Ei kummallisia kikkailuja, vaan voimaa ja sulavia linjoja, jotka saavat auton erottumaan massasta. Etenkin keula on upea! Vaikka tykkään yleensä enemmän hatchbackeista, Mazda3:n kohdalla kallistun enemmän sedanin, koska sen pikkuisen pidempi perä saa auton näyttämään tasapainoisemmalta.
 

Mazda3:n muotoilu on todella onnistunut. Päälle vielä punainen väri, niin autoa vain jää tuijottamaan lasittunein silmin... 

Pitkäkeulainen auto näyttää tasapainoisemmalta sedanina.

Aika tiukkailmeinen perä.

Sisätilat

Jatkuuko Mazda3:n laatu sitten sisäpuolelle? Enimmäkseen kyllä, jos minulta kysytään. Apukuskin paikalla istunut mieheni sanoisi tähän väliin tosin tiukan vastalauseen, mutta palataan siihen myöhemmin…
 
Kojelaudan koputtelutestin mukaankin kyse oli laadukkaasta autosta. Mulla on siis sellainen tapa, että koputtelen auton eri kuulostellen osien muovisuutta. Muovisuudesta tulee aina miinus. Mazda3:ssa muoviset kopinat olivat suurimmaksi osaksi poissa, hyvä!
 

Mazda3:n ohjaamo.

Sitten itse työtilaan - kuskin paikalla kelpaa istua. Penkki oli minulle juuri sopivan kokoinen ja siinä on hyvät säädöt ristiseläntukea myöten. Lisäksi penkissä on hyvä sivuttaistuki, jonka hyödyn huomasi viimeistään Ecorunin tiukoissa mutkissa. 
 
Kun kuljettajan ajokokemus on Mazda3:ssa näin hyvin viimeistelty, herää kysymys, miksi siitä on käyty pihistelemään matkustajan puolella. Penkki on käsittääkseni sama kuin kuskillakin, mutta siitä puuttuu korkeussäätö ja ristiseläntuki. 183 cm pitkä mieheni ei löytänyt matkustajan istuimesta millään hyvää asentoa, koska se oli hänelle liian korkealla. (Minulle se puolestaan oli liian matalalla.)
 
Myös oven käsinojasta tuli valitusta. Mieheni tykkää hirveästi Polon käsinojasta, mutta Mazda3:ssa käsi ei pysy siinä, koska se kapenee kyynärpäätä kohden. Lisäksi kun penkkiä siirsi taaksepäin, että mahtui paremmin istumaan, käsinoja jäi ulottumattomiin. Yhteenvetona mieheni ei tykännyt Mazda3:n matkustajan penkistä yhtään, vaan haukkui sen surkeaksi.

Mittaristo

Mazda3 oli minulla käytössä kahdessa erässä. Ensin automaattivaihteinen Premium Plus -malli tammikuussa kolme viikkoa ja nyt toukokuussa vielä viikon verran manuaalivaihteinen Luxury, jotta pystyin kertaamaan manuaalilla ajoa Ecorunia varten. (Valokuvissa esiintyvä punainen Mazda3 Sedan on työkaverini.)
 
Premium Plus -mallissa nopeusmittari on perinteinen iso ympyrä keskellä mittaristoa. Luxuryssa siinä kohtaa on kierroslukumittari ja nopeus näytetään mittariston päälle sijoitetussa läpinäkyvässä aktiivisessa heijastusnäytössä. Heijastusnäyttö oli mielestäni tosi siisti ominaisuus, koska se on lähempänä ikkunaa kuin tavallinen mittaristo, jolloin katse pysyy paremmin tiessä ja ajaminen on turvallisempaa. Lisäksi se kertoo navigointiohjeet risteyksissä, mikä on mainio lisäominaisuus.
 
Heijastusnäyttö toimi hämmästyttävän hyvin myös vastavalossa. Ja jos siitä ei saisi selvää, näkyy nopeus digitaalisena lisäksi normimittariston puolella. Minun puolestani Luxuryn kierroslukumittarin tilalla olisi voinut olla hyvin perinteinen nopeusviisari, koska sitä on kivempi lukea kiihdyttäessä. Kierroslukumittari mahtuu kyllä pienempäänkin tilaan.
 
Mazda3:n heijastusnäyttö oli muuten kaikkien aikojen tarkin auton nopeusmittari, jonka olen nähnyt! Harjoitellessani taloudellista ajoa otin mukaan navigaattorin nähdäkseni auton todellisen nopeuden. Yllätys oli suuri, kun auton mittari näytti vain 1-2 km vähemmän kuin navigaattori! 
 

Mazda3:n Luxury ja Luxury Plus -malleissa on kätevä heijastusnäyttö. Kuten kuvastakin näkyy, nopeusmittari on todella tarkka.

Mazda3:n ajotietokone ei ollut kovin kummoinen. Olen tottunut Polossa kahteen ajotietokoneeseen, joista 1. nollautuu ajon jälkeen itsestään ja 2. nollautuu vain erikseen pyydettäessä. Mazda3:n ajotietokoneessa oli ensinnäkin vähemmän tietoa kuin Polossa (ajon kesto ja matka puuttui), mutta lisäksi se piti muistaa nollata erikseen joka ajon jälkeen ja vielä keskikulutus ja nopeus erikseen. Hirveän epäkäytännöllistä! Jossain vaiheessa sentään löysin asetuksen, että trippimittarin nollaus nollaa myös keskikulutuksen. Trippimittareita autossa oli kaksi, mutta muita tietoja vain nuo yhdet erikseen nollailtavat.
 

Premium-malleissa nopeusmittari on mittariston keskellä, kun taas Luxuryssa tuolla kohdalla on suuri kierroslukumittari. Pimeällä mittaristossa on hieno valaistus.

Mazda Connect audio- ja navigointijärjestelmä

Siinä missä Mazda3:n ajotietokone ei vakuuttanut, voitti 7” audio- ja navigointijärjestelmä kaikki aiemmin testaamani mennen tullen. Sillä voi tehdä ihan perusjuttuja eli kuunnella musiikkia, navigoida (lisävaruste) ja katsoa auton kulutustietoja. Erona moniin muihin autoihin on kuitenkin erinomainen käytettävyys.
 

Kulutusseuranta. Ylärivillä viimeisimmän ajon kulutus viimeisen tunnin ajalta. Alartivillä auton koko käyttöajan kulutus, tosin en ole ihan varma miten sitä luetaan. :D

Auton ollessa parkissa näyttöä voi ohjata kosketuksella, mutta liikkeellä ollessa ohjaus tapahtuu intuitiivisella HMI-ohjaimella. Ohjaintatti on sijoitettu käsijarrun viereen, missä käsi lepää luonnollisesti, joten ei tarvitse liikkeessä yrittää hosua yleensä autoissa näytön ympärille sijoitettuja nappeja. Sitä oli todella nopea oppia käyttämään irrottamatta katsetta tiestä ja se toimi myös talvella rukkaset kädessä. Ohjainta voi pyörittää, kääntää joystickin tyyliin ja lisäksi painaa hyväksymisen merkiksi. Tatin ympärillä on viisi toimintonäppäintä viidelle sormelle - hieno idea!
 

Mazda3 audiojärjestelmän HMI-ohjain oli todella miellyttävä käyttää.

Infotainmentin turvallisuutta lisäävät ominaisuudet eivät lopu tähän. Mazda3:lle voi jutella suomeksi, ja järjestelmä tajuaa puhetta todella hyvin! On ihan sairaan kätevää, kun ajon aikana voi sanoa autolle osoitteen, mihin haluaa navigoida, kun ennen on pitänyt pysähtyä näppäilemään osoite navigaattorin ruudulle. Aika moni lienee näppäillyt osoitetta ajon aikanakin, mikä ei koskaan ole kovin turvallista. Puheohjauksen soisi todella tulevan kaikkiin autoihin, koska se lisää turvallisuutta niin paljon.
 

Mazda3 navigointi näytti paljon tietoa lähelle olevista kohteista.

Puhelimen sai liitettyä autoon vaivattomasti bluetoothilla. Mazda on nimennyt tämän yhteyden MZD Connectiksi. Puhelimesta pystyi kuuntelemaan musiikkia ja selaamaan auton käyttöliittymällä vapaasti musiikkikirjastoa. Pidin ominaisuutta Mazda3:n jälkeen itsestäänselvyytenä kaikkien autojen bluetooth-liitoksissa, mutta yllättäen ainakaan yksikään Volkswagen ei tarjoa samanlaista hallittavuutta. Loistava ominaisuus Mazdassa, mutta katkera pettymys Volkswagen-fanille! :(
 
MZD Connectin kanssa puhelimella pystyi myös soittamaan auton valikoiden kautta, mikä lienee jo melko tavallinen ominaisuus. Uutta sen sijaan oli se, että voit sanoa autolle, kenelle haluat soittaa. En tajunnut valitettavasti tätä itse koittaa, vaan bongasin ominaisuuden tästä Digiauton videosta.
 
Pikkuisen sentään löysin miinustakin infotainmentista. Talvella sopivassa valossa en saanut näytöstä mitään selvää, kuin se heijasti niin kovasti. Valikoita ei pysty kelaamaan ympäri, vaan listan loppu on todella listan loppu. Esimerkiksi puhelinluettelo loppuu Ö:hön, eikä sitä seuraa listan eka A. Pieni juttu, mutta lisäisi käytettävyyttä. Lisäksi sovelluksista kulutusnäytölle pääseminen vaatii turhan monta "seuraava näyttö" valintaa.

Ajettavuus

Kompaktin kokoiseen Poloon verrattuna Mazda3 tuntui aikamoiselta laivalta ja minun oli vaikea hahmottaa sen kulmia. Peruuttamisessa auttoi pysäköintitutka, mutta Premium Plussassa se heräsi henkiin vasta aika myöhään. Luxuryssä tutka oli myös edessä ja etäisyys esteisiin näytettiin infotainmentin näytöllä palkkeina, mistä tykkäsin paljon enemmän.
 
Ajettavuudeltaan Mazda3 oli ok, mutta ohjaus on saksalaiseen jämäkkyyteen tottuneelle vähän turhan herkkä. Talvella ajaessamme Ylivieskaan mieheni ihmetteli, että mitä mä oikein seilaan. En tee vastaavaa Pololla. Tulin siihen tulokseen, että herkkä ohjaus ja hetkenkin ohjaamiseen keskittymisen herpaantuminen aiheutti pientä seilausta. Eli pienen pienikin ratin liikautus saa auton reagoimaan. Keväällä en kiinnittänyt ohjaukseen enää mitään huomiota. Ehkä olin vain tottunut tai sitten auto oli vakaampi kesärenkailla.
 

Kävin kokeilemassa Delta-autolla alkukeväästä manuaalivaihteista Mazda3 hatchbackia.  

Ajoin Mazda3:lla yhteensä 3800 km, joista automaatilla 2700 km ja manuaalilla 1100 km. Automaatti oli hyvän tuntuinen, eikä siinä tullut kiihdyttäessä kuminauhaefektiä. Valitettavasti automaatti ei ole DSG:n veroinen, vaan se hukkaa osan moottorin tehosta. Se kiihtyy nollasta sataan puolitoista sekuntia manuaalia hitaammin (8,8 vs 10,3 s) ja kuluttaa puoli litraa enemmän bensaa satasella.
 
Kuusivaihteinen manuaalilaatikko oli ihan ok, mutta kolmosta sain välillä hakea. Vaihteet eivät siis menneet silmään yhtä täsmällisesti kuin esimerkiksi uudessa Polossa. Muuten vaihteissa ei ollut valittamista. Auto veti älyttömän hyvin matalillakin kierroksilla (lähellä tonnia) enkä saanut sitä sammumaan kertaakaan.
 
Mazda3:ssa oli kätevä kuolleen kulman varoitin. Jos joku on tulossa ohitse, sivupeiliin ilmestyy ikoni. Jos siitä huolimatta laittaa vilkun päälle, auto piippaa varoitukseksi.

 

Video: Mazda3 kuolleen kulman varoitin (RVM)

Ajomelu

Mazda3:n suurin ongelma on mielestäni turhan iso rengasmelu. Moottorista ei kuulu mitään autoon sisälle, mutta renkaat jyrisevät riippumatta siitä, onko alla nastat, kitkat vai kesärenkaat. Mazda3 on sentään meidän Poloa hiljaisempi, mutta mielestäni sen äänimaailma on Poloa ärsyttävämpi. Polon rengasmelu on tasainen humina, kun taas Mazda3:n rengasmelu on jyrinää.
 
Työkaverini vaihtoi vastikään vuoden -97 Ford Mondeonsa uuteen Mazda3:een. Olisi luullut, että siinä vaihdossa olisi saanut paljon hiljaisemman auton, mutta niin vain hänkin pitää Mazda3:n ikävimpänä ominaisuutena rengasmelua.
 

Mazda3 - meluisa niin nasta-, kitka- kuin kesärenkaillakin. :(

Luxury-varustetasolla Mazda3:ssa on vakiona Bose-audiojärjestelmä. Laittaessani sillä ekaa kertaa musiikin soimaan, vääntyi naamani väkisin hymyyn - sen verran hyvältä kuulosti! :) Bose-audiojärjestelmä sisältää myös vastamelutoiminnon. Se kompensoi ulkoa kuuluvia ääniä ja saa musiikin kuulostamaan paremmalta. Ominaisuus toimi hyvin, mutta siinä mielessä sekään ei tee autuaaksi, että auto muuttuisi hiljaisemmaksi.
 
Voih, miksi äänimaailmaa ei ole voitu huomioida paremmin? Ehkä Japanissa on tasaisemmat tiet?

Yhteenveto

Olin kirjoittanut talvella muistiinpanoihini, että uusi Mazda3 ei herättänyt minussa tunteita. En ymmärrä, miksi olen kirjoittanut niin. Auto on upean näköinen ja mitä enemmän sillä ajoin, sitä enemmän siitä pidin. Ja olisin halunnut pitää vielä enemmän. Harmittaa oikeasti, että sen rengasmelu ja automaatin kulutus ovat liian suuret. Ja se matkustajan penkki. Jos nämä asiat olisivat kunnossa, olisi Mazda3 ollut vahva ehdokas seuraavaa autoa hankkiessa.

 

Edellinen Mazda3 oli mielestäni keskinkertainen ja tavallinen auto, eikä saanut minua kiinnostumaan merkistä pätkän vertaa. Uusi Mazda3 sen sijaan nosti Mazdan automerkkinä silmissäni ihan uudelle tasolle! Kuukauden koeajoni perusteella näkisin, että uusi Mazda3 voi kilpailla nyt hyvinkin mm. Volkswagen Golfin, Audi A3:n, Seat Leonin, A-Mersun ja Volvo V40:n ostajista. (Tuo on alkuperäinen listamme vaihtoehdoista seuraavaksi autoksi.) Vielä kun niistä haaveilevat tajuaisivat käydä koeajamassa Mazda3:n. Saattaisivat meinaan yllättyä!
 
 

Polon ensimmäinen katsastus

keskiviikko 18.06.2014 Avainsanat: Katsastus , Polo Junior , Yhteistyö

Viime vuonna Polo täytti kaksi vuotta ja pääsi sen myötä ensimmäiseen viralliseen huoltoon. Viikko sitten meidän reipas kolmevuotiaamme kävi ensimmäisessä katsastuksessaan. Se ei ehtinyt edes jännittää tapahtumaa, sillä kaikki kävi niin äkkiä.

 

Poloinen jarrutesterillä.

Poloinen käyttäytyi katsastuksessa nätisti, eikä esimerkiksi purrut katsastusmiestä sormeen. Sille tosin ei ole vieläkään puhjennut hampaita, joista huoltoneuvoja kyseli jo viime kesänä ... pitäisikö huolestua? Noh, joka tapauksessa Polo sai omistajansa valvovan silmän alla terveen paperit ja vielä kehut päälle. Mitään muuta en tosin odottanutkaan! :)
 
Ai niin, katsastusmieshän vähän sääti Polon ajovalojen korkeutta. Avasi konepellin ja ruuvasi ajovalon oikeaan kulmaan. Tämä oli positiivinen yllätys, sillä olen kuvitellut, että katsastajat vain katsastavat ja antavat korjauskehotuksia. Toki hommaan meni vain minuutti, mutta silti.
 

Ilmeen perusteella Polo ei oikein arvostanut ronkkimista, mutta onneksi se käyttäytyi kuitenkin hyvin. :P

Ihan itse tehty katsastusohjelmisto

Mutta miten Polo päätyi näin yllättäen katsastukseen? Siten, että katsastus tehtiin meidän firman tekemällä Muster-katsastusohjelmistolla! * Mietin taannoin, että olisi siistiä päästä katsomaan käytännössä, miten Muster toimii etenkin, kun olin alkuvaiheessa itsekin tekemässä sitä. Mainitsin sitten ohimennen töissä, että mua kiinnostaisi blogata Musterista, mikä tietysti sopi myyntiosastolle paremmin kuin hyvin. Pian oltiinkin jo katsastamassa Poloa Meidän Katsastuksella, jossa kuvattiin samalla materiaalia Musterin esittelyvideoon.
 
Mun on nyt pakko vähän hehkuttaa, miten hieno softa ollaan tuupattu maailmalle! Muster on pilvipalveluna toimiva katsastusohjelmisto, joka sisältää myös nettiajanvarauksen, kassatoiminnot ja laskutuksen. Vuoden vaihteessa lanseerattu Muster on käytössä jo noin 20 %:lla Suomen katsastusasemia ja vuoden lopussa kattavuus tulee olemaan 40 %. 
 
Omasta mielestäni Musterin hienoin ominaisuus piilee siinä, että se on suunniteltu tablet-tietokoneella käytettäväksi. Mittaustuloksia ei tarvitse kopioida katsastuksen päätteeksi paperilta tietokoneelle, vaan arvot syötetään katsastuksen edetessä tabletille. 
 

Polon matkamittarin lukeman lisääminen Musteriin.

Katsastuksen päätteeksi katsastaja tulostaa yhteenvedon ja uuden rekisteriotteen suoraan tabletilta. Asiakkaan ei siis tarvitse ajaa autoa ulos papereiden tulostusta odotellessa eli aikaa säästyy häneltäkin. Kätevää!
 

Polon katsastuksen tarkastuskortti.

Jos tabletti sattuisi tippumaan rasvamonttuun, niin ei hätää. Katsastusta voi jatkaa millä tahansa laitteella, koska kaikki data on pilvessä.
 
Polo pitää katsastaa seuraavan kerran kahden vuoden päästä. Mikä lie Musterin tila ja levinneisyys silloin. Toivottavasti hyvä. :) Ainakin jarrudynamometrin ym. testerien datat tulevat siirtymään jossain vaiheessa katsastusjärjestelmään suoraan, joten tabletin naputtelu vähenee entisestään.

 

* Idea Musterista kirjoittamiseen on täysin omani eikä siis millään tavalla työnantajani ehdottama. Merkitsin postauksen kuitenkin selvyyden vuoksi yhteistyöksi, koska katsastus tehtiin työajalla ja sain siitä 15% alennusta.

Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin

keskiviikko 11.06.2014 Avainsanat: Koeajo , Muilla autoilla ajaminen , Seat

Seat-myyjä viestitteli viime viikolla, että haaveilemamme 1.4 TSI DSG Leonin hinnat on lopulta julkaistu ja kutsui koeajolle. Ko. mallia ei vielä ollut tietenkään tarjolla, mutta en voinut vastustaa Seat Leon 1.8 TSI DSG kutsua, kun varustelukin oli urheilullinen FR.
 
Ihan sattumalta Leonissa oli pari hienoa varustetta, joita pääsin testaamaan nyt ekaa kertaa. Ensimmäisenä löysin autosta adaptiivisen vakionopeussäätimen (ACC, Adaptive Cruise Control), joka tarkkailee edellä olevaa ajoneuvoa ja tarpeen mukaan hidastaa auton nopeutta mukautuakseen sen nopeuteen.
 
Testatessani ACC:tä ensimmäistä kertaa asetin vakionopeussäätimen nopeudeksi vähän yli rajoitusnopeuden, jotta saavuttaisin muun liikenteen. Jalkaa pidin ihan jarrun tuntumassa, koska tuntui hurjalta antaa auton lähestyä määrätietoisesti edellä ajavaa! Huoleni oli tietenkin turha, sillä tyylikkäästi Leon hidasti menoa saavuttaessaan edellä ajavan auton. Sitten jatkettiin matkaa muun liikenteen tahtiin. Etäisyys oli mielestäni turhan pieni, mutta sitä pystyi säätämään isommaksi asetuksista ja vakionopeussäätimen viiksestä.
 
Mukautuva vakionopeussäädin pääsi ihan kunnonkin testiin koeajon aikana. Saavutin vakkarilla 80 km/h ajaessa vanhan Mersun, jonka nopeus olikin yllättävän pieni. Kun Leonin tutka havaitsi auton, se hidasti vauhtia reippaasti ja jäin ajamaan Mesen perään 40 km/h. Oli kyllä tyylikäs hidastus!
 

Vakkariin asetettu nopeus 102 km/h, mutta edellä olevaa seuraten nopeus on asettunut reiluun 80 km/h:iin. Rentoa ajamista!

Toinen minulle uusi ominaisuus Leonissa oli kaistanpitoavustin (Lane Assist), joka nimensä mukaisesti auttaa pitämään auton omalla kaistalla. Auto ei tietenkään pysyttele ihan väkisin omalla kaistalla, mutta jos siitä meinaa ajautua pois, ratissa tuntuu vastustusta kun auto korjaa ajolinjaa. Kokeilin ominaisuuden rajoja parissa kaarteessa. Oli huimaa, miten selkeästi auto käänsi itse rattia.
 
Jos kaistavahti ei havainnut seurattavia kaistoja, auton ruutuun syttyi merkkivalo. Kaistaviivat saattoivat puuttua kokonaan tai olla hyvin kuluneita.
 
Koska kaistavahdin tehtävä on avustaa, se myös pitää huolen siitä, että kuljettaja on se joka ohjaa autoa. Jos ohjaamista ei tapahdu yli 10 sekuntiin, auto piippaa kuuluvasti herättääkseen kuljettajan huomion. Testasin tätä irrottamalla käteni ratista. Normaalisti ajaessahan ihminen tekee aavistuksenomaisia ohjausliikkeitä koko ajan, vaikka ajaisi suoraakin tietä eli turhaan avustinta ei varmaan saa huutamaan.
 
Sadan kilometrin koeajon perusteella tulin siihen tulokseen, että meidän seuraavaan autoon täytyy ehdottomasti saada mukautuva vakionopeussäädin, niin kätevä ominaisuus se oli! Kaista-avustin oli myös hieno ominaisuus, mutta siitä ei tullut samanlaista pakko-saada-tunnetta. Välillä sen pienet ohjausliikkeet meinasivat jopa ärsyttää.

 

Mites Leonin kolmas koeajo muuten? FR-varustetason 18-tuumaiset renkaat tekivät autosta aika meluisan ja tuntui, että farkkukoppa vielä korosti sitä. Viime kesänä koajamani Leon oli paljon hiljaisempi (suorastaan todella hiljainen), kun alla oli 16” renkaat.
 

Seat Leon 1.8 TSI DSG FR ST

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (14)
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Vertaisvuokralla unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!