POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu kuukaudella tammikuu

Pohdiskellen Pohjanmaalle

tiistai 28.01.2014 Avainsanat: Maantiellä ajo , Mazda , Muiden käyttäytyminen , Muilla autoilla ajaminen , Pimeällä ajo , Reissut , Valot

Toissa viikonloppuna ajelimme pitkästä aikaa Ylivieskaan veljeäni moikkaamaan. Kulkupeliksi valikoitui Onnellisten ihmisten ajokoulusta kuukaudeksi käyttöön saamani Mazda3, sillä pitäähän siitä ottaa kaikki ilo irti kun se kerran minulla on.
 
Pimeällä matkatessamme meitä pohditutti Mazda3:n ksenonvalojen kantama. Lähivalot valaisevat auton etualan ja sivut aivan törkeän hyvin, mutta kaukovalot eivät mielestäni ulotu erityisen kauas. Tosin voi olla, että etualan kirkkaus vain saa tuntemaan, että valoteho kauemmas on heikko. Tulee siis sama efekti jos käyttää pimeällä sumareita eli auton etuala on niin valaistu, että silmä ei erota kauempaa pimeästä objekteja. (Testasin sumaritkin, niiden antamaa lisävaloa ei meinannut erottaa lähivaloista!)
 
Kaukovaloissa eniten ihmetystä herätti se, miten vastantulijat niihin reagoivat. Tai siis oikeastaan eivät reagoineet. Heijastintolppien perusteella pystyin sammuttamaan pitkät vasta 100 m ennen kohtaamista eli todella lähellä. Jos sammuttaisin Polon kaukovalot yhtä myöhään, vastaantulijat laittaisivat kehiin armottoman valoshow’n! Nyt taisin saada koko 500 km matkan aikana vain parit väläytykset, jotka tosin annettiin ainakin pari sataa metriä ennen kohtaamista eli silloin kyseessä oli tavallista herkkäsilmäisemmät kuskit. Muutaman kerran unohdin vaihtaa lyhyille kokonaan, eikä vastaantulijat silti häiriintyneet. Mazda3:n kaukovalot ovat siis joko A) heikot tai B) häikäisemättömästi suunnattu tai C) pohjoisessa keski-Suomessa ja Pohjanmaalla ei vähästä häikäistytä.
 
Pohjanmaalla autojen valot tuntuivat olevan tyyliä “kaikki tai ei mitään”. Tosi monilla vastaantulijoilla oli tehokkaat lisävalot ja sitten oli monia autoja, joiden toinen lähivalo oli palanut. Luulisi että talvella valot tulisi aika nopeasti korjattua, mutta ei näköjään. 

 

 Tarkoitus oli kuvata kaunista peltomaisemaa, mutta kuvat Masasta onnistuivat paremmin. =)

Valojen lisäksi kiinnitin matkalla huomiota autojen nopeuksiin. Mazda3:lla ajonopeuteni oli 5-9 km/h yli mittarin näyttämän, mutta silti tosi monet autot paahtoivat meistä ohi. Jonkin aikaa ohitusrallia seurattuani piti kaivaa kännykästä esiin GPS-sovellus ja tarkistaa, miten iso mittarivirhe Mazda3:ssa oikein on. Ei se ollut kuin tavanomaiset 5-6 km/h eli ajoin ennemminkin pari kilsaa yli kuin alle rajoituksen. Menomatkalla 80 km/h alueella ohi meni pari peräkärrynvetäjää ja paluumatkalla 80 km/h rajoitetulla ohituskaistalla ohitsemme paineli jopa Itellan rekka! :D Tulin siihen tulokseen, että tuolla suunnalla talvinopeisrajoitukset ovat nähtävästi lähinnä suuntaa antavat, sillä sen verran huonosti niitä noudatettiin.
 
Menomatkalla bongasin Viitasaarelta halpaa bensaa; 1,579 e/l 95E10. Päätin että paluumatkalla pitää tankata siellä. Ylivieskan Kärkkäinen pääsi kuitenkin yllättämään bensan hinnalla niin, että piti melkein kerätä leukaluuta lattialta, ja mies huomautti, että keskityhän siihen ajamiseen. Mutta hei, 1,530 e/l ei ihan joka päivä näe! Tankkasin siis Masan siellä ennen kotiin lähtöä.
 

Komella kelillä jopa huoltoasema on kuvauksellinen. Ainakin jos sieltä saa halpaa bensaa!

Ylivieskaan ajaessamme olemme aina ihastelleet Nivalan paloaseman valaistusta. Se on semmoinen maamerkki oikein, jota muistellaan, että siellä on se hieno paloasema. Paluumatkalla päätin muistelun sijaan pysähtyä valokuvaamaan sen, joten tuumasta toimeen. Pakkasta oli -20 °C, mutta mitä pienistä, ainakin kuski virkistyi, kun juoksi ympäriinsä! Tosin 30 km matkalla ei nyt hirveästi vielä ehtinyt väsähtää… Valokuvissa asema ei kyllä näytä niin hienolta kuin ohi ajaessa, mutta onpahan nyt joka tapauksessa ikuistettu. Löysin myös aseman takapuolelta aulasta hirveän hienon vanhan paloauton!
 

Nivalan vuonna 2010 valmistunut paloasema.

Hieno vanha paloauto vm. 1952!

Lopuksi kevennys. Mistä tietää, että ollaan Pohjanmaalla? Paraatipaikalla Ylivieskan Prismassa oli hyllyllinen Farming Simulator -pelejä. Täällä Jyväskylässä ne eivät taida olla ihan niin suosittuja. :D
 

Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku

lauantai 25.01.2014 Avainsanat: Mazda , Ongelmatilanteet , Polo , Polo Junior , Talvi , Volkswagen

Ajeltuani viikon Mazda3:lla päätin hemmotella Poloa käsinpesulla, ettei se kuvittele, että olen hylännyt sen kokonaan. Hyppäsin aamulla autoon ja koitin startata sitä. Ei inahdustakaan. Enkö osaa enää käynnistää autoa avaimilla, kun Mazdassa on avaimeton käynnistys? Uusi käynnistysyritys tuotti radion näytölle ilmoituksen “LOW BATTERY” eli akku vähissä. Sammutin valot ja sähkölaitteet ja yritin käynnistää Poloa uudelleen, mutta starttimoottori ei silti pyörähtänyt. Ilmeisesti Polo oli loukkaantunut Mazda-puuhailustani ja päätti akun tyhjenemisellä osoittaa, ettei häntä yhdellä pesulla osteta.
 
Peruin pesun, vaihdoin autonavaimet pyöräilykypärään ja polkaisin töihin pohtimaan, mistä saan Polon akkuun virtaa. Oikeasti asia ei vaatinut juuri pohtimista, sillä Volkswagen Liikkumisturva kattaa tällaiset ongelmat ja pääsisin sitä nyt testaamaan. Liikkumisturva pelastaa Volkkaristin tien päältä, jos matka katkeaa auton teknisen vian vuoksi ja auto on huollettu merkkiliikkeessä huolto-ohjelman mukaisesti. Edellisen Polon esimerkkiä seuraten Polo Juniorkaan ei jättänyt tielle vaan kotipihaan, joten matka katkesi enne kuin ehti alkaakaan.
 
Soitin siis Liikkumisturvaan ja viiden minuutin surkealaatuisen pianomusiikin kuuntelun jälkeen pääsin kertomaan, että Poloni ei aamulla halunnut käynnistyä. Polon mahdollisen mustasukkaisuuden toista autoa kohtaan jätin mainitsematta, joten kerroin vain, että Pololla on viime aikoina tullut ajettua aika lyhyitä pätkiä ja sitten tuli kovat pakkaset, jotka varmaankin söivät akusta viimeisenkin varauksen. Käytännössä siis ihan itse aiheutettu vika, jonka olisin voinut välttää kun olisi vaan tajunnut lähteä akunlatauslenkille.
 
Liikkumisturva välitti puhelinnumeroni Falckiin kuuluvalle paikalliselle hinausliikkeelle Hinaus-Teamille, josta jo pian soitettiin ja sovittiin, että he tulevat illalla antamaan Pololle lisävirtaa. Jos Polo ei heräisi henkiin, niin sitten auto kärrättäisiin huoltoon ja saisin sijaisauton.
 
Illalla Hinaus-Team saapui käymään. Hinausmiehellä oli mukanaan kannettava apuvirtalaite, jonka hän kytki Polon akkuun. Eka testattiin, että auton ovien lukitus toimii (en tiedä miksi, koska se toimi melkein tyhjälläkin akulla vielä) ja sitten sainkin jo koittaa käynnistää Poloa. Polo oli selkeästi unohtanut kaunansa, sillä se käynnistyi todella nätisti 20 asteen pakkasessa. Ei nyt ihan palmun alta, mutta ei erityisen vaivaisestikaan. Hyvät olivat apuvirrat ja lisäksi Polo oli ollut kiinni lämmitystolpassa toista tuntia.
 
Kun Polo näytti käyvän nätisti, hinausmies irrotti apuvirtalaitteen ja totesi, että tämä oli tässä, kiitos ja näkemiin. :) Mitään paperihommia ei tarvinnut tehdä, vaan ainut asia minkä hinausmies kirjasi ylös oli Polon matkamittarin lukema. Autoa hän kehotti pitämään käynnissä vähintään puoli tuntia, että akku ehtii latautua. Oli kyllä tehokasta touhua, sillä koko apuvirranantotapahtumaan meni maksimissaan ehkä viisi minuuttia!

Polo sai virtaa juuri niin sähäkästi kuin Falck mainostaa televisiossa!
Oli siksi ihan pakko tehdä siitä screenshot-sarjis. :D

 
Lähdin sitten viettämään Polon kanssa kahdenkeskistä laatuaikaa ilman musiikkia ja muita akkua syöviä härpäkkeitä.  Suunnaksi otin Riihivuoren laskettelukeskuksen, jonne olin ajanut edellisenä päivänä Mazda3:lla työpaikan Kick Offiin. Mazda kiipesi vuoren päälle todella vaivattomasti, joten halusin kokeilla, miten Polo suoriutuu samasta mäestä. Ei ihan niin hyvin. Tuntui että Mazda3:ssa oli enemmän vääntöä. Polo yritti pitää kierrokset viimeiseen saakka matalina, mistä johtuen se varmaan tuntui vähän tehottomalta. Sport-vaihteella se olisi varmaan kulkenut kevyemmin, mutta en kuitenkaan lähtenyt uusintakierrokselle sitä testaamaan.
 
Riihivuoressa jätin Polon käyntiin ja ulostauduin hetkeksi kuvaamaan sitä komeita lumisia puita vasten. Sitten takaisin alas. Tien nopeusrajoitus oli 50 km/h, mutta päätin kokeilla, miten Polo kiihtyy mäkeä alas vieriessään enkä välittänyt rajoituksesta. (Kyllä, joskus minäkin kaahaan…) Hyvinhän se kiihtyi, sillä nopeusmittarin neula tavoitteli parhaimmillaan melkein 80 km/h:ta. Hyvin auto pysyi kuitenkin omalla kaistallaan eikä luistellut yhtään, vaikka tie olikin mutkainen.
 

Polo Riihivuoressa.

Tunnin pituisen laatuaikalenkin jälkeen lähdimme käymään vielä lämpimällä autolla ruokakaupoilla. Juuri sitä pahaa lyhyttä ajoa, millä akku ei ehdi latautua. Paluumatkalla kiersimme kuitenkin 20 min lenkin Kirrin kautta, joten nyt akussa lienee ainakin kohtuullinen lataus.
 
Kaverini epäili, että Polon akussa on jotain vikaa, mutta itse uskon tyhjentymisen johtuneen ihan vain lyhyistä ajoista ja viikon pakkasessa seisomisesta. Nyt enää mietin, pitäisikö Polon akku käydä tarkistuttamassa joissain, että onko se kunnossa. Jotkin akkuliikkeet tekevät tämän ihan veloituksetta. Ehkä kysyn Autotarvikkeelta, voisivatko he tarkistaa sen nopeasti, koska huolenpitosopimuksen vuoksi hankin kuitenkin uuden akun heiltä.
 
Työkaverit puolestaan suosittelivat hankkimaan akkulaturin, sillä sellaiset eivät paljon maksa ja silloin saa itse ladattua akun täyteen jos sen tyhmyyttään päästää tyhjenemään. Ei pöllömpi idea, koska ajoni ovat pääsosin alle vartin mittaisia.

Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti

torstai 16.01.2014 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Driveco , Mazda , Muilla autoilla ajaminen , Omat mokat , Reissut , Renkaat

Mazda etsi joulukuussa osallistujia tammikuussa starttaavaan "Onnellisten ihmisten ajokouluun", jossa Aki Linnanahteen ja Anna Perhon luotsaamat joukkueet haastetaan parantamaan ajotapojaan. Lisäksi ajokoulun oppilaat saavat kuukaudeksi käyttöönsä uuden Mazda3:n. Mietin pitkään hakisinko ajokouluun ja viimeisenä iltana sitten naputtelin lyhyen hakemuksen ajatuksella, että jos tarttuvat siihen niin tarttuvat. Kerroin, että haluan aina vain oppia paremmaksi kuskiksi ja ajokoulusta saisin lisäksi mainiota sisältöä blogiini.
 
No arvatkaa mitä! Yli sadan hakijan joukosta minut todellakin valittiin Onnellisten ihmisten ajokouluun viiden muun henkilön kanssa! :D Ihan älyttömän siistiä! :D
 
Ajokoulun ensimmäinen tapaaminen oli viime tiistaina Helsingissä. Lehdistötilaisuuden jälkeen oli tarkoitus jatkaa ensimmäiselle oppitunnille Hämeenlinnaan liukkaan kelin radalle, mutta talvi teki tepposet eikä rataa saatu ajoissa kuntoon, joten liukastelu jouduttiin siirtämään parin viikon päähän.
 
Lehdistötilaisuudessa oli paikalla joukko Mazdan edustajia, ajokoulun opettajat sekä joukkueenjohtajat Anna Perho ja Aki Linnanahde. Mazdan porukat kertoivat ajokoulun taustoista ja sitten esiteltiin joukkueet. Itse pääsin Aki Linnanahteen joukkueeseen. Hyvin sekalaista sakkia me ajokoululaiset tunnuimme olevan ajokokemuksen suhteen. Joukkueet tuntuivat olevan koottu niin, että molemmissa on vetäjän lisäksi yksi autoilun harrastaja ja kaksi vähemmän varmaa kuskia.
 

Onnelliset ajokoululaiset ryhmäkuvassa opettajien kanssa. Minä olen ainakin porukan väripilkku, jos en muuta!

Kokonaisuudessaan ajokoulu sisältää kolme kontaktiopetuskertaa, joiden teemoina ovat liukkaan kelin ajo, positiivinen ajattelu liikenteessä (tms.) ja taloudellinen ajaminen. Ja tässä koulussa ei sitten kuulemma ajella, vaan ajetaan!
 
Ajokoulu huipentuu huhtikuussa Autoliiton järjestämään vuosittaiseen EcoRun-kilpailuun, jossa kisataan pienimmästä polttoaineen kulutuksesta ennalta määrätyllä reitillä. Olen joskus katsellut netistä EcoRun-kilpailujen materiaaleja ja miettinyt, että sellaiseen olisi siistiä osallistua - ja nyt pääsen mukaan! Aivan mahtavaa, en malta odottaa!
 
Ajokoulun suurin miinuspuoli on se, että tapahtumat ovat arkipäivinä. Onnekseni minulla on liukuva työaika, mutta tuntipankki tulee kyllä menemään tämän myötä pahasti miinukselle… Mutta ehtii niitä töitä vielä tehdä, ei tällaista tilaisuutta voi yksinkertaisesti jättää väliin.
 
Ihan tyhjin käsin minun ei tarvinnut lähteä lehdistötilaisuudesta, sillä sain sieltä heti alleni automaattivaihteisen Mazda3:n. Se on samaa kokoluokkaa, kuin mahdollinen tuleva automme, joten on mielenkiintoista päästä koeajamaan sitä. Meidän alkuperäiselle tulevien autojen valintalistalle uutta Mazda3:a ei ollut valittu koska sitä ei ollut julkaistu vielä listaa tehdessä, mutta kyllähän se sinne voi päästä jos auto vakuuttaa.
 
Lehdistötilaisuuden jälkeen sain tosiaan käyttööni uuden Mazda3:n. Ensimmäinen haaste oli ajaa se pois Ravintola Teatterin terassilta. Eeh… Ei olisi kyllä tullut mitään ellei joku olisi näyttänyt ulkopuolella mihin kääntyä, sillä portti oli niin kapea, että sivupeilitkin piti taittaa kiinni että siitä mahtui! Mutta selvisin. :)
 

Sain neljäksi viikoksi käyttööni Premium Plus -varustellun automaattivaihteisen Mazda3 sedanin.

Ennen kotiinlähtöä käväisin Falckilla, jonka Think & Drive -tuotteeseen liittyvä Driveco-ajotavanseurantalaite on Polossa testikäytössä. Pari tuntia kului kuin siivillä Drivecon kehitysehdotuksia läpikäyden; ilmeisesti olen antanut siitä enemmän kommentteja kuin kukaan! :D Sain myös toisen Driveco-laitteen lainaan Mazda3:een. On mielenkiintoista päästä testaamaan sitä eri autossa - jospa Mazdasta saisi irti kulutuslukematkin oikein.
 
Kotimatkalla oli aika lähellä, etten ajanut Mazdalla kolaria. Minun piti päästä Kehä I:ltä Lahdenväylälle, jonne yllättäen erkaannuttiinkin vasemmalle eikä oikealle kuten yleensä. Vasemmanpuoleisin kaista oli aika täysi ja itse olin kolmesta kaistasta oikeanpuoleisimmalla, kun huomasin että erkanemiskaista loppuu pian. Katsoin, että vasemmalla on sopiva väli, joten vilkku päälle ja samantien kaistaa vaihtamaan. Seuraava asia minkä huomaan sivupeilistä, on takana ihan turhan lähellä oleva valkoinen pakettiauto, joka samaan aikaan tööttää pitkään ja kuuluvasti ja sitten olenkin jo vasemmanpuoleisimmalla kaistalla ja paku menee oikealta ohi.
 
Mikä meni vikaan? Tavallisesti olan yli katsominen tulee kaistanvaihtotilanteessa selkäytimestä, mutta nyt oli ilmeisesti liian kiire. Minulla ei ole mitään muistikuvaa pakusta ennen tööttäystä. Jälkeenpäin muistan kyllä, että Mazda3:n kaistavahti vinkaisi säikähtäneellä äänellä kytkiessäni vilkun, mutta en tajunnut siihen reagoida kun olin jo menossa.
 
Puolet kotimatkasta podin kauheaa morkkista tästä idioottimaisesta kaistanvaihdostani, ja ihan aiheesta. Selitin ajokoulun lehdistötilaisuudessa, että en kuvittele olevani parempi kuski kuin muut ja haluan aina oppia paremmaksi, mutta ei tällaisia mokia silti yksinkertaisesti saa tulla! Uskon, että oli ihan pakukuskin reaktiokyvystä kiinni, että hän ei ajanut päälleni. Kiitos hänelle siitä. Minä muistan jatkossa olla vähän tarkempi ja ajan vaikka risteyksen ohi jos meinaa tulla kiire.
 
* Olen saanut Mazda3 testikäyttöön Mazdan Onnellisten ihmisten ajokoulusta. Driveco-laitteen olen saanut Falckilta testikäyttöön. Kaikki mielipiteet ovat omiani. Linkkien klikkaaminen ei tuota minulle mitään.

Koeajossa Seat Leon FR

sunnuntai 12.01.2014 Avainsanat: Koeajo , Muilla autoilla ajaminen , Pimeällä ajo , Seat , Äänentoisto

Kävimme kesällä koeajamassa uutta Seat Leonia, josta tykkäsimme niin paljon, että se on tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona, kun mietitään perheemme mahdollista seuraavaa autoa. Jos ostaisimme Leonin, siinä pitäisi ehdottomasti olla 1.4-litrainen moottori ja automaattivaihteisto - kombinaatio jota ei vielä ole tuotannossa, mutta keväällä pitäisi tulla.
 
Varustetasoksi olemme kaavailleet urheilullista FR:ää, jota pääsimme testaamaan perjantaina, kun kaupunkiin tuli käymään Seat Leon 2.0 TDI 184 FR viikonloppunäyttelyä varten. Nimessä oleva 184 tarkoittaa heppoja, mikä on tehona 134 kW eli kyseessä oli taas ihanan sähäkkä auto!
 
 

 Myös punainen pukee Leonia.

Hieno pysäköintitutka näytti miten auto vie tilaa renkaiden kääntökulma huomioiden.

Koeajoaikaa meillä oli reilu tunti, joten iltapäiväruuhkan sijaan suuntasin pimeälle maantielle kokeilemaan Leonin kaukovaloja.
 
Leon oli varustettu LED packilla, mikä tarkoittaa sitä, että samat led-ajovalot toimivat sekä lähi- että kaukovaloina. Aika ovela systeemi! Vaihtaessa kaukovaloille ehtii juuri nähdä, kuinka valokeila kääntyy ylöspäin. Kaukovaloväläytyksessä valokeila vain käväisee ylhäällä ja palaa takaisin. Valot sisältävät myös highway-toiminnon eli valojen etäisyys säätyy automaattisesti vauhdin mukaan.
 
Minusta Leonin pitkät valot eivät tuntuneet hirveän tehokkailta, mutta testeissä niitä on kuulemma kehuttu ihan hyviksi. Ehkäpä valojen tutustu poikkeva valkoinen väri sai tuntemaan, että ne eivät valaisisi. Lisäksi lunta tuli vastaan vaakatasossa, joten keliolosuhteet eivät olleet ihan parhaat mahdolliset testaamiseen. Oli muuten eka kerta kun olen koeajolla päässyt käyttämään pitkiä valoja. =)
 
Entäs se FR-varustetaso? Se tuo Leoniin urheilullisuutta sinne tänne, mm. jäykemmän jousituksen, isommat vanteet, monitoimiohjauspyörän, tummennetut lasit jne. FR:n tärkein ominaisuus meille on kuitenkin urheilulliset etuistuimet ja juurikin niitä varten halusimme koeajaa FR:ää. Emme pettyneet. Penkit olivat mukavat ja tukevat ja niistä löytyi myös ristiselän tuen säätö. Leonin tavallisetkaan penkit eivät tosin ole huonot (vaan suorastaan yllättävän tukevat), mutta FR:ssä etuistuimet olivat vielä vähän paremmin sivuttaistuettu.
 

Kuva penkeistä unohtui näköjään ottaa. Tässä hyvitykseksi FR-ratti.

Mieheni suureksi riemuksi Leonissa oli SEAT Sound System -audiopaketti, joka sisältää 10 kaiutinta ja subwooferin. Oli muuten ilo kuunnella musiikkia sillä setillä! Subbari oli nerokkaasti kätketty takakonttiin välipohjan alle täysikokoisen vararenkaan keskelle. Aika siistiä, etenkin kun nykyautoissa ei aina ole vararengasta muutenkaan.
 

Subwoofer ja 18" vararengas sulassa sovussa takakontin välipohjan alla.

Seatin vaihteisto oli manuaalinen, mikä sai taas miettimään, että miksi ihmiset viitsivät ostaa manuaaleja, kun automaatti on niin paljon kätevämpi! Eihän se kepin hämmennys tietenkään niin vaikeaa ole, mutta automaatti on aina automaatti. :) Automaatilla ei esimerkiksi vahingossa ajele kilometritolkulla 80 km/h nelosvaihteella, kuten allekirjoittanut. :P Auto oli vaan niin hiljainen, etten huomannut mitään, vaikka ajotietokonekin suosittelee käytettävää vaihdetta!
 
Tykkään Seatissa tosi paljon siitä, että autoihin on tarjolla oikeasti erilaisia värejä. Käytännössä "tosi paljon" on perinteisten mustan, valkoisen, punaisen ja muutaman harmaan lisäksi vihreä ja pari kirkasta sinistä. Toinen sininen, "Alor Blue", olisi aivan upea, mutta se maksaa yli 1,5 kertaa enemmän kuin muut metallivärit. Myyjä ei osannut sanoa, että miksi. Mieheni ei ole valmis maksamaan siitä, mutta onneksi minulle kelpaisi vihreäkin! Sekin olisi jotain, mitä ei ihan joka päivä tule vastaan!
 

Seatin värikartta (kaikki mallit, ei vain Leon). Alor Blue on käsittääkseni vasemmassa reunassa toinen ylhäältä.

Parhautta!

maanantai 06.01.2014 Avainsanat: Jenni , Volkswagen , Yleinen

Minusta on ihanaa, kun ihmiset miettivät lahjoja ja kortteja siltä kannalta, millainen henkilö on kyseessä. Olen blogannut pariin otteeseen aiemminkin samasta aiheesta (Paras synttärikortti, Paras häälahja ikinä!), mutta viime vuonna oli taas pari niin kivasti ajateltua juttua, että haluan jakaa ne täällä. Ja nehän tietenkin liittyvät blogini aihepiiriin, kuinkas muuten!

Ensimmäisenä esiteltävänä on mieheltä saamani syntymäpäiväkortti. Tällä kertaa ei ollut Sciroccoa 50% alennuksella, mutta sen sijaan oli hauska kilpa-autokortti, johon mieheni oli vielä piirtänyt tien ja tekstin "Jenni Ahvenistolla". Joulukuussa kauppojen synttärikorttivalikoimat ovat pienimmillään ja mieheni oli nähnyt taas aika paljon vaivaa etsiessään sopivaa korttia ja oli huolissaan, pitäisinkö tästä edes, mutta huoli oli turha. Kortti oli täydellinen! Kyllä hän minut jo rittävän hyvin tuntee. =)

Syntymäpäiväkortti mieheltäni.

Vanhempani ripustavat keittiön ikkunaan joka joulu pipareista tehdyn joulukalenterin. Tämä perinne on ollut kotona varmaan 25 vuotta, sillä muistan, että se tehtiin ekaa kertaa joskus ala-asteella ollessani. Meidän lasten kasvettua isoiksi äiti ei ole luopunut kalenterista, vaan askartelee sen edelleen joka vuosi. Erilaiset merkkipäivät huomioidaan kalenterissa myös aina. On Suomenlippua itsenäisyyspäivänä, Luciaa, joulupukkia - ja viime vuosina minun syntymäpäivänäni piparissa on ollut Volkswagenin logo! =D Ja kun vanhempani tulevat käymään meille syntymäpäiväni kunniaksi, äiti käärii syntymäpäiväpiparkakkuni paperiin ja tuo sen minulle. Äiti, olet paras! ?

Syntymäpäiväpiparit vuosimallia 2010 ja 2013.

Mutta eivät Volkkarit pipareihin lopu. Tänä jouluna (vai viime? Onko 2 viikon takainen tänä vai viime joulu?) vanhemmiltani saamastani paketista kuoriutui hieno punainen vuoden 1967 kuplavolkkarin pienoismalli. Vanhempani olivat bonganneet sen viime kesänä jonkin kaupan leluosastolta ja todenneet, että siinäpä minulle hyvä joululahja. Mietitte ehkä, että miksi juuri kuplavolkkari? Noh, minulla oli lapsena oranssi muovinen kuplavolkkari, jota tykkäsin järsiä. Se on aikojen saatossa kadonnut ja viime vuosina vanhempani ovat koittaneet löytää kirppareilta minulle uutta samanlaista. Ei ole toistaiseksi tullut vastaan, mutta luulen että siitä tuli idea tähän kuplavolkkariin. =)

Volkswagenin virallisesti lisensoima Classical Beetle vm. 1967, mittakaava 1:24.
(Ensimmäisessä kuvassa näkyvä Roses-suklaakonvehti on paketin viimeinen ja varattu minulle, siksi se on auton katolla.)

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!