POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu avainsanalla kolhut

Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista

torstai 23.03.2017 Avainsanat: Kolhut , Leonidas

Vuosi 2017 ei ole ollut suosiollinen Leonille. Vain pari viikkoa C-pilarin naarmun fiksauksen jälkeen pääsin korjauttamaan kiveniskemää tuulilasissa.

Kiveniskuja tulee autoihin kaikista eniten keväällä. Monet syyttävät irtoilevia nastoja, mutta suurin osa lentävistä asioista on kyllä ihan kiviä. Tiet ovat rapautuneet talven jäljiltä kuoppaisiksi, joten tuulilaseja rikkovaa materiaalia riittää.

Lohikoskentie on ollut ihan käsittämättömässä kunnossa tänä keväänä! Tässä minäkin sain kiven ikkunaan, vastapäisellä kaistalla vaan.

Olin ajelemassa myöhään illalla kotiin, kun Bilteman risteystä lähestyessä vastaan ajoi rekka ja kuului kamala paukaus. Tavallisesti lentävät kivet lähinnä napsahtelevat ikkunaan, mutta tämä paukahtava kivi oli ihan eri luokkaa. Kuten myös sen aikaansaannos: 9-jalkaisen hämähäkin näköinen 1,5 cm leveä kiveniskemä nenäni eteen tuulilasin alareunaan!

Komea kiveniskemä Leonin tuulilasissa.

Kotiin päästyäni kaivoin hanskalokerosta heti esiin vakuutusyhtiöstä saamani kiveniskemän suojaustarran. Särö on syytä suojata pikaisesti, ettei se lähde laajenemaan halkeamaksi. Tarran ei tarvitse olla mikään spesiaali, vaan ihan tavallinen kirkas teippikin käy. Pääasia, että vauriokohta on suojassa lialta ja kosteudelta. Kannattaa myös välttää suuria lämpötilaeroja vaurioituneella tuulilasilla, sillä ne edesauttavat halkeamien syntyä.

Kiveniskun suojatarra. Ei ole muuten Nordea myynyt enää muutamaan vuoteen vakuutuksia...

Kiveniskemät pystytään yleensä korjaamaan, jos jälki on kahden euron kolikkoa pienempi. Korjaaminen maksaa keskimäärin 35-65 e, mutta jos autossa on lasivakuutus, korjaus on yleensä maksuton eikä vaikuta bonuksiin.

Olen korjauttanut kiveniskemän viimeksi Polo Seniorista, jolloin korjaus piti hyväksyttää etukäteen sen vakuutusyhtiössä Trygissä. (Tai Nordeassa, en muista enää kumpi se oli.)

Leonidaksen vakuutukset ovat Ifissä, jonne ei tarvitse ilmoittaa lasivahingosta ollenkaan. Riittää, että ottaa yhteyttä suoraan yhteyttä Glassdrive tai Pilkington-ketjuun kuuluvaan lasiliikkeeseen. Liike tsekkaa auton vakuutusturvan ja laskuttaa korjauksen suoraan vakuutusyhtiöltä. Kätevää!

Tuulilasien korjausta Jyväskylässä tarjoavat ainakin Jyväskylän Autolasi ja Rusthalli Seppälässä Lasikalle Jyskässä ja KS Paint Center Seppälänkankaalla.

Leonin lasin korjaajaksi valitsin Jyväskylän Autolasin, koska se sijaitsee työmatkani varrella. Poikkesin siellä iltapäivällä näyttämässä kiveniskemää ja Leon pääsikin samantien hoitoon.

Kiveniskemän korjaus aloitetaan pihdistamalla se poraamalla reikää hyvin pienellä poranterällä. Kohdan päälle asetetaan korjaussilta-niminen työkalu, jonka reiän kautta kiveniskemään injektoidaan hartsia ja puristetaan se särön kaikkiin haaraumiin kierreruuvilla. Hetken kuluttua työkalu poistetaan, ja kolon päälle lisätään vielä muutama tippa hartsia. Paikka kovetetaan ultraviolettivalolla noin viiden minuutin ajan, minkä jälkeen ylimääräinen hartsi hiotaan pois. Lopuksi korjattu kohta vielä kiillotetaan ja sitten homma onkin valmis.

Korjaussilta, jonka ruuvilla hartsi puristetaan särön sisään. Tuulilasin sisällä on tarkastuspeili, josta näkee särön alapuolelta.

Paikan kovetus UV-valolla.

Leonin tuulilasin korjauksessa meni aikaa vähän vajaa puoli tuntia. Hartsin kuivumista odotellessa asentaja kirjautui Ifin portaaliin ja tarkisti rekisterinumeron perusteella Leonin vakuutuksen. Homma ei voisi tästä enää helpottua! Ilman vakuutusta korjaus olisi maksanut minulle 59 e.

Olen tosi yllättynyt, miten siististi kivenisku saatiin korjattua. Poratussa kohdassa näkyy pilkku, mutta hämähäkin jalat ovat lähestulkoon huomaamattomat. Ajaessa sen unohtaa yleensä kokonaan. :)

Paikattu kivenisku on varsin huomaamaton.

Tässä vielä vertailu kotipihassa ennen ja jälkeen korjauksen.

Kauhea naarmu auton maalipinnassa!

sunnuntai 12.03.2017 Avainsanat: Kolhut , Leonidas , Maalipinta

Se oli yksi helmikuinen aamu, kun töihin tullessa ei ollutkaan enää ihan pimeää. Ottaessani lämmitysjohtoa takapenkillä katseeni pysähtyi Leonin oikeaan C-pilariin: siihen oli ilmestynyt pitkä musta naarmu! Aargh! Lisäksi sen läheltä löytyi tarkemmalla tutkiskelulla muita hieman himmeämpi naarmuja. 

Vaikutti siltä, että joku on huitaissut autoa repulla tai muulla esineellä oikein kunnolla. Mutta milloin?

Olin varma, ettei sitä ollut, kun olin viimeksi nähnyt auton valoisalla edellisenä viikonloppuna. Työkavereista kukaan ei tunnustanut osuneensa siihen ja kotipihalla naapuri pysäköi autonsa aina mahdollisimman kauas omastani, joten ei se voinut hänkään olla. Lapsi taas ei ylettäisi noin korkealle. Naarmun aiheuttaja jäi siis mysteeriksi.

Kuinkahan kallis homma naarmun korjaus sitten olisi? Pienen naarmun pystyy kiillottamaan pois, mutta pohjamaaliin ulottuvan saa korjattua vain maalaamalla.

Leonin naarmu oli väriltään musta ja tuntui selkeästi kynnellä, joten arvelin sen menneen pohjamaaliin saakka. Tämä tarkoittaisi kallista maalausta, sillä uudelleen maalattu kohta vaatii huolellisen häivytyksen suurelle alalle. Onneksi kaskovakuutuksessani on sekä ilkivaltaturva että pysäköintiturva, joten naarmun korjaamisen pitäisi maksaa minulle enintään 200 e omavastuuosuuden.

Pitkä naarmu Leonin C-pilarissa

Naarmu oli liki 30 cm pitkä ja koostui kahdesta osasta. Pienemmät naarmut eivät kuvassa näy.

Naarmun korjaus

Töiden jälkeen kävin näyttämässä autoa luottofiksarillani Glosspointilla. Siellä onnekseni selvisi, että naarmu oli pelkästään lakassa ja musta väri olikin vain likaa. Niin ollen korjaukseksi riittäisi pelkkä hiominen, mihin varasinkin oitis ajan.

Hiominen eli arkikielessä myllytys tarkoittaa lakan poistamista naarmun alueelta kiillotuskoneella niin, että naarmusta tulee lähes huomaamaton. Kun naarmu on tuore, sen reunat ovat terävät ja se erottuu maalipinnasta erityisen hyvin. Kiillottaessa naarmun reunat pyöristyvät, jolloin se sulautuu ympäristöönsä paremmin. Työssä on oltava tarkkana, sillä jos lakan hioo puhki, saakin kääntyä seuraavaksi automaalaamon puoleen. 

Oli jännittävää nähdä, miten hyvin naarmu on saatu häivytettyä. Olisinko tyytyväinen työn tulokseen? Korjausta sopiessa Glosspointilla nimittäin arveltiin, että naarmun saa häivytettyä niin, että naapuri ei näe sitä, mutta minä huomaan.

Todella hyvin naarmu oli häivytetty. Kyllä sen vielä näkee, kun auto on kirkkaassa valossa ja katsoo sopivasta kulmasta, mutta pilvisellä säällä sitä saa sen sijaan toden teolla etsiä.

Korjattu naarmu

Korjattu naarmu erottuu kirkkaassa valossa, mutta kamera ei sitä saanut kiinni.

Korjattu naarmu

Myöhemmin sain naarmun tarttumaan kameraankin, kun sihtasin kattovalojen heijastuksen tarkasti oikealle kohdalle.

Kiillotettuun kohtaan oli tietysti tehty CQuartz Finest -pinnoite uusiksi (koska vanha lähti pois), joten jälleen kerran auto oikein hohti.

Olen tyytyväinen 150 euroa maksaneeseen korjaukseen. Vakuutusyhtiön puoleenkaan ei tarvinnut kääntyä, kun hinta ei ollut tuota suurempi. 

Sen pituinen sen naarmun tarina. Joku kommentoi minulle, että auto on ulkona säilytettävä käyttöesine, että siihen tulee naarmuja ja se on elämää. Mutta ei minulle! Mitään en kuitenkaan oikein voi tehdä toisin, että välttäisin tällaiset jatkossa, sillä jo nyt pyrin pysäköimään auton aina kauas muista. Täytyy siis vain toivoa, ettei tapaus toistu.

Seat Leon Leonidas parkkihallissa

Joillekin auto on käyttöesine, joillekin vähän enemmän... :)

Puhdas auto - pahempi mieli?

tiistai 17.09.2013 Avainsanat: Jenni , Kolhut , Maalipinta , Muiden käyttäytyminen , Polo Junior , Puhtaanapito

Polon parin viikon takainen harjaton pesu ei oikein tuottanut toivottua tulosta, joten kärräsin sen vaihteeksi Glosspointille käsinpesuun. En tiedä oletteko kaikki jo ihan kyllästyneitä juttuihini puhtaasta autosta, mutta en malta olla hehkuttamatta kun Polo vain näyttää niin hyvältä kiiltävän puhtaana!
 
Totta puhuen Polon saavutettua nyt jo kahden vuoden ikä siitä huolehtiminen on arkipäiväistynyt, enkä pese enkä puunaa sitä enää yhtään niin paljon kuin uutena. Pitäisi kyllä tehdä useammin, koska tulee aina niin hyvä mieli kun näkee sen helmiäismustan maalipinnan oikein loistamassa puhtauttaan.

 

Hieman erilainen kiilto kuin edellisen pesun jälkeen!
 
Jokaisessa käsinpesukerrassa piilee jännitysmomentti: onko autosta löytynyt naarmuja tai muita jälkiä. "Mulla on ikävää kerrottavaa sun autosta" ovat sanat, joita en todellakaan haluaisi kuulla. Puhdas auto voi otsikon mukaisesti todellakin tuottaa pahemman mielen. Näin kävi viimeksi toissa keväänä, kun naapuri oli aukonut autonsa ovea Poloa vasten. Nyt oli toinen kerta kun sain kuulla nämä sanat. Tällä kertaa ei ollut jälkiä ovessa, vaan takakontissa. Ja todella outoja jälkiä olivatkin! Aivan kuin joku olisi osunut siihen monta kertaa, sillä kyseessä ei ollut yksittäinen naarmu, vaan useampi edestakainen hankauma. Jälkiä oli kaiken lisäksi koko takaluukun leveydeltä.
 
Leo kertoi luulleensa aluksi, että takaluukussa on vain jotain tiukkaa likaa ja oli koittanut pestä jälkiä pois toisellakin pesuaineella. Vasta autoa kuivatessaan hän oli tajunnut, että nämähän ovat hankaumajälkiä maalipinnassa! En käsitä, milloin Polo olisi ollut niin lähellä toista autoa, että sen takana ei olisi mahtunut esimerkiksi nostelemaan tavaroita toisen auton kyytiin.
 
Hallin katon heijastumista huolimatta Polon takaluukusta erottaa selkeästi monensuuntaista hankaumaa.
 
Sinänsä hätä ei ole tämän näköinen, koska jäljet saa kyllä pois. Mutta on se nyt ihme kun ihmiset eivät voi sen vertaa katsoa, että eivät osu muiden autoihin! Toisaalta keväällä sain henkilökohtaisesti todistaa, kun joku pysäköi rautakaupan pihassa kalliilla autolla viereeni ja avasi oven suoraan Polon kylkeen. Pomppasin autosta salamana valittamaan kuskille, joka oli vähän ihmeissään, että mitä mä nyt oikein vaahtoan. Että autossa on leveät ovet ja that's it. "Väkisin niillä osuu, ei sun autoon mitään jälkeä jäänyt." Herra on hyvä ja pysäköi autonsa muualle, jos ei osaa olla kolhimatta muiden autoja. Jälkeä ei onneksi jäänyt, mutta kyllä mulla siinä syke vähän nousi, kun itse teosta sain kiinni välinpitämättömän kansalaisen.

 

Näiden tuoreiden jälkien poistamiseksi takaluukku pitäisi hioa ja tehdä siihen sen jälkeen uusiksi cquartz-käsittely. Hinta-arvio oli 60-70 e eli ei mikään paha lovi lompakkoon, mutta kyllä se silti vähän nyppii. Jälkiä ei välttämättä huomaa ellei tarkkaan katso, joten en ole ihan varma viitsinkö korjauttaa niitä. Mutta toisaalta tietoisuus niistä kyllä lisää tuskaisuutta…
 
Peilikuva Jennin tyyliin. Tästä sitä ei erota, mutta yläreunan pokkaus on myös täynnä hankaumaa.

Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään

perjantai 11.05.2012 Avainsanat: Kolhut , Maalipinta , Muiden käyttäytyminen , Polo Junior , Puhtaanapito , Pysäköinti

Pesin Poloa viime talvena siellä sun täällä; pari kertaa matkakeskuksen Autopesulassa Citydeal-kupongilla sekä pari kertaa harjattomassa pesukoneessa. Nyt kun rapakeleistä päästiin ja auto ehkä pysyisi hetken puhtaanakin, päätin viedä Polon Glosspointille kunnon käsinpesuun, jonka yhteydessä myös CQuartz-pinnoite saisi hoitoainekäsittelyn.
 
 
Pesin Polon viimeksi huhtikuun alun lumimyrskyä edeltävänä iltana, sillä ajatus kuraisen auton kaivamisesta lumihangesta ei houkuttanut. Lunta tulikin sitten niin, että antenni näkyi lumen alta juuri ja juuri.


Hakiessani autoa pois Glosspointin Leo kysyi, että olinko tietoinen, että Polon apukuskin ovessa on 5 cm pitkiä pystysuuntaisia naarmuja. "Voi per*****, en tiennyt!!!" Pahin pelkoni toteutui, joku oli naarmuttanut minun Poloani! ;___;

Yllättäen en kuitenkaan päässyt näkemään naarmuja. Ne olivat kuulemma olleet sen verran ikävän näköisiä, että ne oli päätetty siivota pois: naarmut oli pesun jälkeen hiottu pois maalipinnasta, minkä jälkeen hiotulle alueelle oli tehty uusi CQuartz-käsittely. Tämä kaikki samaan käsinpesun hintaan. Glosspoint loisti viime kerrallakin ystävällisellä palvelullaan ja nyt oli taas niin mielettömän hyvää palvelua, että sanattomaksi vetää! Lopputulos oli kuin mitään vikaa ei koskaan olisi ollutkaan. Vain kameralla otettu kuva oli todisteena naarmuista.

 
 
Glosspointin ottama kuva Polon matkustajan ovesta löytyneistä ilkeistä naarmuista. ;(
 
 
"Pesun" jälkeen ovesta ei löytynyt naarmun naarmua, mutta sen sijaan siitä pystyi peilaamaan itseään. 
 
Hienosti kiiltää!


Mistä naarmut sitten olivat peräisin? No tietenkin siitä, että joku toisen omaisuutta kunnioittamaton idiootti on avannut auton oven meidän autoa vasten istuessaan autoon tai astuessaan autosta pois, jolloin avoin ovi on hangannut Poloisen ovea vasten. Jälkiä oli useampi pienellä alueella, mistä johtuen Leo arveli, että naarmuttaja löytyisi ihan meidän kotipihasta viereisestä ruudusta. Taparikollinen siis! >_<'

Mutta millä todistan että naapuri on jäljet aiheuttanut? Pitäisikö vain kysyä? Tunnustaisiko? Vai liimaanko Polon ikkunaan lapun, jossa lukee, että "Älä koske autooni, myöskään ovella!" Jos nyt kesän tulleen alan taas pysäköidä auton takaperin ruutuun ja naarmuja alkaa löytyä vasemmasta takaovesta, mysteeri voidaan katsoa selvitetyksi ja naapuri ottaa puhutteluun.

Noh. Todisteiden saamista ei tarvinnut kauan odottaa. Polo ehti olla parkissa kokonaiset kolme päivää, kunnes tänään huomasin apukuskin oven kahvassa uuden 3-4 mm pituisen valkoisen kohdan, josta puuttuu maali. Aaaaaaaaaarrghh!!! Olen käynyt tsekkaamassa Polon oven pesun jälkeen joka päivä, ja voin vannoa että tuota jälkeä ei ollut siinä aiempina päivinä.

Uudet jäljet ovenkahvassa. (Muut pilkut kuvassa ovat sadepisaroita.)


Ihan oikeasti, mikä ihmisiä vaivaa??? Ei kosketa toisten autoihin oli ne uusia tai vanhoja! Jos ovi meinaa osua viereiseen autoon, niin pidetään siitä kiinni niin ettei osu. Tänään naapuri oli ajanut autonsa ruutunsa vasempaan reunaan, vaikka tilaa olisi ollut keskelle ruutua pysäköintiinkin. Mutta vaikka autojen välissä ei ollut hirveästi tilaa, meidän autoon pääsi silti helposti niin että ovi oli avattuna ensimmäiseen loveen. Syytä olisi siis myös naapurin päästä nelioviseen autoonsa ilman meidän auton kolhimista.

Kyllä pitäisi tähän viereen mahtua pysäköimään!


Olin illalla niin vihainen, että mistään ei meinannut tulla mitään! Kello oli sen verran paljon että hillitsin itseni, mutta huomeniltana lähdetään soittamaan naapurin ovikelloa ja selvittämään asiaa.

Merkinnän alussa mainitsemani Autopesula oli entisen Polon aikaan vakipaikkani, kun halusin autolle käsinpesun. Tänä keväänä pesutulos ei kuitenkaan enää vakuuttanut, joten päätin viimeisimmän siellä käynnin jälkeen, että Glosspoint tulee olemaan uusi vakiopaikkani. Uusin käyntini vain vahvisti tätä ajatusta. Ne miehet kun tuntuvat hoitavan ainakin Poloa kuin omaa silmäteräänsä.

Polon suojauskäsittely

torstai 01.12.2011 Avainsanat: Kolhut , Maalipinta , Polo , Polo Junior , Puhtaanapito

Ostin keväällä Citydealista kahden kerran autonpesupassin autojen pintakäsittelyyn erikoistuneeseen Glosspoint-nimiseen yritykseen. Syksyllä havahduin huomaamaan, että pesut olivat edelleen käyttämättä ja lahjakortti umpeutuisi marraskuun lopussa. Yrityksen sijainti Seppälän markettien välimaastossa tuntui töihin siirtymisen kannalta vähän hankalalta, joten en ollut saanut aikaiseksi pesettää autoa.

Pesu

Lopulta sain kärrättyä Polon pesuun. Löysin yrityksen vasta pienen haahuilun jälkeen, sillä mainoskylttiä ei ollut koolla pilattu. Kyydin töihin pummin työkaveriltani, mutta liikkeellä kuulin että heiltäkin olisi voinut saada kyydin.

Iltapäivällä kävin hakemassa Polon kotiin. Odotin saavani takaisin märän auton, koska vettä satoi urakalla, mutta se olikin jätetty halliin sateen suojaan. Kilttiä. Säälitti ajaa auto suoraan sateeseen, mutta näinpähän sen edes puhtaana.

Suojakäsittely

Hakiessani Poloa pois toinen liikkeen miehistä kyseli, että onko auto uusi ja onko siihen tehty mitään maalipinnan suojakäsittelyä. Kerroin, että ostaessamme Poloa siihen laitettiin jokin "hyvä vaha", minkä automyyjä tinki meille kaupan päälle. Glosspointin miehen mukaan Polossa ei näkynyt mitään vahaa olevan tai jos oli, niin ei se ainakaan enää hyvä ollut, selittäen miten veden pitäisi helmeillä vahatun auton pinnalla. Olin vähän ihmeissäni, sillä olin käsittänyt että kyseessä olisi ollut joku puolen vuoden vaha tms. Kuka viilasi mua linssiin?

Noh, sain sitten tarjouksen CQuartz-pintakäsittelystä, joka vaikutti olevan Glosspointin lippulaivatuote. Olin suunnitellut teettäväni Poloon joka tapauksessa jonkin suojakäsittelyn, joten kuuntelin mielelläni, mistä oli kyse. Kyselin myös muista yrityksen tarjoamista pintakäsittelyistä ja sainkin niistä hyvät selitykset, mutta niitä ei suositeltu tekniikoiden vanhentumisesta tai muista syistä johtuen. Jokin aine lähti väärällä pesulla pois ja joku ei puolestaan toiminut mustan maalipinnan kanssa.

CQuartzin nanohiukkaset muodostaisivat auton maalipinnan päälle kiiltävän ja erittäin kovan suojakalvon, joka hylkisi kaikennäköistä likaa ja UV-säteitä sekä vähentäisi naarmuuntumista.

Vahautin vanhaa Poloa puolivuosittain, mikä maksoi noin satasen kerrallaan. Siihen verrattuna 350 euron hintainen CQuartz-käsittely ei ollut pahan hintainen, joten päädyimme ottamaan sen. Hillittömän kallista CQuartz on aineena, sillä millilitra sitä maksaa noin 2 euroa. Kun perinteisissä pintakäsittelyissä materiaalikulut ovat 20 euron luokkaa, niin tässä ne ovat kuulemma toista sataa.

Täytyy sanoa, että pinnoitustekniikoita on hirveän vaikea vertailla! Eri liikkeillä on eri tuotteet ja kaikki tuntuvat hoitavan homman kotiin. CQuartzista ei löytynyt netistä juuri suomenkielisiä keskusteluja, sen verran uusi aine kyseessä. Ei siis auttanut kuin luottaa ammattilaisen suositukseen. (Olen sitä mieltä, että mies jolla on macci työkoneena ei voi olla läpeensä paha... :D)

Vein Polon tiistaiaamuna Glosspointille ja kävin hakemassa sen pois keskiviikkona. Kylläpä se kiilsi upeasti! Käsittely tehtiin auton kaikille pinnoille ikkunoita ja vanteita myöten. Samalla käsiteltiin myös kesävanteet.

Sanoisin, että on aika mieletön kiilto! <3


Jotta CQuartzille saa kahden vuoden takuun, auto täytyy pesettää kahden vuoden aikana Glosspointilla kolmesti, jotta pinnoitteelle voidaan tehdä hoitokäsittely. Pesu käsittelyineen maksaa 25 e, joten siitä ei paljon lisäkuluja tule, kun autoa on joka tapauksessa pestävä.

Eka kolhu rakkaudessa

Pari viikkoa sitten avasin Polon takaluukun tikkaiden alla (seisoin niiden alla enkä huomannut niiden olemassaoloa...), minkä seurauksena luukku osui tikkaiden alareunaan ja maalipintaan tuli niistä pieni kiveniskun tapainen jälki. Oli pimeää joten en nähnyt jälkeä, mutta tunsin sen kynnellä. Kun yritin etsiä jälkeä valoisalla, sitä ei enää näkynyt ravalla kuorrutetussa perässä. Siinähän sitten mietimme, että miten sen saa paikattua ennen pinnoitusta, kun auto ei pysy puhtaana hetkeäkään eikä valoakaan ole juuri tarjolla.

Kaverini ehdotuksesta kysyin Glosspointilta, josko he voisivat maalata kolhun umpeen pintakäsittelyn yhteydessä. Nolona selitin, kuinka autossa on pieni jälki maalipinnassa, mutta että en edes tiedä millainen kun en ole nähnyt sitä... Glosspointin yrittäjä kuunteli ongelmani ja iloiseksi yllätyksekseni lupasi ilman muuta ja vieläpä ilman lisäkustannuksia maalata kolhun umpeen, kun vain tuon mukanani paikkamaalin.

Hakiessani autoa odotin jännityksellä, millainen jälki takaluukusta oli paljastunut. Ehdin jo huolestua, kun mies sanoi että "Sun täytyy mennä käymään Autotarvikkeella...", mutta kyse olikin siitä, että Jyväskylän Autotarvike oli myynyt minulle hopeisen paikkamaalin. En ollut katsonut pakettia tarkemmin väriä ostaessani, sillä se myytiin minulle Polon rekisterinumeron perusteella. Ehkä rekisterinumero oli kuultu väärin tai jotain.

Glosspointilla ei ollut kuitenkaan mennyt sormi suuhun, vaan he olivat sekoituttaneet oikean värisen maalin JS-Värillä ja maalanneet kolhun sitten umpeen. Paikkamaali ei häivyttänyt 2-3 mm kokoista kolhua (ja pientä painaumaa) täysin, mutta ihan riittävän hyvin kuitenkin. Samalla miehet olivat laittaneet tipan paikkamaalia myös vasemmasta takalokasuojasta bongaamaansa kiveniskemään.

Nyt mulla on sitten 10 e maksanut desilitra mustaa paikkamaalia (pienempää määrää ei voi kuulemma sekoittaa). 8 e maksaneen 9+9 ml setin hopeista maalia ja lakkaa kävin palauttamassa Autotarvikkeelle. Pieni ero ehkä litrahinnoissa... Jos oikeasti tarvitsee käydä kiveniskuja paikkailemaan, täytyy paikkamaalin kaveriksi käydä ostamassa vielä lakka, koska Glosspoint oli käyttänyt mattapintaisen paikkamaalin päälle omaa lakkaansa.

Maalia pilttipurkissa, mitä ihmettä? Kyljessä on tarkka resepti maaliin käytetyistä aineksista, siitä vain sekoittelemaan. :p


Vielä teippiä pintaan

Pintakäsittelytarjouksen yhteydessä sain tarjouksen takaluukun edustan ja ajovaloumpioiden suojaamisesta teippaamalla. Teippaamisen ideana on suojata umpioita kiveniskuilta ja jopa mahdollisilta halkeamilta, kun taas takaluukun edustan suojaaminen on itsestään selvää, sillä sitä on helppo naarmuttaa nostamalla sen päälle vahingossa jotain tavaraa. Siihen oli jo jostain ilmaantunut pieni naarmu, vaikka kumpikaan meistä ei muista siihen millään osuneensa.

Umpioiden teippaaminen vähän epäilytti, sillä pelkäsin että teippi vähentää valojen tehoa. Ei sen kuulemma pitäisi, joten pohdinnan jälkeen päädyimme teippaamaan nekin.

Samalla pyysin teippaamaan takaovien kynnykset. Etuovien kynnyksiin sain suojateipit jo aiemmin Autotarvikkeelta, kun reklamoin heille kynnyksessä jo uutena olleesta naarmusta. Autotarvikkeen teipit ovat kyllä aika huonot verrattuna tähän Glosspointin käyttämään ohueen ja venyvään teippiin, jolla oli suojattu koko kynnys 5 cm leveän suikaleen sijasta. Voi olla että vaihdankin ne joskus parempiin. Ajovalojen teippaus maksoi 40 e, oviaukkojen teippaus 40 e ja takaluukun edustan teippaus 30 e. Kallista teippiä.

Autotarvikkeen teippi oli turhan lyhyt ja peitti vain oviaukon ylemmän kynnyksen. En tosin tajunnut edes olevan parempaa enne kuin eilen näin Glosspointin tekemät teippaukset (joista en tajunnut ottaa kuvaa....)


Yhteenveto

Tämä kirjoitus taisi kuulostaa aikamoiselta mainospuheelta, mutta en voi muuta kuin kehua saamaani palvelua, koska se oli sanalla sanottuna loistavaa.

Toivotaan että pintakäsittely lunastaa lupauksensa. Ei sekään nyt ihan jumalten tuote taida olla, vaikka niin kuvittelin. Kyselin miten pinnan saa pidettyä parhaimmassa kunnossa ja sain kuulla, että autoa ei kannata viedä ihan mihin tahansa harjapesuun ja lumetkin kannattaisi lakaista auton päältä niin, ettei harjaa ihan maaliin saakka, sillä lumiharja naarmuttaa, lumi naarmuttaa ja lumen ja auton välissä oleva hiekka naarmuttaa.

 
Ehkä ei vain pitäisi katsoa pintaa ihan niin läheltä, niin ei tarvitsisi huolehtia. Hiusnaarmuilta kun ei voi välttyä nimittäin millään. Sen huomasi jo autonhuoltokurssin kirkkaissa valoissa.
Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!