POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu kuukaudella huhtikuu

Leonin maahantulotarkastus

torstai 23.04.2015 Avainsanat: Auton hankkiminen , Seat , Seat Leon

Meidän Seat Leon on jo saapunut Suomeen! Mutta mitä kaikkea autolle tapahtuu ennen kuin se kuljetetaan Jyväskylän Autotarvikkeelle? Sain asiaan valaistusta viime perjantaina, kun pääsin tutustumaan SE-Mäkinen Logisticsin toimintaan.

SE-Mäkinen on yritys, joka kuljettaa autoja satamasta autoliikkeisiin ja liikkeiden välillä sekä tekee maahantulotarkastuksen kaikille VV-Auton maahantuomille autoille, joita ovat Audi, Seat ja Volkswagen, sekä Subaruille ja Aixam-mopoautoille. Lisäksi se vaneroi VW-hyötyautot ja varustelee autoja. Viime vuonna kuljetuksia oli 160 000 ja maahantulotarkastuksia 25 000, joista 24 000 VW-konsernin autoja. Varusteluja (mm. vetokoukkuja ja lämmittimiä) asennettiin 8000 autoon.

Tapasin SE-Mäkisen teknisten palveluiden johtajan Ari Karhun sattumalta Volkswagen Hyötyautojen talviajokoulussa helmikuun alussa. Kerroin hänelle, että olemme ehkä ostamassa uutta autoa ja että haaveilen pääseväni seuraamaan auton maahantuloa. Ari innostui heti ajatuksesta niinpä sovittiin, että he pitävät autoa silmällä ja pääsen katsomaan sitä kun se tulee maahan.

Vuosaaren satama

Olimme sopineet Arin kanssa tapaamisen Vuosaaren ABC:lle, josta pääsimme firman muiden työntekijöiden kyydissä satama-alueelle. Edellisellä viikolla 350 autolle varatulla kentällä oli ollut ruuhkaa, kun sinne oli ahdettu 450 autoa, mutta nyt suma oli saatu purettua eikä siellä ollut enää auton autoa.

Satamasta autot siirretään yleensä päivän sisällä SE-Mäkisen toimipisteeseen Vantaalle, mutta tuon ruuhkan ja pääsiäisen takia Leon oli majaillut satamassa kokonaisen viikon ja siirretty sieltä pois vasta edellisenä päivänä.

Vantaan toimipisteessä autoille tehdään maahantulotarkastus. Olin ihan luullut, että se tehtäisiin satamassa, mutta erillinen toimipiste on kuulemma kätevämpi. Esimerkiksi jos autojen saapumissatama vaihtuisi, ei infrastruktuuria tarvitsisi siirtää. 

Satamassa pyörimme auton kyydissä katselemassa paikkoja mukaan lukien uutta kenttää, jonne tulee mahtumaan 600 autoa entisen 350 sijaan. Siellä pyöriessämme näin jotain tuttua: ahtaajat alkoivat ajaa joistain laivasta ulos uunituoreita Poloja! Seurasin niiden kulkua ihan onnessani, koska oli siistiä nähdä niin paljon uunituoreita Poloja kerralla. :)

Vantaan toimipiste

Satamasta ajoimme yhtiön vuonna 2009 valmistuneelle pääkallopaikalle Vantaan Luhtaanmäkeen, jonka kentälle mahtuu kerralla jopa 2500 autoa. En tiedä paljon siellä oli nyt, mutta  kyllähän niitä riitti: uusia tarkastukseen meneviä autoja, valmiita liikkeisiin siirrettäviä autoja ja mm. leasingista palanneita autoja, jotka huolletaan ja toimitetaan edelleen jälleenmyyntiin. 

SE-Mäkisen toimipiste Vantaalla (Kuva: Google streetview)

Ari esitteli mulle ensin toimistoa ja kertoi vähän yleisiä juttuja yrityksestä. Satuimmepa tapaamaan aulassa yrityksen toimitusjohtajankin, joka onnitteli minua Suomen talouden pystyssä pitämisestä - siis uuden auton hankinnasta. :)

Toimitilojen aulassa vietti eläkepäiviään pikkuisen vanhempi auto: Studebaker Dictator vm. 1928. 

Vihreä ihanuus

Lounaan jälkeen siirryimme ulos katsomaan, mitä kaikkea uusille autoille tehdään. Ensin etsimme pihalta kuitenkin meidän tulevan Seat Leonin.

Kovin kauan vihreää Leonia ei tarvinnut etsiä, sillä autokentältä bongattu työntekijä oli kiinnittänyt siihen huomiota sen poikkeuksellisen värin vuoksi ja muistin sen sijainnin. Pelkän muistin varassa työntekijöiden ei kyllä tarvitse suunnistaa, vaan he näkevät kaikkien autojen tiedot ja sijainnit kapuloiksi kutsutuista kämmentietokoneistaan.

Ja sitten mä näin sen: meidän vihreän ihanuutemme!! Jotenkin oli vaikea kuvitella, että juuri se kyseinen upea autoyksilö tulee olemaan meidän ihan pian. Niin siistiä!

Ilme kertoo kaiken: Se on ihana!

Leon oli paketoitu tehtaalta lähtiessä varsin tarkasti. Konepelti, katto ja B-pilarit oli suojattu valkoisella teipillä ja puskureissa ja kuskin oven reunassa oli pehmusteena vaahtomuovipalat. Auton sisäpuolella oli puolestaan teipattu ratin logot, mittariston päällä oli suojakuori, lattioilla oli suojamuovit ja penkit olivat kokonaan muovipusseissa. Jopa oven kahvan sisäpuoli oli suojattu teipillä, jotta maalipintaan ei vain tule jälkiä ovea avatessa.

(Paikan päällä ei saanut ottaa valokuvia VV-Auton tietosuojapolitiikan vuoksi, mutta Leonia sain kuitenkin luvan kuvata, koska se tulee meille.)

Maahantulotarkastus

Kun lopulta maltoin jättää Leonin, lähdimme katsomaan, mitä maahantulotarkastuksessa tapahtuu. Ihan niin hyvin aikataulut eivät sattuneet kohdalleen, että olisin päässyt seuraamaan oman auton tarkastusta, mutta pääsinpähän sentään näkemään sen!

Heti terminaaliin kuljettamisen jälkeen autoihin tankataan viisi litraa bensaa. Tehtaalla bensaa on tankattu tosi pieni määrä, joten tällä varmistetaan, että se varmasti riittää. Sitten auto siirretään pesujonoon, jossa meidän Leonkin nyt oleili.

PDI eli pre-delivery-inspection eli maahantulotarkastus kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa autovalmistaja on määritellyt hyvin tarkkaan, mitä siinä kuuluu tehdä. 

Pesu

Ihan ensimmäiseksi auto pestään, jotta sen maalipinta ja lasit voidaan tarkistaa mahdollisten kuljetusvaurioiden varalta.

Jos auton pintaan on tarttunut kuljetuksessa epäpuhtauksia, siihen levitetään ensin muutamaksi minuutiksi laimea happoliuos, jotta auton maalipinta ei vaurioidu pesun seuraavissa vaiheissa. Epäpuhtaudet voivat olla esimerkiksi ns. “lentoruostetta” eli yleensä rautatiekuljetuksista tulleita metallihiukkasia, jotka ovat tarttuneet auton pintaan ja ruostuneet kastuessaan.

Mahdollisen hapotuksen jälkeen auto huuhdellaan painepesurilla ja pestään käsin paikat, joihin konepesu ei yllä. Lopuksi auto pestään harjakoneessa, mikä järkytti minua syvästi. D: Tuotantopäällikkö Tyko vakuutti kuitenkin, että harjapesu on erittäin hellävarainen: se tehdään oikeanlaisilla pesuaineilla, pehmeillä harjoilla ja pienellä harjapaineella. Sain myös hypistellä harjaa vastaavaa materiaalia ja olihan se ihan pehmoinen. Harjoissa ei ole myöskään niihin tarttunutta likaa joka voisi aiheuttaa naarmuja, sillä loppujen lopuksihan niillä pestään varsin puhtaita autoja.

Koska kaikki prosessit ovat autotehtaan hyväksymiä, niin pakko se on uskoa, että auto tämän pesumenetelmän kestää. Tällaiseen harjakoneeseen mäkin ehkä uskaltaisin viedä autoni, mutta koska Prisman pesukatua ei taida olla hyväksytty autotehtaan toimesta, jatkan hyväksi havaitulla käsinpesulinjalla. :)

Autojen maalipinnoista pidetään muutenkin erityistä huolta ja esimerkiksi lumiharjojen ja raappojen käytöstä on tarkat ohjeet. Harjaamisen välttämiseksi lunta on poistettu talvella autojen päältä mm. lehtipuhaltimilla ja paineilmalla ja autoja saatetaan siirtää myös katsoen sivuikkunasta ulos, jotta tuulilasia ei tarvitse raapia.

Pakkaset ovat silti haaste pesuprosessille, sillä yli tonnin painoinen auto sitoo kylmyyttä itseensä aika lailla. Ja jottei liian helppoa olisi, niin kaikki autothan tulevat maahan kesärenkailla oli vuodenaika mikä tahansa. Logistiikkakeskuksen alueella onkin nopeusrajoitus 10 km/h, jotta autoilla ajetaan riittävän varovasti.

Varustelu ja tarkastus

Pesun jälkeen autoon lisätään siitä puuttuvat varusteet: mm. jalkatilojen matot, varoituskolmio, suomenkieliset dokumentit sekä joihinkin malleihin varaöljypullo. Kumimattoja sisältävät lavat olivat kokonsa puolesta aika miehekäs näky. Ja painavat kuulemma ihan järkyttävästi, mikä ei ole ihme, kun miettii, mitä pelkästään yksi Polon mattosarja painaa. Myös öljypulloilla ja varoituskolmioilla oli omat lavansa.

Seuraavassa hallissa auto ajetaan nosturille ja siihen asennetaan mahdolliset roiskeläpät sekä rekisterikilven alunen. Autosta tarkistetaan renkaiden ilmanpaineet, jäähdytysnesteen pakkasenkestävyys, akun varaus ja ikkunanpesuaineen määrä sekä poistetaan mahdolliset kuljetustuet. Istuimista poistetaan suojamuovit ja tarkistetaan että auto on kunnossa myös sisäpuolelta. Tehtaan valaisimia vastaavien lamppujen valossa tarkistetaan puolestaan auton maalipinta. Jos autossa on mikronaarmuja, ne hiotaan (eli myllytetään) kevyesti pois. Kaikki tarkastuksessa ilmenneet poikkeamat raportoidaan maahantuojalle, joka hoitaa ne kuntoon ennen auton luovuttamista asiakkaalle. Poikkeamia on kuitenkin yleisesti ottaen erittäin vähän.

Lopuksi auton kyytiin laitetaan rekisterikilvet, joiden numero on määräytynyt jo siinä vaiheessa, kun auto on tilattu. Jos autoon ei tehdä lisävarusteluja, niin sitten sitten on valmis kuljetukseen ja se ajetaan valmiiden autojen alueelle.

Yhden auton tarkastamiseen kuluu noin tunti ja vartti ja päivässä autoja käydään läpi keskimäärin sata. 

Leonin rekisterikilvet odottamassa ottajaansa.

Kuljetus

Autojen kuljetukset SE-Mäkinen hoitaa itse suunnittelemillaan autonkuljetusautoilla, joihin mahtuu jopa 11 autoa kerralla. Tästä syntyy kustannussäästöä verrattuna tavallisiin euroopassa käytettäviin autonkuljetusautoihin, joihin mahtuu vain kahdeksan autoa.

Yhtään autojen lastausta en päässyt valitettavasti näkemään, sillä tuo perjantai oli Vantaalla varsin hiljainen päivä. 

Leon oli tarkastettu maanantaina ja tänä aamuna se lastattiin Jyväskylään ajavaan rekkaan. Vähän toivoin, että olisin myös päässyt näkemään, miten se puretaan rekasta, mutta en tiennyt milloin se tulisi.

Illan kauppareissun yhteydessä oli pakko käydä kiertämässä Autotarvikkeen pihan kautta, josko sattuisi vihertämään. ja sieltähän se vihreys loisti jo kauas! Nyt pitäisi vielä malttaa odottaa viikko, sillä Leonin luovutushuolto on sovittu vasta ensi keskiviikolle ja luovutus torstaille...

"Eikö tätä millään saisi nyt heti? Kauhia autokuume!"

Yhteenveto

Oli todella mielenkiintoista päästä tutustumaan SE-Mäkisen toimintaan! Minua kiinnostaa kaikenlaiset autoihin liittyvät taustatoiminnot ja oli tosi siistiä päästä näkemään, mitä kaikkea maahantulotarkastukseen kuuluu. Paluumatkalla oli hauska tajuta, että kaikki vastaan tulleet Audit ja Volkkarit (vm. 2009 eteenpäin) ovat tosiaan menneet tuon samaisen tuotantolinjan läpi.

Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?

perjantai 17.04.2015 Avainsanat: Bensan kulutus , Polo Junior , Taloudellinen ajo

Olen miettinyt pitkään voisiko tietyissä tilanteissa  vaihteen vaihtaminen vapaalle saada auton kuluttamaan vähemmän kuin moottorijarrutus. Vapaa vaihdehan ei katkaise polttoaineen syöttöä kuten moottorijarrutus, mutta toisaalta se ei hidasta auton menoa. Esimerkiksi, kun tulen hyvin loivassa ylämäessä liikennevaloihin, vapaa vaihde saa auton vierimään pidemmälle, kun taas moottorijarrutus syö nopeuden turhan nopeasti ja joudun painamaan kaasua pidempään ennen kuin voin päästää auton hidastumaan moottorijarrutuksen varassa. Mutta kumpi oikeasti kuluttaa vähemmän? Miten tämän muka voisi testata? Asia on jäänyt teorian tasolle.

Vapaalla rullauksen puolesta puhuisi se, että joissain uusissa autoissa moottorijarrutus on korvattu vapaavaihteella. Jos autotehtaatkin ovat sitä mieltä, että auto kuluttaa vähemmän vapaalla, niin asiassa täytyy olla perää! Itse asiassa ominaisuus tulee olemaan meidän uudessa Leonissakin. 

Polossa on perinteinen moottorijarrutus, joten nyt kun auto on vielä hetken meillä, päätin lähteä testaamaan näitä kahta tekniikkaa taloudellisen ajon vakiolenkilleni, jolla olen testannut koeajoautojen kulutusta. En muuten ollut ajanut lenkkiä aiemmin Pololla, koska ei sitä vain tule lähdettyä ajelemaan muuten vaan, vaikka ajamisesta pidänkin. Mutta nyt oli todellinen syy. Vaikka onhan se ihan kiva saada tietää kulutus yleensäkin, jotta sitä voi verata muihin autoihin.

Testilenkkini on pituudeltaan 20 km ja se sisältää taajamaa, maantietä, moottoritietä ja kaupunkiajoa. Ajoaika on  noin 26 minuuttia ja keskinopeus 46 km/h. Olen ajanut moottoritien aiemmin pääsääntöisesti 100 km/h nopeusrajoituksen mukaan, mutta nyt ajoin vain 80 km/h (navinopeuksia kaikki), jotta eri testikierroksilla oleva mahdollinen rekkaliikenne ei vaikuta tuloksiin.

Ajoin testilenkin ensin kahdesti pelkkää moottorijarrutusta käyttäen ja sitten vielä kerran vapaata vaihdetta hyödyntäen. Polossa oli alla kitkarenkaat. Pelkkää moottorijarrutusta hyödyntäessä Polon kulutus oli ajotietokoneen mukaan ensimmäisellä kierroksella 4,7 ja toisella 4,8 l/100 km. Kolmannella kierroksella, kun annoin auton vieriä mahdollisimman paljon vapaalla vaihteella, kulutus oli 4,6 l/100 km. Eli eroa vapaalla rullaamisen eduksi oli 0,1-0,2 l / 100 km!

Mielenkiintoista oli myös se, että ennen kaupunkiin palaamista Keljon liikenneympyrässä keskikulutus oli ensimmäisillä kierroksilla 4,9 l/100 km, mutta kolmannella kierroksella vain 4,5 l/100 km. Moottoritien lopussa on loivaa alamäkeä, jossa pääsee tosi pitkälle vapaalla vaihteella ja se on ainakin tainnut vaikuttaa.

Ainakin tämän pienen empiirisen kokeen mukaan vapaalla rullausta kannattaa käyttää. Aion testata sitä myös huomisessa Ecorunissa, katsotaan miten käy!

Onnellisten ajokoulu vm. 2015

tiistai 14.04.2015 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Mazda

Mazdan Onnellisten ajokoulun toinen vuosikurssi aloitti taipaleensa vajaa viikko sitten. Tälle vuodelle koulun ohjelma on pistetty kokonaan uusiksi, mutta perimmäinen idea on edelleen sama: tehdä kuskeista onnellisempia ja sitä myötä liikenteestä mukavampaa ja turvallisempaa.

#onnellistenajokoulu'un haki tänä vuonna reilu 80 henkilöä, joista 12 onnekasta pääsi mukaan. Koululaisten tiiminvetäjinä toimivat tänäkin vuonna Anna Perho ja Aki Linnanahde. Ryhmien ohjelma on osittain sama mutta osittain myös eri, jotta kurssilaisten erilaiset lähtökohdat tulee paremmin huomioitua.

Annan kurssin nimi on “Apurista ajajaksi” ja siihen on valittu henkilöitä, jotka ovat auton ratissa varovaisia ja jopa pelokkaita ja kaipaavat varmuutta ajamiseensa. Ryhmässä on melko vähän ajaneita ihmisiä ja olipa jollain ollut autolla ajamisesta 6-7 vuoden tauko. Nyt hän oli jo uskaltautunut pyörimään autolla parkkiksella. Siitä on hyvä lähteä!

Akin kurssin teemana “Hurjastelijasta herrasmieheksi” ja kurssilaiset ovat ihan toisesta ääripäästä Annan kurssilaisiin verrattuna. He ovat kymmeniä tuhansia kilsoja vuodessa ajavia, toinen toistaan täydellisempiä (ainakin omasta mielestään) ja vähän turhankin itsevarmoja kuskeja. Täysin onnellisia nämäkään täydelliset kuskit eivät nähtävästi ole, kun ovat hakeutuneet Onnellisten ajokouluun. On hienoa tunnustaa, että vaikka ajaa paljon, niin voisi silti olla jotain petrattavaa.

Aki ja Anna juttelemassa omista kurssilaisistaan.

Kurssin kick off -tilaisuudessa kurssilaiset pääsivät tutustumaan ensimmäistä kertaa omiin tiimeihinsä, ryhmänvetäjiin ja opettajiin. Opettajina jatkavat Minna Sillankorva ja Jiri Kattelus, jotka molemmat ovat ihan loistotyyppejä. Minä edustin kick offissa viime vuoden kurssia eli olin ns. Onnellisten ajokoulun alumni. Pääsin kertomaan mitä viime vuonna tehtiin ja miten se vaikutti minuun.

Viime vuoden kurssi oli ihan mahtava juttu ja asennekasvatuskerta kaikista paras. Sen myötä minusta tuli entistäkin rauhallisempi kuski. Ei sillä tavalla rauhallinen, että olisin hidas tien tukko, vaan sellainen, että en ota liikenteessä pulttia juuri mistään. Paitsi jos liikenneympyrästä poistuja ei näytä vilkkua ja pysähdyn sen takia turhaan! Hauskinta on se, että tämä liikenteen zen-tila on seurannut mukanani jopa kauppoihin. Aiemmin juhlapyhiä edeltävät ihmismassat ruokakaupoissa saivat pinnani kiristymään, mutta nykyisin luovin ihmispaljouden seassa samalla asenteella kuin liikenteessäkin: ei ole kiirettä, kyllä nämä kulkuväylän blokkaavat ostoskärryruuhkatkin purkautuvat kun rauhassa odottaa omaa vuoroaan. Voin kertoa, että on aika siistiä huomata itsessä tällainen muutos! :)

Tämän vuoden kurssilaisten ohjelmassa ei ole vastaavaa asenneoppituntia, mutta sitä varmaan tulee muiden oppituntien ohessa. Ryhmien ohjelmat ovat tosiaan pikkuisen erilaiset ja esimerkiksi Annan kurssi aloitetaan ihan perusasioiden kuntoon laittamisella, kun taas Akin ryhmä joutuu ensimmäisenä “inssiajoon”. Toisen kurssikerran aiheena on taloudellinen ajaminen, minkä lisäksi Annan ryhmäläiset saavat opastusta Helsingin keskustassa ajamiseen. Tämä on mielestäni erittäin hyvä lisä, sillä kun on pääsee ohjatusti ajamaan keskustaan, sinne uskaltaa ehkä joskus itsekin. 

Kolmannella kurssikerralla kaikki pääsevät tutustumaan auton käsittelyyn ja autoslalomiin Ahveniston moottoriradalla. Kurssin ohjelmassa on myös osallistuminen elokuussa järjestettävään Vesijärven Auto Ecorun -kilpailuun. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan. Siihen voi jäädä hyvällä tavalla koukkuun.

Onnellisten ajokoulussa kurvaillaan tänä vuonna mm. lähiaikoina lanseerattavalla Mazda2:lla.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea tämän vuoden Onnellisten ajokoulussa tapahtuu. Olen kuulemma tervetullut kaikkiin tapahtumiin (olin kick offissa silleen, että “Pliiiiis saanko mäkin osallistua kun nää jutut on niiiiin siistejä!!!”). Ihan kaikkiin tapahtumiin en ehdi, mutta Helsingin keskustassa ajamista suunnittelin meneväni vakoilemaan takapenkillä ja Ahvenistolle koitan päästä itsekin ajamaan, sillä erillistä käsittelyä meille ei viime vuonna opetettu ja lisäksi autoslalomia olisi kiva kokeilla.

Lisensoitu autourheilija!

sunnuntai 12.04.2015 Avainsanat: AL-Sport , Ecorun , Jenni

Viikon päästä lähden taas ottamaan mittaa Polosta ja itsestäni taloudellisen ajon merkeissä. Todellisuudessa Ecorun-kilpailukausi 2015 käynnistyi jo maaliskuun puolella, mutta jätin ensimmäisen kisan väliin. Osittain oman elämän hektisyyden ja osittain sen takia, että päässä kummitteli ajatus, että päädyn Pololla ojaan jonkun pikkutien jäisestä kaarteesta. Ecorun ajetaan toki liikennesääntöjen mukaisesti, mutta meno on silti välillä varsin vauhdikasta, kun yritetään pysyä aikataulussa ja vauhtia täytyy pitää yllä myös niillä pienemmillä teillä. Totta kai keskinopeutta voi ja pitääkin kerryttää isommilla teillä, jotta pienemmillä on varaa himmailla, mutta silti...

Ecorun-kilpailuihin osallistuminen edellyttää kilpailulisenssin hankkimista. Jos ei tiedä, miten moneen kisaa osallistuu vuoden aikana, on kätevintä ostaa joka kisaan erikseen 15 e 25 e hintainen tutustumislisenssi suoraan kisapaikalta. Mikäli puolestaan on Autoliiton jäsen ja aikoo osallistua vuoden aikana vähintään kolmeen kahteen kilpailuun, on edullisempaa hankkia 40 e maksava Autoliiton AL-Sport -lisenssi (jolla saa osallistua kaikkiin AL-Sportin vastuulla olevien lajien kisoihin; ecorun, autoslalom- ja tasanopeus). Myös AKK Motorsportin kilpailijalisenssillä voi osallistua Ecoruniin.

Kisasin viime kauden tutustumislisensseillä, mutta tälle kaudelle hankin AL-Sport -lisenssin. Se vaatii jäsenyyden Autoliitossa, johon liityin lopulta viime syksynä, koska se vain tuntui järkevältä ajatukselta, kun Ecoruneissa kilpailee. Oikeasti minun oli pitänyt liittyä AL:n jäseneksi jo aikaa sitten, mutta se aina jäi, koska en osannut päättää valitako tavallinen vai Plus-jäsenyys. Lopulta päädyn valitsemaan Plussan, koska siinä saa 105 euron vuosimaksua vastaan matkanjatkamispalvelut. Esim. jos autosta loppuu akku pakkasilla, tulee Autoliiton tiepalvelu antamaan ilmaiseksi virtaa. Tämä ei kuulu ainakaan minulla normaaliin kaskovakuutukseen. (Kröhöm, kokemuksella!)

Samoilla vauhdeilla AL-Sport -lisenssin kanssa hain Autoliiton AL-Sport -autourheilustipendiä. Sen saadakseen täytyy harrastaa autourheilua kilpailijana jossain AKK Motorsportin jäsenenä olevassa Autoliiton osastossa tai Autoliiton yhteistoimintakerhossa. Kilpailija antaa AL-Sportille näkyvyyttä ja saa vastineeksi vuoden lopussa jonkinnäköisen siivun stipendijärjestelmään budjetoidusta rahamäärästä. Maksettavan tuen suuruuteen vaikuttaa mm. kisojen määrä ja "arvo", kilpailumenestys, AL-Sport-näkyvyys ja kilpailijan oma raportointi. Stipendi haetaan joka vuodelle erikseen. Summa ei ole muutamaan kisaan osallistuvalla suuren suuri ja voi olla että kattaa minulla vain lisenssikulut, mutta onhan se kaikki silti kotiinpäin. :)

Minulla stipendihomma tulee näkymään käytännössä niin, että autossa ja vaatteissa on kilpailuissa AL-Sportin logot ja lisäksi logo näkyy blogissani. Edustamani seura on AL-Jyväskylä, johon liityin automaattisesti, kun liityin Autoliittoon.

Tutustuessani talvella lisenssi- ja stipendiasioihin ne tuntuivat jotenkin tosi monimutkaisilta (esim. mikä on AL ja AKK suhde), mutta sitten kun sain hoidettua ne lopulta kuntoon, asia oli ihan selkeä. Jos joku muu ihmettelee näitä asioita, niin toivottavasti tämä blogaus vähän avasi, mistä on kyse. Lisätietoja ja hakemuslomakkeita saa Autoliiton järjestöpäällikkö Taina Kytäjä-Roimulta.

Edit 24.6.2015: Tutustumislisenssin hinta on ollut jo vuoden alusta saakka 25 e, mutta siitä on tiedotettu vähän huonosti, joten sain tietää siitä vasta nyt. Viime vuonna hinta oli 15 e. On kyllä todella suolainen tämä uusi hinta...

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!