POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu kuukaudella maaliskuu

Ei Golfkärryä meille

maanantai 26.03.2012 Avainsanat: Jenni , Koeajo , Muilla autoilla ajaminen

Keskiviikkoinen koeajorupeamamme ei rajoittunut pelkästään Volkswagen up!:iin. Tarkoitus oli toki ensisijaisesti kokeilla Up, mutta joku iäkkäämpi mies ehti juuri lähteä koeajolle sillä kun astelimme liikkeeseen. Ei haitannut, sillä koeajovuoroa odotellessa pystyimme tutustumaan Uppiin liikkeen sisätiloissa ja vaihtamaan kuulumisia Polon meille myyneen automyyjän Mikan kanssa. Loppujen lopuksi Upissa ei kylläkään ollut hirveästi tutustuttavaa, joten seuraavaksi tutustuimme uuteen kuplaan eli Beetleen. Ja sitten Jettaan. Ja vielä Polon xenon-ajovaloihin.

Uppia ei vain kuulunut takaisin, joten Mika tarjosi meille koeajolle kuplaa. No sekin oli menossa... Niinpä pyysin koeajolle ihan normaalia Golfia, koska en ollut ajanut nykyisellä korimallilla aiemmin. Golf sentään oli paikalla ja niin pääsimme kokeilemaan, miten meidän Polon 77 kW 1,2 TSI -moottori jaksaa kuljettaa hieman isompaa autoa. Hyvin jaksoi.

Polon isoveli Golf on yksi Suomen myydyimmistä automalleista ja niitä näkee vähän joka kulmalla. Golf tarjoaa kaikkea sitä mitä Polokin, mutta vähän isommassa koossa. Enemmän tilaa, parempi äänieristys, monipuolisemmat varustevalikoimat. Ja enemmän hintaa - meidän haluamallamme varustemäärällä aika paljonkin enemmän hintaa.

Tykkään Golfin muotoilusta, mutta oikeastaan se on käynyt jo vähän tylsäksi, koska niitä näkyy sen verran paljon. Ennen Polon ostoa harkitsimme autoksi myös Golfia, ja epäonnistuneelta (auto oli myyjällä lainassa) käytetyn Golfin koeajoreissultahan me lopulta Polo-ostoksille päädyimme.

Yksi vika Golfissa kuitenkin on, minkä vuoksi se saattaisi jopa jäädä hankkimatta. Vika on niinkin yllättävä kuin ratti. Itse rinkulassa ei ole mitään vikaa, mutta sen kannattimen alaosa on niin paksu, että kolhin siihen jatkuvasti polveni siirtäessäni jalkaa kaasulta jarrulle ja päinvastoin. Ongelma oli jo vitoskoppaisessa Golfissa ja eikä kannattimen muoto ollut ohentunut tässä nykyisessä Golf VI:ssäkään. Toki ratin korkeus on säädettävissä ja ongelma näin kierrettäessä, mutta täydellistä ajoasentoa minun ei ole mahdollista saada.

Koko koeajon aikana en löytänyt Golfista kunnollista ajoasentoa. Comfortline-mallin penkki oli mukava ja ristiseläntuki miellyttävä lisä. Mutta oikea jalka piti pitää hassusti vinossa ratin alaosan takia niin, että tuntui siltä kuin olisi lonkka meinannut alkaa krampata ajon aikana... Säädinkin penkin ja ratin asentoa kesken ajon, mutta ei vain löytynyt täydellistä ajoasentoa.

Jennin polvi vs. Golfin ratti.


Kysyin automyyjältä, että onko kukaan valittanut samasta asiasta, mutta hän ei ollut ainakaan kuullut. Luulen että ongelma on vain tietyn mittaisilla ihmisillä (itse olen 160 cm pätkä) ja ehkäpä ihmiset myös pitävät rattia ylempänä eivätkä huomaa siten mitään outoa. Itse haluan pitää sen mahdollisimman matalalla eli yläreuna suunnilleen leuan korkeudella tai vähän ylempänä.

Jännä juttu on se, että kärsin rattiongelmasta vain Golfin kanssa. Muissa kokeilemissani Volkkareissa ongelmaa ei ole ollut, mutta enpä ole kokeillut kaikkia malleja. Golfin jälkeen koeajoimme Beetlen, joka oli sisältä oikein kotoisan Volkkarin oloinen kuplayksityiskohdilla höystettynä. Siinä ratin alaosa oli matalampi ja polvi mahtui hyvin liikkumaan. Polossa ongelmaa ei ole eikä myöskään Sciroccossa, jossa ajoasento on muutenkin urheilullisempi. Jetta ja Passat ovat koeajamatta, koska ne eivät ole minua kiinnostavia autoja. Jetassa käväisin kyllä istumassa, mutta en tullut ajatelleeksi todellista ajoasentoa sen enempää. Jotenkin miellän sen vain porrasperäiseksi Golfiksi, mutta voihan siinä olla vivahde-ero.

En tajunnut ottaa koeajamastamme Golfista lainkaan ulkokuvaa... Tätä edellisen korimallin Golf GT:tä kävimme katsomassa marraskuussa 2010. Auton hinta ja kunto eivät kuitenkaan vastanneet toisiaan, joten kauppaan jäi.

Up!

keskiviikko 21.03.2012 Avainsanat: Koeajo , Muilla autoilla ajaminen , Volkswagen

Käytiin tänään koeajamassa Volkkarin tuorein perheenlisäys eli pikkuinen up!. (Voihan välimerkki sentään, kuka keksi laittaa auton nimeen huutomerkin?) Volkswagen up! on Poloakin pienempi kaupunkiauto, joka kilpailee samassa kokoluokassa mm. Toyota Aygon, Kia Picanton ja Fiat 500 kanssa.

up! on 3,54-metrinen pikku-Volkkari.


Pienestä koostaan huolimatta Up ei ollut ollenkaan niin muovinen purkki, mitä voisi tuon kokoluokan autosta kuvitella. Ihan laadukkaalta autolta se tuntui, vaikka ei tietenkään ihan isoveljiensä tasolle ylläkään.

Minulle yksi auton laaduntuntuun liittyvä ominaisuus on se, miltä ovien sulkeminen kuulostaa. Että kuuluuko *tumps* vain *rämps*. Upin ovien sulkemisääni oli selkeästi enemmän *tumps*, mitä en kyllä osannut odottaa. Monista isommistakin autoista kuuluu nimittäin *rämps*. Joten jos verrataan Uppia vaikka Toyota Yariksen, niin laadukkaammalta tuntui, vaikka Yaris on kokoluokkaa isompi auto. Samaa kokoluokkaa olevaa Aygoa olisin halunnut mennä verrokiksi testaamaan, mutta piti jättää väliin, koska kartanlukija vaati ruokaa.

Upin sisätilat olivat kokoiselleni aika hyvät. Penkki oli pehmeä ja hyvä istua ja kuljettajan penkissä oli jopa korkeussäätö. Mieheni mielestä Upin istuin oli jopa parempi, kuin Polon istuin alimmassa Trendline-varustetasossa. Täytyy itsekin myöntää, että ei ollut ollenkaan sellainen saunanlaudefiilis kuin Trendline-Polossa.

Upin penkit näyttävät ehkä jännittäviltä, mutta olivat varsin mukavat istua.


Ratissa oli korkeussäätö, mutta etäisyyssäädössä oli säästetty jättämällä se kokonaan pois. Etäisyyssäädön puuttuessa penkki piti vetää sopivan ajoasennon saavuttamiseksi melko eteen, mikä taas aiheutti sen, että jalat olivat vähän liian koukussa mukavaan poljintenkäyttöön. Ajoasento oli vähän kuin tuolilla olisi istunut. Poljinten liikeradat olivat hämmentävän lyhyet ja vähän oudossa kulmassa, mutta puolen tunnin ajon jälkeen olin jo unohtanut niiden outouden.

Kuskin paikka.


Oli hassua huomata, miten Upin käynnistäminen sai auton pikkuisen hytkymään. Syy tärinään on kolmesylinterinen moottori, jonka käynti ei ole yhtä tasainen kuin tavallisen nelisylinterisen. Ei tärinä kuitenkaan käytössä tuntunut , vaikka siihen kiinnittikin huomiota autoa käynnistäessä.

Yksilitraisella bensamoottorilla varustettu Up ei ole mikään raketti, mutta kyllä silläkin ehti hyvin liittyä moottoritielle. Pitää vain muistaa käyttää riittävän pieniä vaihteita ja toisaalta myös muistaa, ettei alla ole se 1,2 TSI. Ajamassamme yksilössä oli tehokkaampi 55 kW (75 hv) moottori, jonka kiihtyvyys nollasta sataan on 13,2 s. Samaa luokkaa taisi olla 1,4-litraisella vaparikoneella varustettu edellinen Polomme, joten ei pitäisi parjata.

Pikkuisen Upin pikkuinen moottori pikkuisessa konehuoneessa.


Kaupunkiajossa Up oli elementissään. Sitä oli helppo pyörittää keskustassa ja isoista ikkunoista näki hyvin ulos. Myös kaikki peilit olivat riittävän kokoisia. Pieni kone riitti keskusta-ajossa hyvin, paitsi kerran meinasi tehottomuus päästä yllättämään. Käännyin tasa-arvoisesta risteyksestä vasemmalle ylämäkeen, mutta auto ei lähtenytkään liikkeelle ihan siihen tahtiin kuin olin ajatellut. Meinasin pudottaa vaihteen kakkoselle, mutta sehän olikin jo valittuna... Noin muutoin kaupungissa pienillä vaihteilla kiihdyttäessä Up päästeli "urheilullisia" ääniä ja liikkui ihan riittävän rivakasti. Melko meluisa auto oli muutenkin kyseessä, eipä tältä kokoluokalta paljon muuta voi odottaa.

Upissa oli varsin selkeät mittarit.


Vaihteita Upissa on viisi + pakki. Vaihteet olivat kevyet vaihtaa eikä lovia tarvinnut etsiä. Hyvin kotoisilta tuntuivat, kunhan ensin taas palautin itseni manuualivaihteisten autojen maailmaan. Automaattivaihteet olisivat hirveän näppärät tällaisessa kaupunkiajoon suunnatussa pikkuautossa! Kuka jaksaa jatkuvasti hämmentää vaihdekeppiä? Itse asiassa automaattivaihteinen Up on tulossa, mutta ei valitettavasti DSG-laatikolla vaan robottivaihteistolla.

Upin luvatut kulutuslukemat ovat naurettavan pienet, kaupungissakin vain 5,1 l/100 km. Itse pääsin vain 5,4 litran kulutukseen, mutta ei sekään ole paha. Manuaaliin tottumattomana ajelin varmasti aika paljon liian pienillä vaihteilla, kun unohdin aina vaihtaa isommalle vaikka vaihdesuosittelija yrittikin muistutella isommista vaihteista. Muistelen, että auto suositteli vaihtamaan vitosvaihteelle jo hieman alle 50 km/h nopeudessa.

Autotarvikkeen pihaan pysäköidessäni en meinannut saada pakkia silmään, vaan pari yritystä aiheutti hiljaista ratinaa eikä auto liikahtanut. Kartanlukijamieheni sitten laittoi pakin silmään ja sanoi, että se piti tehdä päättäväisesti. Keppiä kun ei tarvinnut edes mitenkään painaa tai nostaa pakin kytkemistä varten. Uudella yrityksellä ei itsellänikään ollut mitään ongelmia, että mikä lie tilapäinen mielenhäiriö kepillä ollut kyseessä. Peruutusvaihde oli vaihdekepin oikeassa alakulmassa vitosta vastapäätä eli eri paikassa, missä se on manuaali-Poloissa.

Kamerastani näköjään löytyi kuva Upin vaihdekepistäkin... :D


Nelipaikkaisen Upin takapenkkiä en tullut kokeilleeksi, mutta takapenkkiläisten tiloja on kehuttu ihan kohtuullisiksi kokoiseensa autoon nähden. Takakontti oli luonnollisesti lyhyt, mutta syvyyssuunnassa tilaa oli hämmästyttävän paljon. Teknisten tietojen mukaan tilaa on 251 litraa, mikä on vain 29 litraa vähemmän kuin Polossa. Kyllä sinne meidän perheen viikon ostokset menisivät siinä missä Poloonkin, kunhan vain välipohjan pitäisi alhaalla. Ja olipahan takakontin maton alle saatu kätkettyä täysikokoinen vararengaskin!

Syvä ja lyhyt takakontti.

 

Lisävarusteena Uppiin voi ostaa myös varta vasten sen mittojen mukaan suunniteltuja laatikoita eri käyttötarpeisiin.


Upin varusteet ovat mielestäni auton kokoluokkaan nähden varsin mallikkaat. Autossa on myös Start-Stop-järjestelmä, joka sammuttaa moottorin jo painaa kytkimen pohjaan ja vaihtaa auton vapaalle. Siinä on myös ominaisuus, jota ei saa edes rahalla kaikkiin automalleihin: hätäjarrutustoiminto. Jos meinaat ajaa alle 30 km/h nopeudessa jonkun perään, auto jarruttaa itse. Lisäksi autoon on mahdollista saada lisävarusteena parkkitutkaa, monitoiminäyttöä, vakionopeussäädintä ... ja manuaalinen ilmastointi. Viimeksi mainitun pitäisi kyllä olla vakiona kaikissa uusissa autoissa nykyisin!

Manuaali-ilmastointi ja radio. Minusta vähän sekavat.


Meillä ei ole mitään tarvetta eikä kiinnostustakaan vaihtaa Poloa pienempään, mutta oli mielenkiintoista käydä katsomassa, millaisen miniauton Volkswagen on saanut luotua. Ihan onnistuneen kokonaisuuden, ihan Volkkarilta tuntui ja näyttikin.

Saapa nähdä miten paljon näitä löytyy vuoden päästä Helsingin kaduilta. Joitakin vuosia sitten siellä näkyi paljon Smartteja, mutta viime vuonna bongasin aika paljon Fiat 500:sia. Seuraavaksi Uppeja? Tai samalle pohjalle tehtyjä sisarmalleja Skodalta ja Seatilta?

RSS ja muuta yleistä

lauantai 10.03.2012 Avainsanat: Yleinen

Pahoitteluni kaikille blogiani RSS-syötteen kautta seuraaville. Viime aikaiset merkintäni ovat näkyneet feedissä poikkeuksetta tuplana omien sähläilyjeni takia. Merkinnän urliin on tullut väärä nimi tai väärä päivämäärä tai olen testaillut muuten vaan useiden samana päivänä julkaistujen merkintöjen näyttämistä leiskassa. Tämä sähläily ei ole minulle mitään uutta, mutta uutta on se, että Blogger jättää ne kummittelemaan RSS-syötteeseen, vaikka olen poistanut nuo ylimääräiset merkinnät välittömästi. Ainakin muistelen ettei aina olisi toiminut näin... Jos joku tietää miten poistetut merkinnät saisi pois syötteestä, niin saa kertoa minulle. :)

 
Uusi leiska on ollut suunnitteilla blogille siitä saakka, kun Polo Junior tuli perheeseen, mutta kuten näkyy, ei asia ole juuri ajatusta pidemmälle edennyt. Tai ei taida edes ajatus näkyä... No vaihdoin sentään pari viikkoa sitten headeriin uuden Polon kuvan, että jotain edistystä! Uusi leiska tulee joskus hamassa tulevaisuudessa.
 
Ja tätä merkintää en sitten julkaise tuplana!

Edit 16.3.2012: Huomasinpa äsken, että poistetut syötteet näkyvät vain Google Readerissa. Jos syötteen tilaa johonkin ulkopuoliseen RSS-lukijaan, näkyy vain oikeasti julkiset merkinnät... Mutta käyttääkö kukana mitään muuta lukijaa kuin Google Readeriä? Google ja Blogger ovat kimpassa joten asia liittynee jotenkin siihen.

Näin poliisin, mokasinkohan?

keskiviikko 07.03.2012 Avainsanat: Jenni , Omat mokat , Pohdiskelu , Poliisi , Polo Junior , Reissut

Viime viikonloppuna suuntasin siskoni kanssa veljeni luokse Ylivieskaan. Hilpeä pullantäyteinen viikonloppu oli se. Ja pääsinpäs taas ajamaan Pololla pitkää matkaa. Viimeksi annoin navin päättää reitin, mutta tällä kertaa päätin että ajetaan Elämäjärventietä pitkin. Se oli ihan mukava ja rauhallinen reitti, paitsi tien reunoissa oli hieman polanteita, joihin osuminen pelotti vähän kun rekkoja tuli vastaan.

Paluumatkalla nelostiellä poliisi aiheutti minulle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Eräällä vastakkaisen suunnan linja-autopysäkillä oli pysähtyneenä jokin auto, joka lähempää katsottuna paljastui poliisiautoksi. Kun olin ajanut siitä ohi, havaitsin taustapeilistä että poliisiauto näytti suuntavilkkua ja teki uukkarin ja lähti ajamaan perääni. Säikähdin oikeasti, että nyt tulee sanktiota, sillä ohitushetkellä nopeuteni oli ollut mittarin mukaan noin 91 km/h ja rajoitus 80 km/h. Ajoin siinä sitten joitakin kilometrejä poliisi turvavälin päässä takanani ja koitin parhaani mukaan esittää tosi tunnollista kuljettajaa pyrkien pitämään nopeuden navista katsottuna tasaisena 80 km/h tai vähän alle. Vilkuilin taustapeiliä ja odotin koko ajan että missä vaiheessa poliisi päättäisi pysäyttää minut.

Tosi tunnillinen olinkin ... unohdin jänskätyksissäni sammuttaa pitkät valotkin eräällä valaistulla pätkällä. Sattuuhan sitä joskus itse kullekin, mutta nyt tuolla valaistulla pätkällä tuli joku vastaan ja lisäksi notkelmassa olleella vastakkaisen suunnan linja-autopysäkillä oli parkissa pari poliisiautoa lisää sekä muutama henkilöauto. Että semmoinen häikäisevän esimerkillinen ajosuoritus.

Lisäpoliisit ohitettuani tie muuttui jälleen valaisemattomaksi. Hetken kuluttua näin poliisin puna-sinisten pysäytysvalojen vilkahtavan taustapeilissäni. Eikä! Ei niin. Valot näkyivät niin kaukana, etten uskonut niiden olevan tarkoitettu minulle, vaikka mielestäni ne näkyivät selvästi minun kaistallani. Ajattelin, että jos joku minut haluaa pysäyttää, niin ajakoon lähemmäksi. Mutta ei ajanut. En sitten tiedä mikä auto pysäytettiin, sillä minun perässäni ei ajanut muita ja vastaantulijoitakaan ei ollut valaistun pätkän jälkeen. Valot näkyivät taustapeilissä kokonaisuudessaan parin sekunnin ajan ja katosivat sitten mäen harjan taakse. Sen jälkeen poliiseja ei näkynyt koko matkalla.

Tilanteen jälkeen katsoin navigaattorista, mikä nopeuteni todellisuudessa oli, kun mittari näytti 91 km/h. No eihän se ollut kuin 83 km/h! Olisihan minun pitänyt muistaa että Polon mittarivirhe on noin iso. Normaalisti maantiellä seuraan nopeutta pääasiallisesti navigaattorista. Tällä kertaa se ei kuitenkaan pysynyt kiinni ikkunassa, joten jouduin laittamaan sen keskikonsolin alla olevaan lokeroon, josta sitä pystyi välillä vähän vilkuilemaan. Mittarivirhe on kyllä ärsyttävä asia, kun saa maantielläkin aina ajaa melkein kympin ylimääräistä, jos haluaa ajaa rajoituksen mukaan. Vanhan Polon Econen oli kyllä kiva kun siitä pystyi katsomaan todellisen nopeuden...

Mutta takaisin poliisiasiaan. On poliisin läsnäololla vaan jännä vaikutus. Nyt olin erityisen täpinöissäni koska tiesin ajaneeni jonkin verran ylinopeutta, mutta vaikka tietäisikin ajaneensa ihan nätisti, tutkan ohittaminen maantiellä tai poliisin "liimautuminen" perään aiheuttaa silti herkästi hetkellisen stressitason nousun. Mutta hyvä vaan että valvovat ja saisivat valvoa enemmänkin.

En ole siis koskaan joutunut autolla ajaessani pysähtymään edes puhallusratsiaan. Sen sijaan moottorikelkalla olen pysähtynyt puhallusratsiaan reilu kymmenen vuotta sitten. Tilanne meni vähän nolosti: moottorikelkkareitin varrella joku kirkkaan siniseen pukeutunut kelkkailija heilautti kättään ja minä vain heilautin takaisin, koska luulin että tyyppi vain moikkasi. Kyydissä istunut kelkan omistanut kaverini sitten huomautti, että se muuten on poliisi, että pysähdypäs. Noloa!

Moottorikelkkapoliisi ei kysynyt ajokorttia, eikä minulla olisi ollut sitä näyttääkään. Olimme kyllä yrittäneet selvittää, saako ajaa moottorikelkalla ilman auton ajokorttia ja tulleet siihen tulokseen, että ei tarvitse jos vain on syntynyt ennen tiettyä vuotta kuten mopolla ajonkin kanssa. Kaverini poliisituttukaan ei osannut silloin antaa muuta vastausta. Nykyisin tuntuu ihan hassulta että asia on ollut meille silloin epäselvä, koska nyt on selkeää, että virallisella moottorikelkkareitillä ajoon tarvitaan vähintään T-luokan ajokortti eli traktorikortti.

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!