POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu avainsanalla skoda

Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018

torstai 18.10.2018 Avainsanat: Ecorun , Reissut , Skoda , Taloudellinen ajo

Minä niin rakastan ajaa autolla Tsekin upeissa maisemissa! Pieniä kyliä, peltoja silmänkantamattomiin ja horisontissa kukkuloilla siintäviä linnoja. 

Pääsin taas ihastelemaan näitä maisemia, kun osallistuin kolmatta kertaa Skodan taloudellisuusajokilpailuun.

Linna bongattu!

Kilpailu oli tänä vuonna todella suosittu ja lähtöviivalle asettui peräti 60 autoa. Taso oli älyttömän kova; kulutukset olivat sellaisia etten edes tajua miten bensa-autolla pystyy niihin! Itse olin tuloslistalla vähän yli puoli välin, mikä ei ollut tässä joukossa yhtään hullumpi suoritus.

Meitä suomalaisia oli kisassa samat kolme paria kuin viime vuonna. Olimme mukana median edustajina ja Skoda tarjosi meille autot ja jopa kisaa edeltävän yön majoituksen.

Ajaisiko Fabialla vai Fabialla?

Median edustajat saivat ajaa kilpailun juuri faceliftin saaneella Skoda Fabialla. Muut suomalaisparit halusivat viisivaihteinen 74 kW version, mutta kyseltyäni tsekkiläiseltä taloudellisuusajajakaveriltani Marekilta suosituksia valitsin kuusivaihteisen 81 kW version. Se on paperilla aavistuksen janoisempi kuin 74 kW, mutta olisi kuulemma käytännön ajossa parempi.

Niin, kilpailussa ajamani Fabia oli tosiaan manuaalivaihteinen. Se olisi ahdistanut minua aiemmin, koska olen ajanut automaatilla vuosia, mutta nyt se ei enää haitannut. Elokuussa manuaalivaihteisella Seat Ibizalla ajamani Suurajot EcoRun todisti, että hallitsen taloudellisen ajamisen manuaalillakin. 

Päätin ajaa Fabialla. :P

Fabia tutuksi!

Saimme autot jo perjantaina Prahasta, mikä oli tosi hieno juttu, koska siten meillä oli hyvin aikaa tutustua niihin ennen kisaa.

Autot haimme erään ostoskeskuksen parkkihallissa toimivasta autofiksaamosta. Autojen saaminen ulos parkkihallista oli yllättävän haastavaa, sillä emme ymmärtäneet pysäköintilippusysteemiä eikä autot luovuttanut mies osannut englantia. Yhdestä autosta meni rengaskin, kun se osui kanttariin kuskin peruuttaessa pois pysäköintitalon puomilta, kun pysäköintilippu ei avannutkaan porttia.

Tilanteesta selvittiin lopulta Google Translatella, elekielellä ja kädestä pitäen näyttämällä. Rengas vaihtui vararenkaaseen ja kisa-aamuna tiimillä oli katsastuksen yhteydessä todellinen varikkokäynti, kun koko rengassarja vaihdettiin uuteen.

Edellisenä päivänä oli myös hyvin aikaa liimata autoon asiaan kuuluvat AL-Sportin tarrat.

Ehdin tutustua Skoda Fabiaan lähes parinsadan kilometrin verran ennen kisaa. Ajoin meidät ensin Prahasta kisapaikkakunnalle Kosmonosyyn, minkä jälkeen ehdin vielä ajaa lähiympäristössä samanlaisen kulutus/kierroslukema/nopeusvertailun kuin minkä tein elokuussa Ibizan kanssa.

Testi osoitti, että 81 kW Fabialla olisi taloudellisinta ajaa 55-65 km/h nopeudella 1250-1400 rpm kierroksilla 5. ja 6. vaihteita käyttäen. Vaihdetta 4 kannattaisi välttää, koska sillä kulutus (ja kierrokset) nousivat selkeästi korkeammiksi. 

Olin yllättynyt, että taloudellinen nopeusalue oli noin matala! Tämä nimittäin tarkoitti, että koko kilpailun voisi ajaa taloudellisella nopeusalueella, jos taajamissa ajaisi vähän ylinopeutta. 

Punainen: 4. vaihde, keltainen: 5. vaihde, vihreä: 6. vaihde.

Kulutustestailujen jälkeen ajelin vielä ympäriinsä, että saisin lisää tuntumaa autoon.

Ikuisena aikatauluoptimistina ja maisemia katsellessani ajoin tietysti vähän liian kauas. Vielä kun meinasin eksyä Mlada Boleslavin kaduille, alkoi tehdä vähän tiukkaa ehtiä lehdistöillalliselle.

Ehdin onneksi ajoissa eikä tosin olisi edes ollutkaan niin kiire. Monet median edustajat olivat juuttuneet Prahasta lähtiessä perjantairuuhkaan, joten illallista piti hieman myöhäistää. 

Lehdistöillallisen avaus. 

Kilpailun aamutouhut

Illallisen yhteydessä saimme tilaisuuden valita lähtönumeromme. Olisimme voineet olla vaikka numero yksi, mutta se tuntui minusta jo hieman liioittelulta. Valitsinkin meille numero kympin, että tulisi täyden kympin suoritus!

Olemme aiempina vuosina tulleet kisapaikalle myöhemmin, mutta alkupään numero vaati ilmoittautumista jo klo 7.00. Se olikin hyvä juttu, sillä varhain aamulla katsastuksessa ei ollut vielä ruuhkaa vaan halliin sai ajaa melkein suoraan. Tuntia myöhemmin tilanne on yleensä ihan toinen!

Saatuamme auton kuntoon oli vielä hyvin aikaa syödä aamupalamakkaroita ja omenastruudelia ennen kilpailijainfoa. Kuljettajana otin rennosti ja keskityin somettamiseen. Kartturilla sen sijaan oli vähän enemmän tekemistä tiekirjaa läpikäydessä.

Tiekirjaan tutustumista ja aamupalaa Skoda Training Centressä.

Ensimmäinen kilpailija lähti reitille klo 9 ja meidän vuoromme oli klo 9.18. Harmillisesti Marek oli vasta numero 57, joten hän pääsi lähtemään reitille vasta lähes 2 tuntia jälkeeni emmekä ehtineet vaihtaa päivän aikana kuin pari sanaa.

Jutellessani Marekin kanssa automme työnnettiin lähtöjonoon. Ei passaa kuluttaa ylimääräistä bensaa! 

Virallinen lähtöposeeraus. (Kuva: Skoda Economy Run)

Lähtölippu heilahti ja ei muuta kuin matkaan!

Rennolla otteella reitille, tai sitten ei

Olen tänä vuonna lopulta opetellut keskittymään taloudellisuusajokilpailuissa (lähes) pelkkään ajamiseen ja jättämään höpöttäminen vähemmälle. Ei siis hihkumisia hienoista maisemista tai mistään muustakaan kartturille. Tsekissä tosin ihailin maisemia itsekseni sen minkä kerkesin.

Kolmannella kilpailukerralla Skoda Economy Runissa kuviot olivat jo varsin tutut, joten en stressannut kilpailusta yhtään. Ajetaan ja nautitaan maisemista! Vielä kun keskinopeuspyynti oli niinkin alhainen kuin 52 km/h, ei kiirettäkään olisi pitänyt tulla missään vaiheessa.

Pitkillä suorilla muut autoilijat paahtoivat ohi pihistelijöistä. Ja paljon lyhemmilläkin, sillä Tsekissä on aika villi ohituskulttuuri. :O

Toisin kuin minä, kartturini Jaakko oli äärimmäisen stressaantunut jo ennen kilpailua ja sitä jatkui koko aamupäivän jakson.

Hän tuntui vain laskevan laskemistaan, kuinka monta minuuttia olemme myöhässä hänen suunnittelemastaan aikataulusta. Vasta kun ennen taukoa oli jäljellä enää sellaista maastoa ettei aikataulua pystynyt kirimään kiinni eikä muita autoja ohittelemaan, hän rauhoittui.

Tauolle tullessa kilpailu sai rugbymaisia piirteitä. Kartturini kirmasi viemään aikakorttia tarkastajalle niin kovaa, että törmäsi vahingossa toisen suomalaistiimin jäseneen niin että tämä heitti kuperkeikan ja kengätkin lentelivät ilmassa. Harmi että videokamerastani oli akku loppu, joten en saanut lentoa talteen eikä voitu tehdä videotuomarointia. :’D

Iltapäivällä kartturini sanoi, että olemme seitsemän minuuttia myöhässä aikataulusta. Seitsemän? Miten ihmeessä? Ajoin sitten seuraavat maantiejaksot 90 km/h, että saisin aikaa kiinni.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin kartturini huomasi, että olimmekin oikeasti pari minuuttia edellä aikataulua, joten olin kaahannut ihan turhaan! Onneksi olin ihmetellyt asiaa ääneen, niin Jaakko tarkisti laskelmansa ja sain taas ajella rauhassa.

Kisan virallinen valokuvaaja pääsi yllättämään iltapäivällä. (Kuva: Skoda Economy Run)

Ylimääräisiä mutkia matkassa

Lähtönumerostamme huolimatta ajo ei ollut ihan täyden kympin suoritus, sillä tulosta verotti pari ylimääräistä koukkausta pois reitiltä.

Ajoin ensimmäisen kerran harhaan yhdessä liittymässä, koska seurasin liian orjallisesti tienumeroita enkä luottanut matkamittariin ja kartturiin. Erkanemiskaistan kohdalla kilometrit täsmäsivät, mutta tienvarsiopasteessa oli numero 262 ja kaupunkikin oli eri kuin tiekirjassa kerrottu "268 Mimon", joten päätin jatkaa suoraan.

Taustapeilistä sitten näkyi, että seuraavat kilpailijat kääntyivät jonossa tielle, eli väärin meni. Onneksi ajamamme tie oli leveä eikä vastaantulijoita ollut, joten pystyin tekemään siinä saman tien U-käännöksen. 

Marek oli missannut saman risteyksen, mutta käynyt kääntämässä auton vasta seuraavassa mahdolisessa liittymässä, sillä tuossa kohdassa ei olisi saanut tehdä U-käännöstä. Että joo, ecorunia ajetaan kyllä ensisijaisesti liikennesääntöjen mukaan, mutta joskus hätä ei lue lakia enkä edes tajunnut ajatella asiaa, kun kartturilta tuli käsky tehdä äkkiä uukkari...

Ohittamani liittymä oli sellainen, ettei sinne pystynyt ajamaan vastakkaisesta suunnasta, mutta onneksi vaihtoehtoinen reitti oli selkeä ja pian olimme taas oikealla reitillä. Seuraavana vuorossa olleeseen liikenneympyrään kartturini ei ehtinyt kartalle, mutta onneksi sen läpi ajoi muita kilpailijoita, joten seurasin vain heitä.

Tutkiessani tapahtunutta kisan jälkeen videolta huomasin, että liittymää ennen oli sittenkin ollut tiekirjan mukainen opaste. Itse liittymän kohdalla olleessa opasteessa luki eri kaupunki ja tie, mistä sitten vedin väärän johtopäätöksen.

Viitta ohjaa Mimoniin, mutta unohdin sen ilmeisesti saman tien kun olin ohittanut viitan.

Liittymän kohdalla oleva viitta ohjaa tielle 262 eikä siinä ole mitään mainintaa Mimonista. Hämäävää tällainen informaation jakaminen useampaan viittaan!

Jälleen reitillä! Muut kilpailijat tulossa risteykseen vasemmalta kuten tiekirja neuvoi.

Toinen harhaanajo tapahtui kaupungissa, jonka liikennejärjestelyjä oli käyty läpi jo ohjaajakokouksessa. Siellä ajettiin hassusti yhden torin poikki kulmasta kulmaan ja sitten 45 asteen käännös vasemmalle.

Torin läpi ajaminen meni ilmakuvan opastamana sujuvasti, mutta sen jälkeen tuli nopeaan tahtiin kolme käännöstä, joista viimeisen menimme pitkäksi. Jaakko huomasi virheen kuitenkin heti, joten korjauksena oli peruuttaa 10 metriä ja kääntyä oikealle tielle. Valitettavasti ekan harhaanajon jälkeen kiinniottamamme ja ohittamamme kilpailijat ehtivät tässä ajassa ajaa taas ohitsemme.  

Ilmakuva oli selkeä, mutta sitten tiputtiin kartalta.

Kolmatta harhaanajoa ei tullut, vaikka kartturini tipahti kerran pois kartalta ja pyysi pysähtymään. En kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoin matkaa muiden tiimien perässä. Se etu jonossa ajamisessa on, että jos on epävarma olo voi seurata muita. Ja jos ajetaan harhaan, niin ajetaan sitten porukalla, kuten viime vuonna, kun toinen suomalaistiimi seurasi meitä väärälle tielle. 

Haasteita matkan varrelta

Vaikka olin päässyt tutustumaan Fabiaan jo edellisenä päivänä, sen voimattomuus ylämäissä pääsi silti yllättämään. Tai ehkä mäkien jyrkkyys olikin se, mikä yllätti?

Päivän alussa jouduin vaihtamaan muutaman kerran kesken mäen pienemmälle vaihteelle, koska auto ei vain jaksanut vääntää ylös. Aika nopeasti opin kuitenkin tuntemaan auton voimavarat ja valitsemaan oikean vaihteen jo mäen alla.

Fabian 81 kW kone jaksoi onneksi vääntää ihan eri tavalla kuin elokuussa ajamani 66 kW Seat Ibiza. Sen kanssa olisin varmaan ollut helisemässä näissä mäissä!

Kun Fabian oppi tuntemaan, se oli vallan mainio auto!

Tavallisten mäkien lisäksi reitillä oli muutamia jyrkempiä rinteitä, joissa tie mutkitteli mäessä tehden useamman liki 180 asteen käännöksen. Ne tuottivat ihan omanlaisensa haasteen taloudelliseen ajamiseen, sillä mäkeä ei voinutkaan vain rullata alas moottorijarrutuksella, vaan mutkiin oli pakko hidastaa reilusti.

Ensimmäinen tällainen serpentiinimäki pääsi vähän yllättämään. Auto vieri kivasti alamäkeen, kun tie kaartui yllättävän tiukasti oikealle. Päällä oli tietysti isoin vaihde ja kun mutkaan pitikin jarruttaa kovasti, auto päästi hyvin tyytymättömän äänen. Kutonen ei ollut ollenkaan hyvä vaihde enää siinä vaiheessa, kun vauhtia oli enää 35-40 km/h.

Otin tästä opiksi ja ajoin seuraavat alamäet suosiolla 4. vaihteella, jolla moottorijarrutus toimi yhtä hyvin ja jos piti jarruttaa, kierrokset eivät tippuneet heti liian mataliksi.

Tiukka mutka ylämäkeen! Nopeus taisi tipahtaa tässä alle 40 km/h:iin.

Iltapäivän suurin haaste oli etenemistä hidastavat tietyöt, joita oli merkitty reitille viisi kappaletta. Tietöitä oli myös aamupäivällä, ja niitä varten aikatauluun oli lisätty yhteensä kymmenen extraminuuttia. Jos kuitenkin joutuisimme seisomaan tietöissä vielä pidempään, järjestäjät voisivat katsoa pysähdykset GPS-seurannasta ja huomioida ne tuloksissa.

Selvisimme iltapäivä tietöistä todella sujuvasti, eikä ylimääräisiä pysähdyksiä tullut paljon. Yhteensä taisimme seistä tietöiden liikennevaloissa 12 minuuttia, mistä yksissä tosin peräti 6 minuuttia. Ne valot eivät turhan usein vaihtuneet, sillä meidän ei tosiaan tarvinnut liikahtaa paikaltamme vasta kun 6 minuuttia oli kulunut ja sitten saimme jatkaa matkaa.

Aamupäivän siltatyömaalla piti ajaa jonossa tosi hitaasti, kun lopulta päästiin läpi valoista.

Olimme saaneet käsityksen, että iltapäivän jakso olisi aamua haastavampi, koska järjestäjät suosittelivat ottamaan aamupäivällä vähän etumatkaa aikatauluun. Yllättäen iltapäivä reitti olikin hyvin leppoisa ajettava.

Aluksi kävimme kiertämässä osittain saman mutkaisen ja mäkisen lenkin kuin aamupäivän jakson lopussa, mutta sen jälkeen tiet muuttuivat isommiksi ja tasaisemmiksi. Olimme myös ilmeisesti nousseet aamupäivällä ylängölle, sillä iltapäivä tuntui olevan enemmän laskettelua alas. Ajotietokoneen mukainen keskikulutuskin tippui aamusta desillä ja oli maalissa 3,7 l/100 km.

Ystävällinen ylinopeusvalvonta

Skoda Economy Runissa on varsin reilu käytäntö ylinopeuksien mittaamisessa, mihin liikennevalvonnankin pitäisi ehkä painottua.

Sen sijaan, että nopeutta valvottaisiin yhdessä tietyssä pisteessä, onkin määritelty kaksi pistettä, joiden välillä pitää viihtyä vähintään tietty aika. Välimatkalle kulunut aika tarkistetaan GPS-seurannasta.

Jos välimatkasta suoriutuu nopeammin, on ajanut ylinopeutta. Esimerkiksi kun ajatuksissani kiihdytin  eräässä taajamassa hetkellisesti 60 km/h:iin mutta hidastin sen heti pois, ei siitä tullut mitään seuraamuksia. 

Ylinopeussakkoa tulee kilpailussa vasta 10 km/h ylityksestä. Siinä saa oikeasti kaahata taajaman läpi, jos aikoo saada sakkoa! Raja oli kuulemma aiemmin 5 km/h, mutta se nostettiin joitakin vuosia sitten kymppiin. Syy jäi hämärän peittoon. Mietin, että voisiko kyseessä olla mittaustekninen asia?

Mittaustavan miinuspuoli on siinä, että sillä ei pysty valvomaan ylinopeuksia lyhyillä matkoilla. Esimerkiksi junaradan ylityksissä matalaa nopeusrajoitusta on vain 50 metriä, jonka ajamiseen 50 km/h nopeudella menee noin 3,6 sekuntia. Tällaiseen tarkkuuteen GPS-järjestelmä ei pysty millään.

Valvotun tasoristeyksen saa ajaa max. 50 km/h. Tässä paikassa oli kaupungin nopeustaulu ja ajoin näköjään just oikeaa vauhtia.

Loppumatka

Ennen maalia reitille osui kuusi kilometriä moottoritietä, jolla pystyi ottamaan menetettyä aikaa kiinni, jos oli tarve. Me olimme hieman myöhässä aikataulusta, mutta sen tavoittaminen ei vaatinut suurta nopeuden nostoa eikä todellakaan moottoritienopeuksia, että saimme aikataulun kiinni.

Kun sitten kuitenkin useampi isommalla numerolla varustettu kilpailija ohitti meidät, alkoi pikkuhiljaa vähän jännittää. Ollaanko laskettu jotain väärin? Ei pitäisi olla, mutta varmuuden vuoksi kartturini suositti hieman kiristämään tahtia.

Numero 14 ohitti meidät moottoritien alussa, mutta myöhemmin vuorostani ohitin sen, kun se tuntui hidastelevan.

Lopulta olimme 325 km pituisen reitin maalissa 31 sekuntia etuajassa. Kylläpä kaahasin! ;)

Lentävä maaliviivan ylitys.

 

Maaliviivalta ajettiin suoraan halliin loppumittauksiin.

Kilpailun tarkastuskortti näyttää, tankissa olevan bensan määrän kilpailun alussa ja lopussa sekä ohmi-lukemana että litroiksi muutettuna. Alkumittauksen jälkeen autoon tankataan 10 litraa, joten kulutimme reitillä 12,46 litraa bensaa.

Maaliin saapumisemme jälkeen oli pari tuntia aikaa hengailla, syödä ja ottaa valokuvia, kun odoteltiin muita kisaajia. Alkupään numero oli edelleen loistava valinta!

Kilpailijoiden etenemisen näki hienosti Oni Systemin liveseurannasta. Siitä pystyi myös tarkistamaan yksittäisen auton nopeudet ylinopeusmittausjaksoilla, joita oli varmaan parikymmentä ellei enemmänkin.

Enää ei olisi montaa jäljellä: numero 58 tulossa maaliin.

Tulokset ja yhteenveto

Bensaluokassa oli 40 osallistujaa ja kilpailun taso todella kova.

Luokan voittivat Jan ja Pavel Horníček, jotka suoriutuivat vapaasti hengittävällä 44 kW Skoda Citigolla 325 km pituisesta reitistä uskomattomalla 2,93 l/100 km kulutuksella!

Ehkä vieläkin uskomattomampaa on, että toiseksi paras tulos 3,09 l/100 km ajettiin yksilitraisella 85 kW Skoda Octavialla. Se painaa monta sataa kiloa enemmän kuin pikkuruinen Citigo, joten desin ero kulutuksessa ei ole juuri mitään.

Medialuokan kilpailun voitti 74 kW Fabialla 3,55 l/100 km kulutuksella radiotoimittaja Koval Vojtěch, joka oli todellinen multitaskaaja. Hänen kartturinsa oli sairastunut, joten hän sekä ajoi että luki karttaa. Mahtava suoritus! :D 

Oma tulokseni oli 3,85 l/100 km, mihin olen sangen tyytyväinen. Se oikeutti bensaluokan sijaan 26/40. Sama sijoitus kuin viime vuonna, mutta luokassa oli nyt 10 kilpailijaa enemmän eli huomattava parannnus. Medialuokassa sijoitukseni oli 6/12, mikä ei sekään ole hullumpi.

Suomalaiset ajoivat todella tasaisesti, sillä kulutukset olivat kaikki desin sisällä toisistaan. Markku Lehisto ja Raimo Alm olivat 21. sijalla 3,77 l/100 km kulutuksella kun taas Matti ja Leena Sinervä olivat 27. sijalla 3,87 l/100 km kulutuksella. 

Suomalaistiimit kisan jälkeen.

Olisi tosi mielenkiintoista tietää, miten olisin sijoittunut, jos autossani olisi ollut saman kokoiset renkaat kuin muissa: minulla oli nyt 17” kun muilla oli 16”. Entä miten olisin pärjännyt viisivaihteisella 74 kW moottorilla? Oliko 81 kW:sta etua, kuten Marek sanoi?

Kaiken kaikkiaan kilpailusta jäi todella hyvä fiilis. Järjestelyt olivat jälleen ensiluokkaiset ja isännät todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia.

Muutamakin kilpailijapari oli kiinnostunut suomalaisista taloudellisuusajokilpailusta. Toivottavasti he pääsisivät osallistumaan meidän kilpailuihimme ensi vuonna!

Virallinen yhteiskuva iltahämärässä salamavalojen loisteessa. Näyttää olevan ilmeestä päätellen aika vakava paikka mulle. :D

Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017

sunnuntai 01.10.2017 Avainsanat: Ecorun , Reissut , Skoda , Taloudellinen ajo

Osallistuin tänä vuonna toista kertaa Skoda Economy Runiin, taloudellisuusajokilpailuun, joka järjestetään vuosittain Tsekissä Skodan kotikaupungin Mlada Boleslavin kupeessa Kosmonosyssa. Kilpailuun osallistui 51 autokuntaa kolmesta eri maasta. Valtaosa kilpailijoista oli tsekkejä, mutta mukana oli myös kolme suomalaistiimiä ja yksi slovakialainen tiimi. 

Tänä vuonna kilpailusta oli jätetty pois eri moottorikokoihin perustuvat luokat ja korvattu ne pelkästään polttoaineen mukaisilla kolmella luokalla: bensa, diesel ja uutena kaasu. Bensa- ja dieselautoilla piti saapua kilpailupaikalle tankki puolillaan, kaasuautoilla puolestaan kaasutankki tyhjänä. (Niissä kaikissahan on myös bensatankki, jos ihmettelette että pitikö ne työntää kilpailupaikalle.)

Kulutuksen mittaus

Skodan taloudellisuusajokilpailussa polttoaineen kulutusta ei mitata täyteen tankkaamalla, koska tekniikka on todettu epäluotettavaksi. Polttoaineen kulutus lasketaankin auton diagnostiikassa saatavasta datasta; niin kutsutusta virtuaalitankista. Kilpailuun tullaan tankki puolillaan. Lähdössä autoon tankataan kymmenen litraa polttoainetta, minkä pitäisi riittää parhaimmilla kilpailijoilla koko matkalle. Helppoa ja nopeaa!

Kerroin bensan ja dieselin mittaustavasta perusteellisesti viime vuoden kilpailun blogikirjoituksessaan, joten jos se kiinnostaa, niin lukekaa se tästä

Kaasuautot tankataan täyteen kaasua kilpailun alussa. Kilpailukulutus lasketaan kaasutankin paineesta, joka saadaan myös luettua auton diagnostiikasta.

Alkuvalmistelut

Sain Jaakon kanssa kilpailuautoksi Skoda Octavian, jossa oli kolmisylinterinen 1,0 TSI 85 kW moottori ja 7-vaihteinen DSG. Kahden muun suomalaistiimin oli tarkoitus olla kaasuautot, mutta Markku ja Raimo joutuivat vaihtamaan bensa-autoon, koska Skodan lainaaman kaasuauton tankki oli täynnä eikä heillä ollut aikaa ajaa sitä tyhjäksi. Saimme autot onneksi jo edellisenä päivänä, joten se oli helppo vaihtaa toiseen autoon. 

Suomalaisten autot rivissä kisan jälkeen. Kilpailijoiden ryhmäkuva jäi ottamatta, koska keli ei oikein suosinut...

Markulla ja Raimolla on kyllä ollut huonoa tuuria autojen kanssa, sillä viime vuonna heidän saamansa auton tankissa oli liikaa polttoainetta ja he joutuivat ajamaan sitä kiireellä tyhjäksi ennen lähtöä.

Alkukatsastuksen jälkeen pysäköimme automme Park Fermeen Service Training Centerin pihaan numerojärjestykseen. Minulle sattui ehkä koko pihan ahtain paikka,  johon oli mahdotonta peruuttaa auto yhdellä yrittämällä. Piti siis sahata monta kertaa edestakaisin, mikä on kaikkea muuta kuin taloudellista! Olin vähän kateellinen, kun samanaikaisesti paremmille paikoille meneviä pikkuisia Citigoja työnnettiin ruutuihin, ettei vain menisi polttoainetta.

Autojen työntelyä parkkiin; etualalla meidän suunnilleen ruudussa. (Paikka näyttää tilavalta, mutta kuvan ulkopuolella oli aita ja muita autoja niin ettei meinannut taittua tähän mitenkään.) 

Jälkiviisaana mietin vaan, että miksi en ajanut ruutuun nokka edellä, kun se olisi mennyt siihen heittämällä. Mutta ei tullut mieleen, kun kaikki muutkin olivat peruuttaneet.

Lähdön koittaessa kilpailun järjestäjät tarjoutuivat työntämään meidät lähtöviivalle. Olin hyvin yllättynyt tästä, koska olen luullut, että DSG-vaihteistolla varustettua autoa ei ole mahdollista saada vapaalle vaihteelle ilman, että auton käynnistää. Se onnistuu kuitenkin niin, että ensin laitetaan autoon virrat, sitten painetaan jarrua ja samalla siirretään vaihdekeppi vapaalle. Aina oppii jotain uutta! Onnistuin vain jotenkin mystisesti käynnistämään auton kun se oli saatu lähtöviivalle, joten työntäminen meni vähän hukkaan...

Martin työnsi meidät lähtöön. :) (Kuva: Skoda Economy Run)

Virallinen lähtöposeeraus. (Kuva: Skoda Economy Run)

Havaintoja matkan varrelta

Kilpailumatkan pituus oli 324 km ja ajoaikaa siihen oli varattu 6 tuntia ja 15 minuuttia. Matkan varrella oli yksi tauko; lounas Skodan tehtaalla Vrchlabissa (aikamoinen nimihirviö!). Muuten koko kisa ajetaan yhteen putkeen, mikä koettelee hieman istumalihaksia. Kukaan ei toki kiellä pitämästä omia taukoja ja olihan meillä mukana eväskassitkin, mutta en halua pysäyttää autoa kilpailussa yhtään ylimääräistä kertaa, jos ei ole pakko.

Tämän vuoden kilpailureitti oli mielestäni edellisvuotta haastavampi, sillä korkeuseroja oli enemmän. Reitti suuntautui maan pohjois-koillisosaan, jossa sijaitsee Jizera ja Krkonoše -vuoristot. Tie ei läheskään aina tuntunut nousevan kovin paljon, mutta auton ääni ja kulutusmittari paljastivat, että nyt muuten kiivetään taas.

Tutkin reittiä kartalta kilpailun jälkeen ja selvisi, että kävimme korkeimmillaan yli 700 metrissä merenpinnasta! Alimmillaan taas taisimme olla jossain 200 metrissä Elben rannalla?

Kilpailureitti Google Mapsissa. Maan muodot saa, kun avaa kartan uuteen ikkunaan "More options" linkistä ja valitsee vasemman puolen menusta "Terrain".

Itse ajaminen oli minulle pääsääntöisesti varsin stressitöntä, koska aikataulu ei painanut päälle ja reitti oli varsin selkeä. Vain pari kuumottavaa paikkaa oli. 

Ensimmäinen epäilyttävä paikka oli Melnikissä, jossa käännyttiin yhdessä risteyksessä pois päätieltä eikä sinne ollut tiekirjan mukaista viittaa ja paikka oli vielä pitänyt päätellä mittarivirhe huomioiden. Olin auton navigaattorin kartan perusteella aika luottavainen, että olimme oikealla tiellä, mutta Jaakolle ne kaksi kilometriä ennen seuraavaa liikenneympyrää taisivat olla kisan pisimmät.

Vertailin kotona tiekirjaa ja reitin hankalia paikkoja videolta. Tässä ollaan tulossa ruudun 31 risteykseen. Tiekirja näyttää, että risteyksessä olisi viitta vasemmalle, mutta se puuttuu. Käännös vasemmalle pois etuajo-oikeutetulta tieltä ennen junaradan ylitystä kertoo kuitenkin, että ollaan oikealla reitillä.

Taukoa lähestyessä meinasi myös vähän kuumottaa, kun poistuimme jälleen päätieltä ja edellinen vastaava poikkeaminen oli ollut kisan ainut harhaanajo. Kyseessä oli kuitenkin ihan oikea tie ja niin pääsimme lounaalle kulkematta kiertotien kautta.

Tauko Vrchlabin tehtaalla. Voi kun Suomessa olisi yhtä värikkäitä autoja kuin kisassa oli!

Jossain vaiheessa juutuimme kaikki suomalaiset ajamaan jonossa yhden tsekkiläisen kilpailijan perään, mikä vähän stressasi, koska nopeus painui niin alas. Lopulta tuli ohituskaista ja loivasta ylämäestä huolimatta painoin koko jonon ohi, kun en jaksanut enää madella.

En tiedä, oliko tämä kolmen auton ohitus järkevä, mutta sen jälkeen sain ajaa taas omaan tahtiin.

Tsekin maisemat olivat taas aivan mahtavia! Niiden kommentoinnista meinasi tulla kertaalleen kinaakin, kun en tajunnut että Jaakolla oli samaan aikaan täysi työ pysyä kärryillä nuoteista. Koitin sen jälkeen vähän hillitä itseäni ja hihkuin vain sisäisesti. Usporne.infon Marek ja David kertoivat, etteivät he puhu kisan aikana toisilleen yhtään mitään. Tähän minunkin kannattaisi varmaan pyrkiä, mutta vaikeaa on, kun olen tällainen höpöttäjä. :D

Tsekissä on peltoja silmänkantamattomiin, vuoristoa ja hyvin erilaista arkkitehtuuria kuin meillä.

Tänä vuonna kilpailureitillä oli aika monta tietyötä ja niihin pysähtely vei aikaa. Seisomme pisimmän tietyön liikennevaloissa yhteensä 17 minuuttia; osa kilpailijoista sitäkin pidempään. Tämä voisi olla katastrofi kilpailun aikataulun kannalta, mutta Tsekit ovat varautuneet siihenkin. Autoissa oli ONI System GPS-seurantalaitteet, jotka kertoivat järjestäjille, missä autot menevät ja miten kauan ne viipyivät tietyöalueilla. Käytetty aika korjattiin siksi ajaksi, mikä alueen läpi ajamiseen menee normaaleissa liikenneolosuhteissa.

ONI System GPS-seurantalaite oli pelastuksemme. :D

Tsekissä maantiet halkovat taajamia ja kun taajaman pääkadun asfaltti päätetään pistää uusiksi, muuttuu koko taajama yksikaistaiseksi...

Kilpailun ylinopeusvalvonta toteutettiin myös GPS:llä. Järjestäjät olivat määritelleet tietyt kontrollipisteet, joista he tsekkasivat autojen nopeudet. Vältin ylinopeudet, mistä on osaltaan kiittäminen Marekia, joka selvitti minulle ennen kilpailua, miten nopeusrajoitukset toimivat Tsekissä junaratojen ylityksissä ja risteyksissä. Ne olivat minulle viime vuonna vähän epäselviä, joten päätin kysyä paikalliselta kaikki mahdolliset vinkit.

Vartioidun tasoristeyksen saa ylittää 50 km/h nopeudella, joten 90 km/h rajoitetulla maantiellä piti yleensä jarruttaa, ettei kaahannut radan yli liian kovaa. Tsekissä on Marekin mukaan keski-Euroopan tihein rautatieverkosto, joten tasoristeyksiä riittää. Viime vuoden reitille niitä sattui tosi paljon, mutta nyt vain muutama.

Taajamissa tasoristeyksiin ei tarvinnut hidastaa.

Kilpailun suurin miinus oli se, että tiekirjan etäisyydet eivät olleet kovin tarkat. Jo arviolta 30 km jälkeen ilmoitettu kokonaismatka alkoi heittää auton trippimittariin ja GPS:ään nähden. Tämä aiheutti Jaakolle paljon työtä, koska hän joutui laskemaan jatkuvasti päässään kilometrilukemia, missä tulee käännöksiä ja nopeusrajoituksia. Tapahtumapaikoilla tarkistimme aina matkamittarista, paljonko heittoa oli ja se lukema lisättiin seuraavan tapahtumapaikan kilometrilukemaan.

Tulokset

Bensaluokan kärjessä oli kahdeksan pikkuruista Skoda Citigoa.  Paras tulos oli huikea 3,2 l/100 km, joka on samaa luokkaa kuin mitä meillä menee hybridit. Viime vuoden paras kulutus oli 3,0 l/100 km, mutta nyt maasto oli todella mäkistä ja puoli päivää satoi vettä, mikä nostaa kulutusta aina. Täytyy nostaa hattua isosti näille kuskeille! 

Lopputuloksissa oma sijoitukseni oli 26/30, mikä oli pari sijaa viime vuotta parempi. Tavoite ei-viimeinen täyttyi, mutta en silti ollut täysin tyytyväinen. Olin ajatellut, että saisin ajettua 4,2 l/100 km, mutta auton diagnostiikasta saatu kulutus oli 4,5 l/100 km. Ajotietokone näytti kulutukseksi 4,3 l/100 km, mikä oli jo lähempänä tavoitettani.

Kilpailijakortti ja loppukulutus. Diagnostiikasta luetut tankin täyttömäärät ennen ja jälkeen kisan näkyvät virtuaalitankin resistanssina sarakkeessa "Ohmy" ja litroina sarakkeessa "Litry".

Tutustuin kilpailussa ajamani Skoda Octavian 1,0 TSI 85 kW moottoriiin ja vaihteisiin jo koeajoilla kotipuolessa. Octaviaa ei tosin ollut tarjolla, mutta sama voimalinja oli testattavissa sekä Skoda Fabiassa ja Seat Leonissa. Leon oli muuten sama autoyksilö, joka oli toinen elokuun Suurajot Ecorunissa. Koeajon jälkeen en enää yhtään ihmetellyt, miten se pärjäsi kisassa niin hyvin. Uudella 15 km testilenkilläni kulutus oli alimmillaan peräti 3,6 l/100 km eli eihän se syö polttoainetta juuri lainkaan! Tähän harjoitteluun peilaten kisakulutukseni olikin aika surkea.

Täytyy kyllä sanoa, että Skoda Octavia oli erinomainen auto ajaa! Ecoruniin se ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen valinta, sillä se on kohtuullisen iso ja raskas auto. Tästä kertoo mielestäni sekin, että se oli koko bensaluokan ainut Octavia. Kaikki muut ajoivat pienemmillä autoilla; suorastaan puolet bensaluokasta pikkuisilla Skoda Citigoilla.

Kilpailun virallinen valokuvaaja otti hienoja kuvia autoista reitin varrelta. Tässä me kiidämme kuvauspisteen ohi! (Kuva: Skoda Economy Run)

Octavian 225 mm leveät renkaat ja järjestäjän asettama 2,2 bar paine ei ollut kovin taloudellinen yhdistelmä. Loivia alamäkiä ei voinut hirveästi rullata vapaalla alas, koska nopeus tippui välittömästi. Ero oli huomattava, kun vertaa tuntumaa omaan autooni, jossa renkaat ovat 205 mm leveät ja kisoissa painetta 2,8 bar. 

Selittelyn makua? Vielä on paljon harjoiteltavaa taloudellisessa ajossa, mutta pikku hiljaa. Viime vuoteen nähden olin kehittynyt ainakin siinä, että nyt nopeus ei tipahtanut taajamissa. Videolta katsottuna sen sijaan ajelin turhan paljon edellä ajaneiden perässä, isompaa etäisyyttä olisi voinut pitää. Tämä ilmeni siinä, kun jonouduttiin muiden kilpailijoiden kanssa enkä osannut ajaa riittävän hitaasti...

Kiinnostaisi kyllä vähän kokeilla itsekin,  miten vähällä polttoaineella Skoda Citigolla pystyisi ajamaan. Kaukana varmasti kilpailun voittajista, mutta silti. Oikeastaan enemmän kiinnostaisikin, miten Markku, joka on voittanut Suomessa lukemattomia kilpailijoita pärjäisi Citigolla. Nyt hän oli bensaluokan 15. Skoda Rapid 1,0 TSI 70 kW:llä.

Yksi kilpailun lukuisista Citigoista. (Kuva: Skoda Economy Run)

Yhteenveto

Nyt toisella osallistumiskerralla Skoda Economy Runiin kilpailusta puuttui osa siitä VAU!-fiiliksestä, mikä oli viime vuonna, kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Toisaalta nyt oli mukavaa, kun tiesi miten järjestelyt toimivat, mihin pitää ajaa katsastukseen jne.

Kilpailun järjestelyt olivat jälleen ensiluokkaiset. Tsekit ovat todella vieraanvaraisia ja yksi järjestäjistä jopa tulkkasi meille lennossa englanniksi kaikki puheet, mitä alku- ja loppuseremonioissa oli.

Alkuseremonioissa tehtiin muutama lisäys tiekirjaan, mm. tietyöt ja mahdolliset poliisin tutkat. Martin tulkkaa, Jaakko kirjoittaa ja Markku ja Matti seuraavat silmä kovana.

Kilpailussa palkittiin luokkien parhaiden lisäksi paras naistiimi, paras vammaisten tiimi ja perhetiimit. Parissa autossa oli nimittäin koko perhe mukana ja kisan nuorin osallistuja oli vain puolitoistavuotias! :) Parhaan ulkomaalaistiimin palkinnon veivät Sinervät, jotka eivät voineet käsittää menestystään, koska olivat kaasuluokan viimeisiä. Kaasuautojen CO2-päästöt ovat kuitenkin bensaa ja dieseliä vähäisemmät ja kokonaistulos laskettiin siitä.

Palkintojen jaon jälkeen arvottiin vielä palkintoja kaikille. Me saatiin Jaakon kanssa mm. Leonidaksen värinen Skoda-pyyhe, josta tykkäsimme molemmat  niin paljon, että oli pakko ostaa Skoda-museosta toinen kappale ettei tarvinnut tapella siitä yhdestä. :D 

Skoda Economy Run oli jälleen kerran hieno kokemus! Toivottavasti pääsisin osallistumaan jälleen ensi vuonna. :)

Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)

sunnuntai 16.10.2016 Avainsanat: Ecorun , Reissut , Skoda , Taloudellinen ajo

Osallistuin syyskuun lopulla Tsekissä järjestettyyn Skoda Economy Run taloudellisuusajokilpailuun. Blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa kerroin kilpailun kulusta, Suomesta eroavista säännöistä ja hienosta polttoaineen kulutuksen mittaustekniikasta, jossa ei tarvinnut tankata auto koko kisan aika kuin kerran. Mutta ei siinä kaikki! Jatketaan siis tarinaa.

Kilpailun virallinen kuvaaja ikuisti meidät jossain reitin varrella. (Kuva: Skoda Economy Run)

Haasteet

Vaikka kilpailu meni yleiseen tasooni nähden ihan kohtuullisesti (sija 39/42 tai 39/46 jos lasketaan diskatut kilpailijat mukaan), oli matkalla kaikennäköisiä haasteita. Osaan pystyisi vastaamaan kehittämällä omaa ajamista, mutta osa oli ihan kulttuurieroja, joille ei oikeastaan voi mitään. Ainakaan ekassa kilpailussa.

Nopeusrajoitusten ennakoiminen oli kilpailussa hankalaa.

Toisin kuin Suomessa, rajoituksia ei kerrottu tiekirjassa vaan ne piti itse havaita tien varresta. Ei siis voinut rullata mutkan taakse tietäen, että nopeus tulee siellä laskemaan. Onneksi suurin osa rajoitusten muutoksista tapahtui maantien vaihtuessa taajamaan ja takaisin, mitkä oli toki merkitty tiekirjaan.

Tsekeissä ei ole erikseen taajama-liikennemerkkiä kuten meillä, vaan taajaman nimikyltti ajaa saman asian. Taajaman lopetus puolestaan kerrotaan nimikyltillä, jossa on punainen viiva päällä. Välillä yksi taajama loppui ja toinen alkoi samasta tolpasta!

Tätä voisi lukea myös 50 km/h, 90 km/h, 50 km/h, 90 km/h...

Yleisrajoitus taajamissa on 50 km/h ja maanteillä 90 km/h. Välillä nopeusrajoitukset olivat kuitenkin muuta ja pari kertaa jouduin hyppäämään jarrulle taajaman alkaessa, kun rajoitus olikin yllättäen esim 30 km/h. Yhden taajaman nimikyltti oli puolestaan koristeltu niin hienosti, etten tajunnut sitä kuin vasta kohdalla ja Jaakkokin unohti juuri siitä sanoa.

Taajama alkaa...

... ja taajama loppuu.

Tasaisen nopeuden ylläpitäminen taajamissa oli ehdottomasti suurin haasteeni tässä kilpailussa.

Takapenkille asennettu GPS-mokkula kummitteli niin, että en uskaltanut ajaa taajamissa yhtään yli 50 km/h mittarinopeutta, etten vain jäisi kiinni ylinopeudesta. Sakkoraja oli kylläkin vasta yli 10 km/h ylinopeus, mutta kun en nähnyt hetkellistä todellista nopeutta, niin en uskaltanut ajaa hirveästi yli.

Vielä kilpailun alkupuolella en murehtinut sakkorajaa, mutta annettuani auton hidastua 50 km/h:iin jonkun taajaman alussa vasta taajaman alettua ja Jaakon muistutettua minua GPS-seurannasta säikähdin ja aloin pyrkiä mittarin mukaiseen 50 km/h nopeuteen heti taajamamerkeillä. "Samoilla vauhdeilla" nopeus pääsi kuitenkin monesti nuupahtamaan mittarin mukaan 45 km/h paikkeille, eli todennäköisesti ajoin suunnilleen 40 km/h, mikä oli hidasta eikä järin taloudellista. 

Todella monien taajamien rajalla oli nopeusvalvontanäyttö. Tämä sanoo "Dekuji" eli kiitos kun ajoin rajoituksen mukaan. Tai suorastaan alle...

Tauolla perässämme ajaneen suomalaistiimin kartturi Raimo huomautti mulle, että ajan taajamat liian hitaasti. Jaakko oli samaa mieltä, kun kerroin hänelle Raimon kommentista. Harmi ettei hän patistanut mua enemmän pitämään vauhtia yllä, kun oli todennut saman. Jälkenpäin keskustelin asiasta ja kyse taisi olla siitä, että Jaakko ei ollut varma miten paljon uskaltaa puuttua ajamiseeni, kun oli vasta ekaa kertaa kisaamassa kanssani. 

Kilpailun toisella jaksolla keskityin taajamanopeuksiin ja pyrin ajamaan ne mittarin mukaan 55 km/h:ta eli varmaankin noin todellista 50 km/h:ta. Oli kyllä vähän pakkokin ajaa reippaasti, kun aikataulu alkoi painaa päälle. Tämä nopeuden hiipuminen on aina ollut kiroukseni niin ecorunissa kuin normaalissa arkiajossakin pihistellessä ja täytyy nyt alkaa aktiivisemmin korjata sitä.

Auton trippimittarin tarkkuus aiheutti kisassa myös pientä haastetta.

Suomen kisojen lyhyillä jaksoilla trippi ei ehdi alkaa heittää yleensä kuin max 100-200 m, mutta kun jakson pituus oli liki 200 km, mittarin heitto alkoi kertautua. Meidän pitikin Jaakon kanssa aina välillä tsekata, mikä on heitto, että Jaakko osasi sanoa mulle oikeat kilometrilukemat, milloin tulee risteyksiä yms. Aamupäivän maalissa heitto oli jo pikkaisen yli kilometrin!

Jaakolla oli myös erillinen pieneen android-tablettiin liitetty GPS-palikka, joka mittasi matkaa. Jostain syystä se ei ollut oikein kartalla, vaan oli vielä auton trippimittariakin epätarkempi.

Viimeiseksi haasteeksi listaisin jonossa ajamisen ja ohitukset.

Iltapäivän jaksolla oli lukuisia tietöitä, minkä seurauksena kilpailijat saavuttivat toisiaan ja siinä sitä sitten seistiin jonossa odottamassa liikennevalojen vaihtumista. Valoissa seistessä menetettiin kallisarvoista aikaa ja sitä piti sitten lähteä ajamaan kiinni ja ohittaa samalla muutama hitaampi kisaaja, kun vain löytyi paikka.

Ja sitten paluu taloudelliseen ajotapaan! Jaakko muistutti siitä aina ohituksen jälkeen ja se oli tosi hyvä, koska adrenaliinipiikin myötä ei heti muista keventää jalkaa. Silti ohitukset olivat huono juttu taloudellisen ajon kannalta, kun piti tehdä ylimääräinen reipas kiihdytys.

Taloudellista ajoa jonossa. Mieluummin ajaisin tyhjä tie edessäni.

Ei mikään turistireissu

Lähdin Jyväskylästä kohti Tsekkiä perjantaina klo 10 junalla. Lento Prahaan laskeutui puoli seitsemän jälkeen, reilun tunnin alkuperäistä aikataulua myöhässä. Kentälle minua vastaan tuli toinen suomalaiskisaajapari Markku ja Raimo, jotkat olivat tulleet maahan Jaakon kanssa jo keskiviikkona. 

Mladá Boleslaviin ajoimme ruuhkan takia reilun tunnin ja perillä olimme puoli yhdeksän maissa. Illan ohjelmassa oli Skoda Economy Runin illallinen medialle (tosiaan osallistuimme kilpailuun media-luokassa), missä seurusteltiin ja kerrottiin kilpailun kulusta ja mittaustekniikasta. Kaikki tietysti tsekiksi, mutta esityksen jälkeen saimme oman privaattiesityksen englanniksi. :)

Ohjeita medialle, miten ajetaan mahdollisimman taloudellisesti. Kuvista voi päätellä jotain... Meille järjestäjä kuittasi, että tiedämme varmaan jo kaikki nämä asiat, ei tarvitse kerrata. :D

Mlada Boleslavissa majoituimme Pension Telephone -nimisessä pikkuisessa kymmenen huoneen hotellissa. Kaverit olivat siellä pidempään, itse vain pe-su-yöt.

Lauantaina koko päivä meni kilpailutouhuissa. Ajattelin, että illalla kilpailun jälkeen olisi aikaa tutustua kaupunkiin jaloitelemalla parin korttelin verran ja ehkä yhden geokätkön hakemalla, mutta olimme takaisin hotellilla vasta joskus yhdeksän maissa, että se jäi sitten väliin.

Lauantaiaamu oli ollut vähän kiireinen, mutta sunnuntaina oli enemmän aikaa ja pääsin maistamaan hotellin pikkuisen keittiön aamupalaa, jossa kokki valmisti asukkaille tilauksesta munakkaita. Oli hyvää ja sillä pärjäsi pitkälle iltapäivään. Olin myös lukenut jostain, että tsekkiläiset jogurtit olivat hyviä ja niin kyllä olivat ihanan paksuja ja hedelmäisiä.

Paluulentoni oli määrä lähteä takaisin Suomeen klo 12.30, mikä tarkoitti sitä, että aamupalan jälkeen olikin jo aika suunnata Prahaan. Lento oli kuitenkin reilut kaksi tuntia myöhässä ja vaikka olin varannut Helsingin päähän parin tunnin vaihtoajan, myöhästyin täpärästi junasta. Kotona olin vasta puolitaöin, sillä seuraava juna oli buukattu täyteen ja päädyin Onnibussiin. Olipahan matkustamista kerrakseen!

Reissun kustannukset olivat minulta reilu 400 euroa, mikä muodostui lähinnä matkalipuista. Tsekin päässä rahaa ei kulunut käytännössä lainkaan, sillä Jaakko maksoi huoneen kokonaan. Järjestäjät puolestaan lainasivat meille autot kisaan. Kiitos!

Suomalaistiimit tauolla yhteiskuvassa. (Kuva: Skoda Economy Run)

Kilpailijoina olimme tosiaan mukana media-sarjassa, eikä meidän tarvinnut maksaa osallistumismaksua. Ei se kyllä olisi ollut paha, vain 45 euroa / autokunta. Matalamman tulotason tsekeille hinta sen sijaan oli kuulemma lähes kipurajalla. Kilpailun järjestelykustannuksia hinnalla ei katettu, vaan Skoda sponsoroi kisaa reilusti. Myös muita yhteistyökumppaneita oli lukuisia.

Kaikki kilpailijaparit saivat mukaansa sponsorien kokoamat goodiebagit, joista löytyi kilpailun t-paidat molemmille, Skoda-lippis, avaimenperätaskulamppu, tupakansytytinlaturi, Superb-karkkipurkki, tapahtuman nimellä painetut nenäliinapakkaukset, Skoda-paperilehtiöitä ja Skoda-värityskirja lapsille, nippu kyniä, nippu heijastimia sekä läjä sponsorien esitteitä. Lisäksi perjantain mediaillalliselta  saimme Skodan tervehdyksenä takit, t-paidat ja lippikset. Niin ja kilpailun jälkeen saimme vielä Skodan kaksiosaisen historiikkikirjasarjan. Ohhoh! Punnitsin kotiin palattuani repun ja se painoi jotain 11,7 kg, kun käsimatkavararaja oli 8 kg. Ohops! :'D

Yhteenveto

Skoda Economy Run oli ihan huikea kokemus ja todellakin kannatti lähteä sinne, vaikka aluksi vähän epäröinkin. 

Oli tosi mielenkiintoista ja avartavaa päästä näkemään, miten muualla kilpaillaan taloudellisessa ajossa. Se, että polttoaineen kulutus voitiin lukea suoraan auton diagnostiikasta oli äärimmäisen kätevää. Tämän jälkeen meidän suomalaisten käyttämä neljän tankkauksen systeemi tuntuukin auttamattoman vanhanaikaiselta! Harmi vain, ettei mittaustekniikkaa voida ottaa käyttöön noin vaan. Ilmeisesti sen laajentaminen muihin VW-konsernin autoihin ei olisi kovin iso juttu, mutta kun meillä ajetaan kaiken merkkisillä autoilla, on homma käytännössä mahdoton.

Myös erilaisilla säännöillä kisaamista oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan. Totta puhuen vielä kisassa olin semisti pihalla säännöistä, erityisesti siitä että kisassa on yksi määräaika. Luotin vain siihen, että Jaakko kyllä tietää aikataulut. Näin sen pitäisikin mennä, kuski vain pihistelee ja kartturi hoitaa reitillä ja aikataulussa pysymisen!

Kilpailun reitti tiekirjan kannessa. Aika hienoa, että kaikkien osallistuvien maiden liputkin ovat siinä.

Tätä blogikirjoitusta kirjoittaessa tutustuin sääntöihin tarkemmin ja olenkin käynyt miettimään, voisiko niitä soveltaa Suomessa. Jos jaksoja olisi vain kaksi, ei tarvittaisi niin paljon toimitsijoita. Yksi kokonaisaika ja vapaa maaliintuloaika puolestaan mahdollistaisivat sen, että kukin voisi ajaa sellaista tahtia kuin haluaa. Silloin ei myöskään tarvitsisi väkisin käyttää kaikkia minuutteja ja hidastella yleisessä liikenteessä.

Juttelin yhden määräajan säännöstä yhden suomalaisen kisaajan kanssa, mutta hän ei innostunut, sillä paikallistuntemus voisi auttaa liikaa. Minä en sitä puolta tullut ajatelleeksi ollenkaan, sillä minulle kisareitit ovat aina olleet vieraita. Jos lukijoissa on muita pihistelijöitä, niin kertokaapa, mitä mieltä te olette Tsekin säännöistä?

Kaikkien osallistujien autojen takapuskurissa oli tarra, jossa kerrottiin, että auto on mukana taloudellisen ajon kilpailussa. Haluaisin vastaavat tarrat ehdottomasti Suomenkin kilpailuihin!

Ystäväni mietti joskus, miten paljon päästöjä tulee siitä, että ajetaan kilpaa taloudellista ajoa. Tai ajetaan kilpailupaikalle. Päästöjen kannalta Skoda Economy Run oli kaikista epäekologisin taloudellisen ajon kilpailu, mihin olen osallistunut, koska sinne piti lentää. Mikä määrä hiilidioksidipäästöjä! Aika ristiriitaista siis ... mutta toisaalta onko kaikissa asioissa pakko olla syvällisempi merkitys? Kuten Markku sanoi, tämä on kiva harrastus.

Skoda Economy Runin järjestelyt olivat mahtavat, suomalaisten kisaajien matkaseura oli mahtavaa ja maisemat olivat mahtavat! En malttaisi odottaa ensi vuotta, että pääsen osallistumaan uudestaan!

Virallinen yhteiskuva ja voittajien tuuletus. (Kuva: Skoda Economy Run)

Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)

keskiviikko 12.10.2016 Avainsanat: Ecorun , Skoda , Taloudellinen ajo , Tapahtuma

Tsekissä järjestettiin tänä syksynä 35. kertaa Skoda Economy Run -taloudellisuusajokilpailu. Parina viime vuonna kilpailuun on osallistunut myös muutamia suomalaisia, mutta itselläni ei ole ollut kiinnostusta lähteä sinne. Kun sitten elokuussa ecorunin lajipäällikkö Jaakko Riikonen kysäisi, että lähtisinkö kisaan hänen kanssaan, kävin miettimään, että miksipä ei; se voisi olla ihan mielenkiintoinen kokemus... 

Kokeneen kaverin kanssa olisi helppo lähteä matkaan ja järjestäjiltä saisi kyllä auton lainaan. Mutta saisimmeko automaatin? Manuaalilla olisi ihan turha lähteä leikkimään. Jaakko lupasi kysyä asiaa. Kysyessäni viikkoa myöhemmin onko autoasiasta kuulunut mitään, Jaakon vastaus oli, että ei ole kuulunut, mutta hän ilmoitti meidät silti kilpailuun. Ahaa, okei. :'D Eli oikeasti vähän vahingossa päädyin kisaan!

Pari viikkoa ennen kisaa saimme tietää, että saamme autoksi Skoda Fabia Combi 1.2 TDI DSG 66 kW Monte Carlon eli kaipaamani automaatin. Dieseleillä en ole ajanut juuri lainkaan, joten en tiennyt, olisiko sellaisella jotain erityisjuttuja huomioitavana pihistellessä, mutta eiköhän DSG hoida homman kotiin.

Ennen kisaa koitin päästä koeajamaan vastaavaa autoa, mutta paikallisella Laakkosella oli Fabioita vain bensakoneella. Noh, kävin sitten ottamassa tuntumaa sellaiseen, lähinnä tutustuakseni hallintalaitteisiin. Tuttua VW-konserniahan se oli niin asettelultaan kuin käytettävyydeltäänkin, joten hyvillä mielin passasi lähteä maailmalle.

Skoda Fabia Combi 1.2 TDI DSG 66 kW Monte Carlo

Kulutuksen mittaus Skoda Ecomony Runissa

Skoda Economy Runissa käytetyn polttoaineen määrää ei lasketa tankkaamalla ennen ja jälkeen kilpailun, vaan kulutuksen mittana käytetään OBD:stä saatavaa lukuarvoa.

Tämän nopean kulutusmittaustekniikan kehitti kolmena peräkkäisenä vuonna kilpailun voittaneet insinöörit Marek ja Martin, jotka halusivat syksyn 2013 kilpailun jälkeen löytää perinteistä tankkausta luotettavamman tavan mitata auton kulutusta. Yksittäisellä autokerholla ei olisi resursseja tällaisen tekniikan kehittämiseen, mutta Skodalla työskentelevät Marek ja Martin saivat tehdä tutkimusta oman työnsä ohessa. Yhden talvikauden aikana he vertailivat mm. läpivirtausmittareita käyttäen, mikä olisi tarkin tapa mitata kulutusta. Kyseessä oli siis varsin merkittävä panostus sekä heiltä että Skodalta!

Tarkimmaksi mittariksi osoittautui polttoainetankissa olevan kohon sähköinen vastusarvo eli resistanssi, jonka voi lukea OBD:stä. Resistanssi ei tosin suoraan kerro tankissa olevaa polttoainemäärää, vaan sitä varten piti tutkia, mikä arvo tarkoittaa mitäkin litramäärää. VW-konsernin autoissa on kuulemma käytössä kahdeksaa erilaista tankkityyppiä ja nämä kaikki oli kalibroitava erikseen. Käytännössä mittaustapa toimii vuonna 2003 ja myöhemmin valmistetuilla Skodilla, joskin muutama malli on jouduttu sulkemaan pois, koska niiden täyttöastetta ei ole saatu mitattua kaksiosaisen tankin vuoksi.

Kilpailuun tullessa auton polttoainemittarin viisarin on oltava puolessa välissä, sillä siinä kohtaa polttoaineen määrä on tiedossa tarkimmin. Jos viisari näyttää muuta, on kilpailijan tankattava tai tuhlattava bensaa niin, että puoliväli saavutetaan.

Kun polttoaineviisarin asennon on todettu silmämääräisesti olevan oikea, kohon resistanssi luetaan OBD:stä. Sitten autoon tankataan 10 litraa polttoainetta, joka on määrä, minkä autojen oletetaan kisassa keskimäärin kuluttavan. Kilpailun lopussa viisarin pitäisi siis olla taas mahdollisimman lähelle keskikohtaa. Kilpailun jälkeen resistanssi luetaan uudestaan ja saaduista luvuista ja tuosta virtuaalitankiksi kutsutusta 10 litran täytöstä pystytään laskemaan, mikä auton kulutus oli kilpailussa.

Skodan kulutusmittaustapaan tutustumisen jälkeen ajatuskin perinteisestä täyteen tankkaamisesta hötkytyslenkkeineen on tuntunut niin aataminaikaiselta, että ei ole tosikaan! Sääli, ettei tekniikka ole käytettävissä kaikissa autoissa ihan sormia napsauttamalla... 

Polttoaineen kulutuksen mittauksen toimintaperiaate (Kaavio: Skoda Economy Run)

Suomesta poikkeavia käytäntöjä

Siinä missä Suomen ecoruneissa ajetaan yleensä 4-6 jaksoa, Skodan kisassa jaksoja oli vain kaksi. Aamupäivän jakso oli pituudeltaan 195 km ja iltapäivän 128 km. Jaksoille ei ollut määritelty erillisiä ihanneaikoja, vaan koko kilpailuun sai käyttää yhteensä 370 minuuttia.

Koko kilpailun minimikeskinopeus oli laskennallisesti 52,43 km/h. Oli kuitenkin tiimistä kiinni, ajoiko molemmat jaksot samalla vai eri keskinopeudella. Jaakko ajatti meillä ekan jakson vähän kovempaa keskinopeutta, jotta toisella jää varaa hidastella tietöissä.

Maaliin sai saapua omaan tahtiin, kunhan oli perillä viimeistään omalla minuutilla. Yli viiden minuutin myöhästymisestä seurasi hylkäys ja tähän sortui peräti neljä tiimiä 46 tiimistä!

Polttoaineen kulutus mitattiin vain desin tarkkuudella, joten samoja kulutuslukemia esiintyi kilpailussa jonkin verran. Jos kahdella autolla oli sama kulutus, isompi moottori voitti. Jos moottorit olivat saman kokoiset, nopeammin ajanut voitti.

Liikennesääntöjen noudattamista ja reitillä pysymistä valvottiin autoon sijoitetulla GPS-seurantalaitteella. Kilpailun jälkeen selvisi, että nopeutta ei kytätty sentään koko ajan, vaan kilpailunjärjestäjillä oli tietyt vaaralliset paikat, joiden kohdalta tarkastettiin, oliko siinä ajettu sääntöjen mukaan. Sakkoa tuli kuitenkin vasta yli 10 km/h ylinopeudesta, kun Suomessa raja on 5 km/h.

Kilpailun kulku

Skoda Economy Runin tapahtumapaikkana toimi Skodan koulutuskeskus Kosmonosyssa. Se on pikkuinen kaupunki Mladá Boleslavin kupeessa, joka puolestaan on Skodan autotehtaan kotikaupunki. Kilpailun järjestävänä tahona toimi Automotoklub Skoda, mutta autojen tekniset tarkastukset, tankkauksen yms. hoitivat Skodan mekaanikot.

Kilpailun puitteet olivat hienot ja järjestelyt todella tasokkaat. Toiminta oli tosi jouhevaa, vaikka aamun alkutarkastukseen pitikin vähän jonottaa.

Ekalla tarkastuspisteellä tsekattiin vain, että polttoainemittari oli puolessa välissä. Siitä halliin, jossa kolmella pisteellä mekaanikot laittoivat renkaisiin valmistajan ison kuorman suosituspaineet (lukevat polttoaineluukussa), tarkistivat öljyn tason ja sinetöivät konepellin sekä viimeisenä lukivat OBD:stä polttoainetankin kohon resistanssilukeman. Jossain välissä auton takapenkille oli myös laitettu GPS-seurantapalikka, mutta en huomannut milloin. Sitten hallin toisesta päästä ulos ja tankille, jossa järjestäjät tankkasivat autoon tasan 10 litraa polttoainetta. Lopuksi tankkiin sinetti ja Park Fermeen odottamaan omaa lähtövuoroa. Ja odotellessa vähän aamupalaa.

Tankkausluukku sinetöitiin tahmalla ja leimalla.

Nälkä Skodan kisassa ei todellakaan päässyt yllättämään missään vaiheessa. Aamulla oli tarjolla aamupalaa, lounas nautittiin jaksojen välisellä tauolla Vrchlabissa Skodan tehtaan ruokalassa ja kisan jälkeen oli tarjolla illallista noutopöydästä kylmine lisukkeineen ja jälkkärileivoksineen. Reitille lähtiessä saimme autoon myös matkaevääksi sämpylät ja hedelmiä, mutta en kyllä tiedä missä välissä ne olisi ehtinyt syödä!

Reitille lähtö tapahtui Suomen tapaan kahden minuutin välein. Ennen ruutulipun heilautusta tiimiä saatettiin vähän haastatella ja lisäksi otettiin valokuvat lähtöviivalta. Kilpailun jälkeen saimmekin sitten mukaamme muutamat valokuvat (ihan paperilla!) omasta tiimistämme. Aika siistiä.

Lähtöviivalla valmiina kilpailuun. (Kuva: Skoda Economy Run)

Vain kahteen jaksoon jaettu kilpailureitti tuntui etukäteen järkyttävän pitkältä matkalta yhtä soittoa pihisteltäväksi (ja pidäteltäväksi x), mutta kilpailussa aika meni kuitenkin hämmästyttävän nopeasti. Ekaa 195 km jaksoa ajoimme 3 h 40 min ja vasta kolmen tunnin kohdalla alkoi tuntua pientä puutumista kaasujalassa. Toinen jakso oli "vain" 128 km ja 2 h 30 min ja tuntui, että se loppui ihan ennen aikojaan!

Reitistä tykkäsin tosi paljon, sillä maisemat olivat tosi upeita. Välillä peltoja silmänkantamattomiin, välillä kyliä laaksoissa ja välillä ajettiin niin hämärillä puiden muodostamilla kujilla, että navigaattorikin meni yötilaan. Niinä hetkinä, kun ei tarvinnut keskittyä 100% ajamiseen, turistivaihde iski päälle ja ihastelin kaikkea näkemääni. Jopa niin paljon, että Jaakko kävi jossain vaiheessa nauramaan mulle. Ja jossain vaiheessa puolestaan sain kommenttia, että nyt keskity ajamaan! :D

Peltoja silmänkantamattomiin...

Puiden reunustamia teitä...

Taajamia taajamien jälkeen...

Yksinkertaisesti vaan ihan mielettömän hienoja maisemia!

Kilpailun ensimmäisen jakson ajoimme hieman kovemmalla keskinopeudella kuin toisen. Reitti oli pääosin tasaista ja helppoa maastoa. Fabian kulutus vakiintui monesti 3,0-3,2 l/100 km tienoille ja mitä pitemmälle ajettiin, sitä luontevammalta diesel-DSG:llä ajaminen tuntui. Kehuinkin Jaakolle, että alan olla yhtä auton kanssa. Mutta sitten välillä tuli pitkiä pätkiä, että kulutus pomppasi viiteen litraan enkä tajunnut miksi, sillä maasto tuntui ihan tasaiselta. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin hyvin loivat nousut.

Miten näyttää siltä että puristan rattia rystyset valkoisina? :D Hetkellinen kulutus 2,3 l/100 km, nopeus maantiellä 70 km/h. Auton oma navi oli tosi kiva lisä kun siitä näki nopeusrajoitukset,

Kilpailun toinen jakso oli mielestäni ekaa huomattavasti haastavampi pihistelyn kannalta, sillä reitti muuttui mutkaisemmaksi ja mäkisemmäksi. Taajamia oli tosi tiheään, joten maantiepätkillä sai todella pitää vauhtia yllä, että pysyttiin aikataulussa. Aikaa tuhraantui myös tietöissä, joiden liikennevaloissa jouduttiin odottelemaan välillä useampikin minuutti. Iltapäivän reitille osui myös lukuisia vartioimattomia tasoristeyksiä, joissa oli pysähdyttävä STOP-merkeille. Yllättäen osa tsekeistä ajoi stoppien ohi hidastamatta, vaikka siitä sai sääntöjen mukaan 5% sakkoa.

Reitille osui tällaisetkin tietyön liikennevalot, jotka kertoivat, miten kauan pitää vielä odottaa. Tällaisia meillekin, kiitos!

Ennen kuin huomasinkaan, olimme jälleen palaamassa Kosmonosyyn. Maaliin tulo tapahtui lentäen eli maaliviiva ylitettiin pysähtymättä ja rullattiin suoraan huoltohalliin, jossa luettiin OBD:stä polttoainemäärä (eli sen kohon resistanssi) ja poistettiin sinetit. Sitten parkkiin ja aikakortti toimitsijoille. Sitä mukaa kun toimitsijat saivat kirjattua aikakortin tiedot järjestelmään, kulutuslukemat tulivat näkyviin aulan tv-ruudulle sijoituksen mukaisesti lajiteltuun taulukkoon. Tämä oli hieno systeemi!

Tankissa olevan polttoaineen määrän lukeminen auton diagnostiikasta. (Kuva: Skoda Economy Run) 

Kun kaikki olivat tulleet maaliin ja vastalauseaika umpeutunut, oli aika jakaa kilpailun palkinnot. Ja niitähän riitti! Sarjoja oli sekä bensa- että diesel-luokassa usealle eri moottorikoolle. Erikseen palkittiin myös media-luokan voittaja ja jopa paras ulkomaalainen tiimi, vaikka ulkomaalaisia oli kokonaiset kolme autokuntaa... :D Tämän palkinnon nappasivat Markku Lehisto ja Raimo Alm.

Markku ja Raimo vastaanottamassa parhaan ulkomaalaisen tiimin palkintoa. (Kuva: Skoda Economy Run)

Meidän sijoituksemme Jaakon kanssa oli 39/42, mihin olin ihan tyytyväinen. Ehkä minun pitäisi alkaa ottaa kovempia tavoitteita kuin olla ei-viimeinen?! Joka tapauksessa tulos oli mielestäni hyvä, kun ottaa huomioon että ajoin autolla ekaa kertaa yleensäkään ulkomailla ja alla oli vieras auto ja vielä diesel. Kartturikin oli uusi; tämä oli kymmenes taloudellisuusajokilpailuni ja Jaakko oli yhdeksäs kartturini, mutta siitä ei ollut haittaa vaan pelkkää etua, sillä hän on äärimmäisen kokenut harrastaja!

Kilpailun päätteeksi ajotietokone näytti kulutukseksi 3,7 l/100 km, mutta virallinen OBD:stä mitattu kulutus olikin 4,1 l/100 km. Tosi iso ero enkä ollut yhtään tyytyväinen todelliseen kulutukseen! Ihmettelin eroa kilpailun mittaustekniikan kehittäneille insinööreille, jotka selittivät, että ajotietokone on kalibroitu keskimääräisen kuljettajan ajotyylille yhdelle rengaskoolle, mutta kisassa ajo on ihan erilaista. Okei?

Kilpailun voitti Skoda Citigo 1,0 MPI 44 kW kulutuksella 3,0 l/100 km. On kyllä todella hyvin pihistelty bensamoottorilla! Toiseksi tuli 55 kW Citigo samalla kulutuksella, ja voiton ratkaisikin ensimmäisen hyväksi pikkuisen kovempi keskinopeus.

Palkintojenjaon päätteeksi Jaakko esitti yleisesti kiitokset suomalaisten puolesta ja ojensi AL-Sportin standaarin Autoklub Skoda Mladá Boleslavin puheenjohtajalle Josef Palkalle. Lopuksi vaihdoimme vielä muutaman sanan järjestäjien kanssa ja sitten oli aika palata hotellille. Oli huikea päivä!

Onnellisesti maalissa. Oli kivaa! :D (Kuva: Skoda Economy Run)

--

Blogikirjoituksen jälkimmäisessä osassa kerron, minkälaisia haasteita matkalle sattui ja mitä ajatuksia kilpailu nostatti suomalaisia kisoja ajatellen. Pysykää kuulolla!

Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!

keskiviikko 10.09.2014 Avainsanat: Ecorun , Hybridiautot , Polo , Polo Junior , Skoda , Taloudellinen ajo , Toyota , Volkswagen

Kävipä niin kivasti, että pääsin mukaan vielä kauden viimeiseenkin EcoRun-taloudellisuusjokilpailuun. Tällä kertaa kisa järjestettiin Vantaalla, jonne karautin aamulla mustalla ratsullani Lahden parhaasta B&B-paikasta eli siskoni luota. :)
 

Polo valmiina päivän koitokseen Hinausautokeskuksen pihassa. 

Kilpailun alku oli aikamoinen farssi, kun emme löytäneet lähtöpistettä! Ajoimme puoli kilsaa todetaksemme, että lähtöä ei vaan näy, ja suuntasimme takaisin alkupisteeseen Hinausautokeskukselle. Kun 3 muuta tiimiä tuli vastaan, ajattelimme, että heillä on lähtö tiedossa ja teimme uukkarin heidän peräänsä, mutta hetken päästä hekin palasivat ja me heidän perässään kysymään, että missä hitossa se lähtö nyt oikein on. Siinä se sitten oli ihan Hinausautokeskuksen liepeillä, mutta kun se oli miehittämätön ja siitä puuttui punainen AT-merkki, olimme ajaneet onnellisen tietämättöminä sen ohi. Ihan oikeaan suuntaan, muuten...
 
Lähdön löydyttyä suuntasimme kaikki 4 tiimiä reitille peräkanaa normaalin 2 minuutin aikaeron sijaan ja ihan väärässä järjestyksessä. Edelläni ajanut Skoda Citigo jarrutteli kisan alussa mutkissa ja mäissä aika innokkaasti, minkä seurauksena olin välillä ihan sen perässä kiinni vaikka kuinka yritin pitää etäisyyttä. Mutta kun Polo nyt vaan halusi aina rullata sen aina kiinni!
 

Citigo jarruttelee ihan turhaan hyvässä alamäessä!

Jossain välissä lopulta aukeni riittävän pitkä suora, jossa pääsin painelemaan pikkuisesta ohi. Pitkään aikaan sitä ei näkynytkään, mutta etapin loppuvaiheella se saavutti meidät ja joutui sitten ajelemaan perässämme. Ja sitten me vielä saavutimme viimeisellä numerolla ajavan Priuksen, joka kyllä ystävällisesti yritti antaa tietäkin yhdessä kohtaa, mutta tulkitsin viestin vähän väärin enkä tajunnut ohittaa sitä kuin vaan vasta myöhemmin.
 
Viime merkinnässä lupasin, että yrittäisin jatkossa muistaa jarrutella alamäissä etten ajaisi ylinopeutta. No toisin kävi. Myöhästyimme lähdöstä melkein 5 minuuttia ja Citigon perässä ajaminen hidastutti entisestään, joten piti kilometrejä koittaa niellä mahdollisimman ripeästi.
 
Kun baana aukesi, viime merkinnässä antamani jalot lupaukset ylinopeuden välttämisestä saivat kenkää ja annoin Polon taloudellisesti vieriä mäet aikalailla omaa vauhtiaan. Ekalla tauolla kilpakumppanit kommentoivat, että ei olisi kyllä kestänyt tutkia heidänkään ajonsa. Nyt niitä ei ollut, joten sanktiota ei tullut, mutta itseäni kyllä harmitti tämä alamäkikaahaus. Sitä paitsi se oli ihan turhaa, koska parin minuutin myöhästymisestämme AT1:ltä ei annettukaan virhepisteitä. Tätä emme tietenkään voineet tietää.
 

Saapuminen AT1:lle.

Ensimmäinen etappi oli superpitkä 100 km, seuraavat tavanomaisempia 40-50 km pituisia. Reitin alussa pyörittiin asuinalueilla, mikä oli aika haastavaa nuoteissa pysymisen kannalta. Itä-Hakkilaan tullessa ajoimme yhden risteyksen ohi, mistä tuli vajaa kilsa ylimääräistä ajoa. Se oli onneksi koko kisan ainut harhautuminen, mutta pari risteystä meinasi mennä pitkäksi ja niihin tuli jarrutettua aika napakasti.
 

 Hauskat liikenneympyrät Sipoossa: jäniksiä ja porkkanoita!

Vaikka jotkut kilpailureitin risteykset olivat pahoja puskissa lymyilevien tienviittojen vuoksi, oli monissa risteyksissä vastineeksi myös erinomainen näkyvyys molempiin suuntiin. Muun liikenteen puuttuessa tällaisista paikoista pystyi kääntyä todella vauhdikkaasti, jolloin nopeutta ei tarvinnut tiputtaa hirveästi. Vauhdikkaissa käännöksissä Polo niiasi sen verran vahvasti, että sen pitkät eturoiskeläpät raapivat maata monta kertaa ja mietin, onko niistä maalissa enää jäljellä mitään. Vähän oli kulmissa kulumaa havaittavissa! Normaalissa ajossa ne raapivat maata ajoittain lähinnä hidastetöyssyissä.
 

Polon roiskeläppä kisan lukuisten maakosketusten jälkeen.

Lopputulokset

Kilpailun päätteeksi Polon ajotietokone näytti kulutukseksi 4,3 l/100 km. Edellisen kisan perusteella luulin sitä tarkaksi, mutta tankkausten perusteella laskettu kisakulutus olikin huomattavasti vähemmän; 3,973 l/100 km! Ihan mieletöntä, en voi käsittää miten Polo voi kulkea noin vähällä polttoaineella! Olen aina pitänyt valmistajan ilmoittamaa maantiekulutusta 4,4 l/100 km arvona, johon pääseminen vaatii magiikkaa, mutta nyt alitin sen yli 4 desillä. Nyt alan jo itsekin uskoa tuohon tulokseen; kisapäivänä se oli vielä vähän vaikeaa. :D
 
Vaikka Uljas Mustani oli kisassa äärimmäisen vähäruokainen, irtosi sillä vain luokan toiseksi viimeinen sija (6/7). Siihen olen vähän pettynyt. Kuvittelin nimittäin pystyväni päihittämään alussa hissutelleen Skoda Citigon, mutta sehän pihisteli komeasti kolmanneksi. Toisaalta sen ilmoitettu maantiekulutuskin on 7 dl vähemmän kuin Pololla.
 
Tohkeissani olin puolestaan siitä, että Polo hävisi kisassa Toyota Auris Hybridille vain 0,004 l/100 km! Ja minä kun luulin, että kaikki hybridit olisivat ihan omaa luokkaansa, mutta ei ainakaan tällä kertaa. Kisan kaksi ekaa sijaa meni kyllä Priuksille, joilla oli myös kokeneet ja taitavat kuljettajat Jari Hannula/Janne Saarikoski ja Terho Havumäki/Jari Valkjärvi.
 

LänsiAuto EcoRunin ja samalla myös koko kauden voittaneet Janne Saarikoski ja Jari Hannula.

Yleiskilpailussa sijoitukseni oli 7/11, mikä ei ole hullummin. Dieselit eivät pärjänneet tässä kisassa bensakoneille, sillä seitsemän parhaan joukossa oli vain yksi dieselauto. Parhaan kulutuksen dieselillä Volvo V40 D4:llä ajoivat viime kisan mielettömällä tuloksella voittaneet Markku Lehisto ja Raimo Alm sijoittuen nyt viidenneksi.
 
Tämän kilpailun hitaammat keskinopeudet (kolmella etapilla alle 50 km/h) eivät kuulemma sopineet Volvolle ja keskikulutus olikin melkein puoli litraa enemmän kuin viimeksi. Pololle hitaampi vauhti selkeästi sopi, kun kulutus oli puoli litraa viime kisaa vähemmän. En tajunnutkaan, että autoissa voisi olla näin isoja eroja!

Tankkaus- ja jatkopohdintaa

Ykköstankkauksessa Polo ryysti 4 minuutissa melkein 30 litraa bensaa, jonka jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että bensa tulee yli ja lopetin. 
 
Järjestäjän suorittamassa kakkostankkauksessa Polo ei meinannut huolia bensaa millään ja tankkaus oli pelkkää liruttelua, mutta viimeisillä sekunneilla sitä meni mielestäni yhtäkkiä vielä 3 dl ellen ihan väärin katsonut. Ehkä sitä olisi mennyt vielä enemmänkin, jos aika ei olisi loppunut. Tässä tankkauksessa bensaa meni 4,89 l, joten olisin kyllä saanut sitä tankattua alussa itsekin täydemmäksi.
 
Seuraavassa kisassa täytyy muistaa käyttää koko tankkausaika ja tulla kisaan täydemmällä tankilla, jotta sen saa varmemmin täyteen. Jos nämä asiat olisivat nyt olleet reilassa, olisi Polon kulutuksesta saattanut tippua vielä desi pois. Mutta tämä on vain jossittelua. Ensi kerralla olen viisaampi.
 
Muilta kilpailijoilta sain tankkauksen jälkeen vinkin, että Polon polttoainereiän vieressä on nappi, jolla tankista saa turhat ilmat pois ja sitten bensaa mahtuu lisää. En ole koskaan huomannut sitä, vaikka siinähän se törötti ihan näkyvillä. Täytyy hyödyntää sitä jatkossa!
 
Kartturini oli hyvä ja olimme tyytyväisiä toistemme suorituksiin. Muuta mainittavaa ei oikeastaan ole, hyvin pelasi meidän yhteistyö. Lupasi lähteä tarvittaessa toistekin lukemaan minulle nuotteja. :)

 

Seuraavat EcoRun-kilpailut ovatkin sitten vasta ensi vuonna; ensimmäisenä Savon Pihistys Kuopiossa maaliskuun puolivälissä. Talvikeli ei oikein ajatuksena innosta, vaikka haastetta se varmasti antaisi. Ei passaisi ajaa ihan niin reteästi risteyksiä kuin nyt! Mutta katsotaan sitä sitten lähemmin.

Ensi vuoden kilpailuihin auton mittarivalikoimaa voisi vähän kehittää. Nyt meillä ei ollut kuin auton ajotietokoneen trippi ja keskinopeusmittarit sekä kännykässä sekuntikello ja kisa-aikaa näyttävä sovellus, mutta se ei toiminut kunnolla... Terho ystävällisesti lainasi meille rannekelloaan, kun huomattiin ruokatauolla kellosovelluksen bugaus. Tosi kivoja kaikki kilpailijat, kun annetaan vinkkejä ja autetaan kaveria. :)

Terhon ja Jarin Priuksessa oli muuten mittari poikineen ja pyysin niistä vähän esittelyä:
  • navigaattori näyttää todellista nopeutta ja keskinopeutta
  • sekuntikello alaspäin näyttää jäljellä olevaa aikaa
  • rengassarjan mukaan kalibroitu trippimittari 
  • kello jossa virallinen kilpailuaika.
  • kisa-aikatauluun kirjoitettuna omat lähtö- ja saapumisajat
  • lisäksi taulukko, jossa vaadittavat keskinopeudet eri matkoille ja jäljellä oleville minuuteille

Tästä voisi ottaa vähän mallia ensi vuoden kilpailuihin. Tarvitaan ainakin kello, jossa virallinen aika ja lisäksi tuo sekuntikellokaan ei olisi huono idea.

Terhon ja Jarin työpiste.

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!