POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu avainsanalla kolarointi

Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!

perjantai 29.12.2017 Avainsanat: Jenni , Kolarointi , Liikenneturvallisuus , Pohdiskelu , Talvi

Kiireellä on ihmeellinen vaikutus. Vaikka olen normaaleissa oloissa rauhallinen ja harkitseva kuski, kiireessä nämä hyveet välillä unohtuvat. Päähän ei mahdu muuta kuin ajatus, että on pakko päästä äkkiä perille. Pari viikkoa sitten meinasin päätyä siitä hyvästä kaiteeseen.

Olin luvannut olla kotona vastaanottamassa vieraita klo 18 ja olin siitä pari minuuttia myöhässä. Taivaalta satoi räntää ja moottoritiellä oli paikoitellen nuoskalunta ja loskaa. Päätin silti lähteä toisen auton vanavedessä ohittamaan edellä ajanutta peräkärrynvetäjää. En jaksanut kökkiä sen perässä, kun pitäisi olla jo perillä. 

Viereisellä penkillä istunut järjen ääni eli rakas mieheni huomautti, että ei ole mitään hyötyä ohittaa kolmen kilometrin motaripätkällä, mutta minä jääräpäisesti sivuutin järjen äänen ja lähdin ohittamaan. Ajattelin, että homma on ihan hallussa, kun ohitan rauhallisesti ja järki kädessä.

Ohituskaistalla nopeuteni oli 95 km/h pintaan, mutta loivassa kaarteessa oikealle annoin nopeuden aavistuksen tippua, sillä siinä oli vähän paksummin lunta.

Ihan kaarteen lopussa auto alkoi yllättäen heittelehtiä. Ehdin ajatella, että nyt kolisee. Jarrutin hieman, ohjasin luiston suuntaan ja pyrin ylipäätään pitämään auton suorassa. Sitten renkaat nappasivatkin kiinni paljaasta asfaltista ja auto oli taas hallinnassani.

Koko tilanne kesti vain muutaman sekunnin, minkä jälkeen suoritin ohituksen loppuun ja ajoin hieman säikähtäneenä kotiin. 

Kyllä minua nolotti! En kehdannut oikein puhuakaan aiheesta kun nolotti nin paljon. Asiaa sivuten laskeskelimme kuitenkin säästettyjä sekunteja. Kolmen kilometrin matkaan menee 27 sekuntia enemmän, jos ajaa satasen sijasta 80 km/h. 

Tilanne tallentui autoni koejalautakameraan. Videolla se ei näytä yhtään niin pahalta kuin tuntui, koska auton perä heitti, ja kamera on kiinni tuulilasissa. Videon perusteella näyttäisi siltä, että auto lähti lapasesta, koska ajoin/ajauduin pois paljaalla asfaltilla olleesta urasta suoraan paksuun loskavalliin.

Viikkoa myöhemmin ajoin jälleen samanlaisessa kelissä, mutta sillä kertaa ei ollut kiire mihinkään. Moottoritien ohituskaistalla oli jälleen loskaa, mutta ei tehnyt mieli yhtään kokeilla onnea siinä. Ei suorastaan tullut edes mieleen. 

Tämän jälkeen pystyin puhumaankin edellisen viikon tapahtumasta. Uusi kerta samanlaisessa kelissä sai minut nimittäin viimeistään tajuamaan, miten idiootti olin ollut edellisellä kerralla!

En pysty jälkeenpäin käsittämään, miten kiireellä voi oikeasti olla niin rankasti järjenjuoksua sumentava vaikutus. Miten se saa uskomaan, että ei tässä mitään voi tapahtua, kun kiireettömänä samassa tilanteessa näkee riskit eikä todellakaan ajaisi samalla tavalla? 

Tästä on nyt otettu opiksi ja voin viisaampana aloitella uutta vuotta. Onko teillä käynyt vastaavaa?

Kops!

tiistai 28.05.2013 Avainsanat: Kolarointi , Muiden käyttäytyminen , Polo Junior , Törttöily

Siltä kuulostaa kun auto osuu toiseen autoon... Olin ajamassa Poloisella eräs aamu tyytyväisenä töihin Seppälästä salitreenin jälkeen kun pysähdyin loivasti ylöspäin viettävään mäkeen liikennevaloihin Ahjokadun ja Seppäläntien risteykseen. Edessäni oli pysähtyneenä yksi auto, johon jätin tapani mukaan reilun välin; ehkä noin 1,5 metriä. Hetken kuluttua edessäni seissyt auto alkoi valua hitaasti taaksepäin minua kohti. Tööttäsin sille ja auto pysähtyi ehkä sekunniksi, mutta jatkoi sitten valumistaan kiihtyvällä nopeudella.

Kops!

Se tyhmä autoilija antoi autonsa valua Polon keulaan!!! Huudatin tööttiä oikein kunnolla, mutta sitten vaihtui liikennevalot ja törmääjä vain lähti ajamaan. No eihän siinä auttanut muu kuin lähteä ajamaan perään. Luulin että kuski tajuaisi pysähtyä, mutta ei mitään kun jatkoi vaan matkaa ihan normaalisti. Minäkään en tajunnut raivoissani tööttäillä enempää tai vilkutella valoja, ajattelin vain että menenpä juttusille kun pysähtyy. Vaajakosken ABC:n kohdalla päätin luovuttaa ja palata kaupunkiin töihin ja soittaa kuljettajalle, koska rekisterikilven kuitenkin sain vauhdista kuvattua.

ABC:llä katsastin törmäyksen aiheuttamat vauriot. Keskelle rekisterikilpeä oli jäänyt pyöreä peräkoukun mallinen painauma, mutta mitään muita jälkiä ei ollut. Polon vammat olivat siis huomattavasti pienemmät kuin henkiset vauriot mitä sain tilanteesta... Töistäkään ei meinannut tulla mitään koko aamupäivänä kun suututti niin paljon.


En saanut päivällä kiinni törmääjää, mutta illalla hän soitti minulle takaisin, koska numerostani oli soitettu. Törmääjä oli joku pappa, jolla ei ollut mitään muistikuvaa koko tilanteesta... Ensin hän oli sitä mieltä että oli törmäysaikaan hierojalla ja hänen autonsa oli varmasti paikoillaan invaparkissa mutta jossain vaiheessa aikataulu muuttuikin siihen että hän sittenkin oli liikenteessä ... eikun eipäs sittenkään.

Hän myös tutki autoaan ja selitti kovasti, että ei se ole voinut törmätä mihinkään, kun ei siinä ole mitään jälkiä. No ei kai siinä ole, jos peräkoukku edellä tulee pehmeään puskuriin! Ja kun hänellä on ollut ajokortti x vuotta ja hän ei ole koskaan ajanut kolaria. Lopulta pappa oli sitä mieltä, että ehkä minä olen sittenkin ajanut hänen päälleen! Eeeeh...

Vartin tuloksettoman inttämisen jälkeen totesimme että hoidan asian sitten poliisin kautta kun ei muuten onnistu ja toivotin hyvät viikonloput.

Onko sitten järkeä tehdä rikosilmoitusta yhden painuneen rekisterikilven vuoksi? Juttelin asiasta tapaamani poliisin kanssa ja hän kysyi, että onko minulla vaatimuksia törmääjää kohtaan. No se uusi kilpi... Mutta oikeasti enemmän olisi vaatimuksena selvittää, että onko tällainen tapaus ollenkaan soveltuva liikenteeseen, kun ei huomaa auton taaksepäin valumista, toiseen osumista eikä pitkää vihaista äänimerkkiä. Törmääjän jarruvalotkin syttyivät vasta, kun hän osui minuun. Ei edes silloin kun hän sekunniksi pysähtyi ekan tööttini jälkeen. Ehkä pysähtyminen oli vahinko? Ehkä hän piti autoa paikallaan kytkimellä?

Asia ei tule selviämään, sillä en jaksanut lähteä siihen prosessiin, mitä rikosilmoituksen tekeminen olisi vaatinut. Etenkään kun tilanteella ei ole todistajia, niin siinä on vain minun sanani häntä vastaan. Autossa pitäisi olla kiinteä kamera kuvaamassa liikennettä, niin ei olisi epäselvyyttä tekijöistä.

Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää

perjantai 15.04.2011 Avainsanat: Jenni , Kevytliikenne , Kolarointi , Liikennesäännöt , Pohdiskelu , Polkupyöräily , TV-ohjelmat

Syksyllä tuli suhattua pääkaupunkiseudulla. Ajoin useampaan otteeseen Vihdintiellä, jonka molemmin puolin on mopoille sallittu kevyenliikenteenväylä.

Eräänä lauantai-iltapäivänä olin ajamassa Kehä 1:ltä Vihdintietä Malminkartanoon. Kun saavutin Ruosilantien risteyksen valoista juuri liikkeelle lähteneen autojonon, kiinnitin huomioni kevyenliikenteenväylällä oikealla puolellani ohitseni kovaa vauhtia ajavaan mopoon. Samalla kun mopo lähestyi suojatien vihreitä valoja, oli henkilöauto kääntymässä Vihdintieltä oikealle. Ehdin jo oikeasti säikähtää, että mopo ajaisi suoraan kääntyvän henkilöauton alle, mutta niin se vaan ehti sujahtaa suojatien yli juuri ennen kuin auto ehti siihen.

Päivittelin tapahtumaa kyydissä istuneelle kaverilleni jatkaen matkaa Vihdintietä kohti kilometrin päässä olevaa seuraavaa risteystä, jossa minun piti kääntyä oikealle Malminkartanoon. Lähestyessäni risteystä muistin äskeisen tapahtuman ja tähyilin tavallistakin tarkemmin metsäkaistaleen takana olevalle kevyenliikenteenväylälle, jonka jatkeena olevan suojatien poikki olin kohta ajamassa. Oikealla ei mitään. Vasemmalla ei mitään. Oikealla täyttä vauhtia lähestyvä mopo! Pysähdyin suojatien eteen ja hetkessä mopo suhahti ohitseni.

Erityistä vaaratilannetta ei päässyt syntymään, sillä ehdin hyvin pysähtyä ennen suojatietä. Pysähdys ei ehkä olisi ollut yhtä rauhallinen, jos en olisi nähnyt edellisessä risteyksessä mopoilijan vähältä piti -tilannetta ja tiedostanut sellaisen mahdollisuutta myös omassa käännöksessäni.

Kääntyvän auton on väistettävä aina ...

Tilanne herätti minut ihmettelemään, kuinka kovaa vauhtia mopoilla saatetaan ajaa kevyenliikenteenväylillä. Mopoilu sallitaan yleensä kovavauhtisten teiden varsilla olevilla kevyenliikenteenväylillä. Niiden nopeusrajoitus on aina sama kuin vieressä kulkevalla tiellä. Näin ollen mopolla voi ajaa kevyenliikenteenväylällä käytännössä aina täysiä, koska mopon maksiminopeus on 45 km/h. Viritettyjen mopojen nopeuksista puhumattakaan.

Kääntyvä autoilija joutuu väistämään risteävää tietä ylittävää kevyttä liikennettä aina, ellei autoilijalle pala vihreä nuolivalo. Pelkkä peileihin vilkaisu ei riitä, vaan käännyttäessä on aina muistettava tarkistaa päätä kääntämällä viereltä ja takaviistosta joskus kovaakin vauhtia lähestyvät ihmiset. Niin kävelijät, pyöräilijät, rullaluistelijat ... kuin mopotkin. Vaikeaksi mopojen väistämisen tekee tietenkin niiden vauhti. Siinä, missä 25 km/h ajava pyöräilijä lähestyy risteystä 7 m/s vauhdilla, lähestyy 45 km/h ajava mopoilija risteystä 12,5 metriä sekunnissa.

Lähestyessäni risteystä, josta aion kääntyä, tsekkaan jo ennakkoon kanssani saman suuntaisesti kevyenliikenteenväylää kulkevat. Ensin peileistä ja sitten päätä kääntämällä. Kääntyessäni katson kevyen liikenteen vielä uudelleen ennen kuin ajan suojatielle. Laskeskelin, että kahden oikealle katsomisen välissä kuluu aikaa noin 2-3 sekuntia. Kun mopon nopeus kerrotaan tällä, saadaan tulokseksi 25-37,5 metriä. Näin kauas taakse pitäisi siis huomata katsoa ensimmäisellä vilkaisulla, mikäli ei halua saada uuden vilkaisun myötä sydämentykytyksiä, kun auton edestä vilahtaa yllättäen mopo.

... mutta siihen ei kannata luottaa sokeasti

Vuotta ennen ajokortin hankkimista jäin vastaavassa tilanteessa pyörällä auton alle. Ajoin pimeällä alamäkeen Lohikoskentien kevyenliikenteenväylää kohti Vapaaherrantien risteystä, johon oli juuri syttynyt vihreät valot sekä autoille että kevyelle liikenteelle. Risteyksestä oikealle oli kääntymässä punainen auto. Koska auto hidasti vauhtiaan, kuvittelin sen huomanneen minut, enkä jarruttanut suojatietä lähestyessäni. Juuri kun pääsin suojatielle, tajusin että auto ei väistäkään. Ehdin tehdä minimaalisen väistöliikkeen oikealle, kun jo lensin törmäyksen voimasta mahalleni katuun.

Olin täräyttänyt auton matkustajan puoleisen oven etuosaan ja päädyin siitä parin-kolmen metrin päähän tien reunaan. Autoa kuljettanut nainen kertoi, ettei ollut lainkaan huomannut minua ja kysyi, että oliko minulla pyörässä valo. Oli kyllä. Punaisen auton perässä ajanut nainen sen sijaan oli nähnyt koko tilanteen, joten en sentään ihan näkymätön ollut.

Kolhin kolarissa kipeästi polveni, mutta mitään vakavampaa ei onneksi sattunut. Pyörä sen sijaan meni aika solmuun. Kun sitten sain pyörän takaisin huollosta, olin aluksi suorastaan vauhkona risteyksistä ajaessani. Mikä tahansa auto oli potentiaalinen päälle ajaja olivat ne sitten kääntyviä tai kolmion takaa tulevia.

Olin aiemmin ollut pyöräilijänä merkinnän alun mopokuskiin verrattavissa oleva hullu pyöräilijä, joka tiesi kyllä oikeutensa ja luotti siihen, että autoilijat näkevät aina. Kolarointi muutti liikennekäyttäytymistäni pikkuisen varovaisemmaksi. Kuitenkin vasta autokoulussa huomasin oikeasti, että kevyen liikenteen havainnointi autosta ei olekaan niin itsestään selvää, kuin mitä olin pyöräilijänä kuvitellut. Asian tajuaminen oli oikeastaan pienoinen järkytys. Väitän, että jos olisin omistanut ajokortin jo kolarin aikaan, kolaria ei olisi koskaan tapahtunut. Sen verran autolla ajaminen on opettanut. Olen edelleenkin hieman hullu pyöräilijä ja pidän oikeuksistani aika tiukasti kiinni, mutta mukana on aivan erilainen varovaisuus kuin ennen.

Yhteispeliä!

Viimesyksyinen mopotapaus ja oma kolarini nousivat väistämättä mieleeni katsoessani maanantaina Puskuria. TV2:n auto-ohjelmassa on pyörinyt tällä kaudella K75-sarja, jossa jokaisessa jaksossa auton rattiin istutetaan yksi vähintään 75-vuotias kuljettaja ja katsotaan, miten hän selviää yllättävistä tilanteista. Tuoreimmassa jaksossa katsottiin, havaitseeko oikealle kääntymässä oleva kuljettaja samasta suunnasta suojatielle vauhdikkaasti ajavan pyöräilijän. Muuten varsin skarpilta vaikuttanut kuljettaja ei havainnut, vaan kyydissä istunut kouluttaja joutui painamaan jarrua. Nyt kyseessä oli järjestetty tilanne ja pyöräilijä jo valmistautui jo hieman ennakkoon väistämään autoa. Toisin oli edellisessä jaksossa, jossa satunnainen pyöräilijä ajoi rauhassa pahaa aavistamatta vihreillä valoilla suojatielle ja olisi saattanut jäädä auton alle, ellei kouluttaja olisi ollut tilanteen tasalla ja jarruttanut.

Pyöräilijä väistää autoa. Näin tuossa Puskurin järjestämässä tilanteessa niin itseni! Hulluna pyöräilijänä... Onneksi olen nykyisin ottanut vähän opikseni.


Tuoreemman jakson lopussa kouluttaja totesi, että pyöräilijän kannattaa käyttää sellaista nopeutta, että hän pystyy havaitsemaan ja hänet pystytään havaitsemaan ja että liikenne on yhteispeliä. Kaikkien osapuolien on syytä olla varovaisia, eikä sokeasti luottaa oikeuksiinsa. Tämä pätee vähän kaikkeen liikenteessä. Eli mopoilijat ja pyöräilijät: vaikka teillä olisi etuajo-oikeus, pitäkää silti varanne. Ja autoilijat, muistakaa katsoa kunnolla sivuille ennen kuin käännytte.

Kesärenkaiden vaihtoaika x 2

perjantai 30.04.2010 Avainsanat: Huolto , Kevytliikenne , Kolarointi , Nishiki Reno , Pohdiskelu , Polkupyöräily , Renkaat , Talvi

Jälleen se aika vuodesta, jolloin autoihin vaihdetaan kesärenkaita. Nastarenkaiden virallinen sallittu käyttöaika päättyi jo reilu pari viikkoa sitten pääsiäisen jälkeisenä maanantaina. On melko outoa että renkaidenvaihtamisajankohta on sidottu pääsiäiseen, koska se ei ole joka vuosi lähellekään samaan aikaan, vaan ajankohta voi vaihdella maaliskuun 21. ja huhtikuun 25. päivän välillä.

Periaatteessa aikarajalla ei pitäisi olla hirveästi väliä, koska nastarenkaita saa käyttää niin pitkään kuin niille on tarvetta. Minusta kuitenkin tuntuu, että viimeisestä laillisesta käyttöpäivästä uutisointi vaikuttaa siihen, että osa ihmisistä vaihtaa renkaansa aiemmin, kuin oikeasti kannattaa. Mietin tätä, kun viime aikoina on jonkin verran ollut uutisointia ulosajoista, jotka ovat johtuneet kesärenkailla liukastelusta.

Oikeastaan renkaidenvaihtosäännöksi riittäisi, että joulu-helmikuussa talvirenkaat ovat pakolliset ja muuten oman harkinnan mukaan. Täyttä valinnanvapautta ei tässä maassa voisi antaa, sillä suomalaiset yksinkertaisesti tarvitsevat kaitsemista. Nytkin jotkut tuntuvat vaihtavan renkaansa tuijottamalla pelkkää kalenteria, mistä seuraa turhia ulosajoja. Kuten viime marraskuussa kesärenkailla ojaan päätynyt kansanedustaja, joka kertoi, että "hänen autossaan oli kesärenkaat, koska talvirenkaita ei ole vielä pakko käyttää." (KSML 7.11.2009)

Poloon kesärenkaat

Polon renkaat vaihdatin kaksi viikkoa sitten Matkakeskuksen Autopesulassa, jossa sain hyvää ja sopuhintaista palvelua viime syksynä. Viime syksyn tapaan annoin myös pestä ja vahata Polon samalla, koska on kätevää hoitaa kaikki asiat kerralla. Renkaiden vaihto + pesu + vahaus maksoi yhteensä 100 e, mikä oli yllättäen yhdeksän euroa halvempi hinta kuin viime syksynä.

Vein auton pesulaan aamulla ja hain pois iltapäivällä töiden jälkeen. Auto kiilsi nätisti ja sisämatotkin oli pesty, mutta pölykapseleita ei joko ollut pesty lainkaan tai sitten ne eivät enää puhdistu, sillä aika likaisilta ne näyttivät. Harmitti vähän, kun en tajunnut kysyä että miten ne viimeksi saatiin loistamaan mutta nyt ei. Voi tosin olla, että kaksi talvea on liikaa pari kymppiä maksaneille Bilteman kromikapseleille. Mulla on niitä kyllä varastossa kolme käyttämätöntä, joten voisi kiillottaa ehjimmän vanhan ja vaihtaa muut uusiin.

Polkupyörään kesärenkaat


Polkupyöräni sai alleen kesärenkaat pari päivää Poloista aiemmin. Tarkoituksenani oli vaihdattaa renkaat keväthuollossa, mutta koska huoltoajan varaaminen ajoissa jäi tekemättä, olisin joutunut ajamaan turhan pitkään nastoilla ennen huoltoon pääsyä. Vien pyörän huoltoon sitten kesällä, kun ruuhkat ovat ohi.

Yleensä olen vaihdattanut pyörän renkaat keväthuollon yhteydessä, sillä vihaan vaihtamista oikeasti. Kesärenkaani ovat todella tiukat, eivätkä irtoa tai mene vanteille kovin helposti, joten yleensä menetän hermoni joka kerta renkaita vaihtaessa. Edelliset kesärenkaani olivat aivan toista maata, sillä ne sai irrotettua vanteilta suunnilleen ajatuksen voimalla.

Viimeksi kun irrotin kesärengasta vanteelta, onnistuin katkaisemaan yhden pyörähuollosta ostamistani rengasraudoista. Ihmeen hyvin kyllä kestivät monta vuotta vääntämistä, vaikka olivatkin muovia. Ostin kokeeksi uuden sarjan Biltemasta, niin eikö yksi niistä hajonnut ekalla yrittämällä, kun irrotin talvirengasta vanteelta. Täytyy seuraavaksi ostaa pyörähuollosta kunnolliset metalliset rengasraudat.

Toinen syy miksi olen vihannut renkaiden vaihtoa on taloutemme pumppuvalikoima. Löytyy perinteinen jousella varustettu (Siis saako joku sellaisella ilmaa renkaisiin?), uudempi tosi hyvä renkaaseen mutta hajonnut (Meinattiin laittaa pakkasella ilmaa renkaaseen niin venttiilinkiinnitysmekanismi halkesi. Sitä voi vielä käyttää jos sen painaa tosi tiukasti venttiiliä vasten.) ja sitten uusi renkaaseen lukittava pro-pumppu. En tahdo saada pro-pumppua kiinni renkaan venttiiliin sitten millään, vaan aina ilma pääsee karkaamaan ulos.

Viimeksi menetin hermoni pumppuvirityksen kanssa lopullisesti yritettyäni täyttää yhtä rengasta puolen tunnin ajan. Paiskasin sen pyörävaraston seinään ja jätin renkaat tyhjiksi. Illalla mieheni (joka jotenkin käsittämättömästi hallitsee ko. pumpun käytön) täytti renkaani ja seuraavana päivänä hain Biltemasta jalalla poljettavan pumpun.

Pumpuista löytyy: uusi jalalla poljettava pumppu, yhteistyökyvytön pumppu, perinteinen pumppu ja hajonnut pumppu.


Uusi pumppu toimii kuin unelma ja tarttuu venttiiliin hyvin yksinkertaisella menetelmällä. Siinä on myös rengaspaineen kertova mittari, joten nyt ei välttämättä tarvitse enää käydä lainkaan huoltoasemalla laittamassa renkaisiin oikeita paineita. En ole tosin ihan vakuuttunut mittarin tarkkuudesta (koska Biltema-laatu), mutta kyllä se ainakin suuntaa antaa.

Käsijarrun tärkeydestä

keskiviikko 20.01.2010 Avainsanat: Kolarointi , Muiden käyttäytyminen , Pysäköinti

Minä en ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Nimittäin käsijarrun käyttämisessä. En voi sietää sitä, että kun joku on siirtänyt autoani esimerkiksi huollon jälkeen, on auto pysäköity pelkän vaihteen varaan. Ilman käsijarrua auto nytkähtää inhottavasti kun siihen astuu. Myös työpaikallani olen havainnut, että monella auto hieman liikahtaa siihen istuessa tai ulos astuessa, mikä kertoo pelkän vaihteen varaan jättämisestä.

Itse olen alusta alkaen oppinut, että kun auto pysäköidään, kuuluu laittaa käsi- eli seisontajarru päälle ja vaihde ykköselle. Näin auto pysyy varmasti siinä mihin sen on jättänyt. Harvemmin auto tietenkään lähtee itsestään liikkeelle, vaikka käsijarrua ei olisikaan laitettu päälle. Pelkän vaihteen varaan pysäköintiin ei välttämättä silti kannata luottaa, mikä tuli todistettua viime syksynä...

Eräänä syyskuisena iltana mieheni pyysi minut parvekkeelle katsomaan, huomaanko näkymässä jotain outoa. Joku auto oli pysäköity kadun varressa olevalle parkkipaikalle niin, että koko keula ja vähän ylikin oli kadun puolella. Kadun varteen suunnilleen samalle kohdalle oli pysäköity toinen auto, joten katua pitkin ajavilla autoilla oli jo melko ahdasta päästä kulkemaan niiden välistä.


Mietimme, että ehkä kummallisesti pysäköidyllä autolla oli perässään peräkärry, mistä syystä auto ei olisi mahtunut kokonaan parkkiruutuun. Tämä tuntui kuitenkin epätodennäköiseltä, joten kaivoin esiin järkkärin ja kuvasin sillä tilanteen nähdäkseni paremmin, mistä on kyse. Kuvaa tarkastellessani huomasin, auton perässä ei todellakaan ollut peräkärryä, vaan toinen auto. Mitä ihmettä?


Tilanteesta kiinnostuneena nappasin kameran mukaani ja lähdin ulos katsomaan, mitä oikein oli tapahtunut. Kun pääsin ulos, paikalle oli ilmestynyt poliisiauto, joten en kehdannut kuvata tilannetta vaan kävelin vain pihan poikki. Näytti kuitenkin siltä, että kummallisesti pysäköity auto olisi vierinyt parkkipaikalle pysäköidyn auton perään. Parvekkeelta tarkkailin hetken poliisien puuhia, mutta siirryin sitten television ääreen.


Tv-ohjelman loputtua menin uudelleen parvekkeelle katsomaan tilannetta, mutta sekä kummallisesti pysäköity auto että poliisiauto olivat ehtineet lähteä. Koska halusin saada varmistuksen siitä, oliko auto todellakin vierinyt toisen perään, lähdin uudelleen ulos katsomaan, näkyisikö autoissa vaurioita. Näkyihän niitä. Kummallisesti pysäköity auto löytyi pihaan pysäköitynä perä komeasti rutussa.


Vierineen auton perän kohdalta pihasta suoraan tielle katsottuna näkyi punainen auto, jonka perään auto oli pysähtynyt. Koska piha on jonkin verran korkeammalla kuin tie, saa auto ilmeisesti ihan hyvin vauhtia, jos se jostain syystä lähtee paikaltaan vierimään.


Valitettavasti punainen autokaan ei ollut säilynyt ehjänä törmäyksestä, vaan senkin perä oli ottanut osumaa. Vihreän auton suuremmat vauriot johtuivat varmasti punaisen auton peräkoukusta, joka on ottanut vastaan törmäyksen suurimman iskun.


Mielestäni on hyvin epätodennäköistä, että vihreässä autossa olisi ollut käsijarru päällä ja se olisi silti valunut pihasta tien yli punaisen auton perään. Auton omistaja sai sen nyt kokea kantapään ja kukkaron kautta. Niinpä tähän voikin vain todeta, että muistetaan käyttää sitä käsijarrua!

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!