POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen

Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun

torstai 28.06.2018 Avainsanat: HuoltoLeonidasSeatSeat Leon

DSG-vaihteiston kytkimen ja takavalojen takuukorjausten lisäksi Leonille tehtiin huhtikuun lopussa määräaikaishuolto, jossa suoritettiin laaja tarkastushuolto ja jarrunesteiden vaihto sekä huolto-ohjelman ulkopuolisina lisätöinä öljynvaihto ja ilmastoinnin täyttö sekä desinfiointi.

Leonin mittarissa oli 34 100 km huollon aikaan eli pikkaisen reilu 10 000 km ajoa tulee vuodessa.

Pissapojan suuttimien säätö

Leonin pissapoika oli pissinyt kuskin puolen keskimmäisestä suuttimesta jo pidemmän aikaa suoraan katolle.

Yritimme säätää sitä joskus mieheni kanssa, mutta lopputuloksena oli lähinnä menetetyt hermot. Kulmaa on sairaan vaikea säätää tarkkaan kotikonstein; ainakin kun työkaluna on hakaneula… Se siis työnnetään pieneen pallon muotoiseen suuttimen sisään ja käännetään ja toivotaan, että kääntyisi riittävän vähän. Vesi tulee aina joko liian ylös tai alas. 

Epäonnistuneesta säädöstä johtuen olen joutunut ruiskuttamaan tuulilasille hirveästi vettä, että se kastuisi riittävästi. Taisin keväällä silti naarmuttaa sitä. Olin ensin säästellyt pyyhkimien käytössä ja sitten sainkin rekasta superravat lasille, jotka oli pakko pyyhkiä pois. Veden kanssa toki, mutta se rapakuorrutus olisi kaivannut vähän enemmän vettä.

Nyt huoltoon viedessä kysyin, että mitä maksaisi säätää suuttimet kuntoon. Aikoinaan kysyin samaa Polosta ja silloin sanoivat, että säätö voidaan tehdä takuutyönä enintään puoli vuotta vanhaan autoon. Noh, nythän olin valmis maksamaankin siitä, mutta iloiseksi yllätyksekseni pissapojan tarkistus ja tarvittaessa säätö kuului laajaan tarkastushuoltoon eikä siis kustantanut mitään ylimääräistä.

Nyt vesi ei lennä enää katolle, vaan tuulilasin keskivaiheille. Mielestäni se saisi päätyä vähän korkeammalle, koska nyt se osuu aika paljon pyyhkijän varteen, mutta on tämä kuitenkin parempi kuin aiempi tilanne.

Naapurini kertoi, että vedentuloaikaa ennen pyyhkijöiden liikkumista voi muuttaa VCDS:llä (VAG-COM Diagnostics System) ja mietinkin, että jos sitä vähän pidentäisi, niin kastuisi ennemmin tuulilasi kuin pyyhkijöiden varret.

Tuulilasin pyyhkimen sulkien vaihto

Minulla oli myös tarkoitus vaihdattaa pyyhkimen sulat huollon yhteydessä, mutta se ei onnistunut, koska yllättäen niitä ei ollut hyllyssä. Olisi pitänyt tajuta sanoa niistä jo huoltoa varatessa.

Huoltoneuvoja pyysi käymään joku päivä kun heillä on sulkia niin vaihtavat ne, jolloin sulat ja vaihto olisi mennyt huolenpitosopimuksen piikkiin. Vaihtotyöstä pitää kuitenkin maksaa n. 10 e, joten mieluummin hain sulat varaosatiskiltä ja asensin ne itse. 

Uudet tuulilasin pyyhkimen sulat Seat Leoniin maksoivat varaosatiskillä 42,50 e. Have a Drive -blogin Manu kertoi, että Boschin tarvikesulat maksoivat Leoniin 33,80 e, joten ne ostamalla säästäisi vajaan kympin. Itse kieltäydyn ostamasta enää muita kuin alkuperäisiä, sillä joskus Poloon ostamistani tarvikesulista toinen hipoi A-pilaria vaikka oli ihan oikea sulkamalli ja asennus. Lisäksi autoliikkeessä ei tarvitse arpoa, vaan voi ostaa rekisteriumeron perusteella varmasti oikean pituiset sulat.

Öljynvaihto

Minulla on ollut tapana vaihtaa autoni öljyt vuosittain, vaikka LongLife-huolto-ohjelma vaihdattaisikin sen vain joka toinen vuosi. Suomen vaihtuvissa sääoloissa ja pätkäajolla parempi näin.

Mobil1 öljypänikän ostin Minimanin tarjouksesta 29,90 e / 4 litraa, ja sovin, että se puuttuva puoli litraa laitettaisiin sitten taas autoliikkeen kalliista hanasta. Laskulla lisäöljyä ei kuitenkaan näkynyt, joten mietin, että olivatko unohtaneet laskuttaa sen kuten viime vuonna tai jopa laittaa sen. 

Kävikin ilmi, että moottoriin ei ollut mahtunut kuin neljä litraa. Hassua, koska aina ennen sinne on mennyt 4,5 litraa.

Tehdas määrää laittamaan vain neljä litraa eli mittatikun puoliväliin, mutta Suomessa laittavat 4,5 litraa eli mittatikun yläreunaan, jotta sitä ei tarvitse heti olla lisäämässä. Paitsi että nyt mittatikun yläreuna tuli vastaan jo neljän litran kohdalla. Mekaanikko kertoi, että joskus moottori ei vaan tule ihan tyhjäksi vaikka auto onkin vaakasuorassa nosturilla.

Ilmastointihuolto

Auton ilmastointihuolto on mielestäni hieman mystinen. Onko oikeasti tarvetta vaihtaa kylmäainetta, jos jäähdytys toimii? Miksei sitä ole auton huolto-ohjelmassa? Miten usein se kannattaisi tehdä?

Kyselin siitä jo viime vuonna, mutta silloin se olisi pitänyt maksaa erikseen. Nyt kolmantena vuonna ilmastoinnin täyttöhuollon saa tehdä Seatin huolenpitosopimuksen piikkiin.

Ilmastointihuolto maksoi huhtikuussa vielä 79 e, mutta nyt kesäkuussa se maksoi 99 e eikä hinta tule edes jäämään siihen. Kylmäaineen hinta on moninkertaistunut, koska EU rajoittaa sen saatavuutta asetuksella, joka pyrkii vähentämään kylmäaineiden vaikutusta ilmaston lämpenemiseen.

Kylmäaineen vaihtoa tärkeämpää minusta on auton ilmastoinnin desinfiointi. Polo alkoi haista vähän kummalle neljäntenä vuotena ja siitä viisastuneena halusin nyt kolmantena vuonna desinfioida Leonin ilmastoinnin.

Ilmastoinnin desinfiointi tehdään “räjäyttämällä” autossa desinfiointipanos. Sitä ennen autosta poistetaan raitisilmasuodatin ja laitetaan ilmastointi sisäkierrolle.

Raitisilmasuodatin vaihdettiin juuri viime vuonna, joten se otettiin pois desinfioinnin ajaksi, ettei aineen haju pinttyisi siihen. Määrätyn ajan jälkeen aerosolipullo poistetaan ja auto tuuletetaan.

Desinfiointiin käytetty Forte Air Conditioner Cleaner maksoi 39,00 e. En tiedä olisiko hinta eri, jos sen olisi vain ostanut varaosatiskiltä ja desinfioinut itse.

Huollon jälkeen auto oli niin superraikas, että meinasin saada päänsäryn kotiin ajaessani.

Mieheni mielestä hajussa oli imelä yhdistelmä kynttiläpajaa ja karkkikauppaa, kun taas minusta tuoksu oli raikkaan eukalyptuksinen. Pullossa luki sitruuna, että ota siitä nyt sitten selvää.

Joka tapauksessa tuoksu tasaantui muutamassa päivässä miellyttäväksi ja nyt reilun kuukauden jälkeen tuoksun huomaa enää vain harvakseltaan, kun auto on seissyt auringonpaisteessa. Mutta eipä haise myökään epäpuhtauksille!

Laajennettu tarkastushuolto

Joka toinen vuosi Leonille tehdään huolto-ohjelman mukainen tarkastushuolto ja joka toinen vuosi laajennettu tarkastushuolto.

Laajemmat tarkastukset olivat mielestäni aika pitkälle samoja, mitä katsastuksessakin tutkitaan: jarrupalat ja jarrujärjestelmä, pakoputkisto, alusta, moniurahihna, pallonivelet, raidetangon välykset jne.

Huollossa tsekataan jopa ensiapulaukun olemassaolo ja parasta ennen päiväys. Viime vuonna ea-laukun päiväystä ei ollut merkitty, mutta tänä vuonna se oli löytynyt ja todettu viime vuonna vanhentuneeksi... Huoltoneuvoja tosin totesi, että parempi se varmasti on kuin ei mitään.

Laajennettu tarkastushuolto maksoi 39,60 e enemmän kuin perustason tarkastushuolto, joka taas öljynvaihdon kanssa maksoi 89,10 e.

Kustannukset

Työt yhteensä 237,40 e:

  • Tarkastushuolto ja öljynvaihto: 89,10 e
  • Laajennettu tarkastushuolto: 39,60 e
  • Jarrunesteen vaihtotyö: 29,70 e
  • Ilmastointilaitteen täyttöhuolto: 79,00 e (sis. aineen)

Osat yhteensä 84,55 e:

  • Öljynsuodatin: 4,10 e
  • Tiiviste: 5,80 e
  • Öljyproppu: 5,00 e
  • Ongelmajätemaksu; 5,00 e
  • Jarruneste: 17,25 e
  • Ilmastoinnin puhdistusaine Forte: 39,00 e

Lisäksi laskun lopussa oli erillinen rivi “tarveaineet”, mihin oli mennyt 10,68 e. Tämä tarkoittaa mm. muttereita, voiteluaineita, hanskoja jne., joita kuluu huolloissa, mutta joilla ei ole omaa varaosanumeroa. Tämä ns. pientarvikelisä on yleisesti käytössä autohuolloissa. Jyväskylän Autotarvikkeella se on 4,5% työn osuudesta laskun loppusummasta, mutta kuitenkin enintään 70 e.

Kokonaisuudessaan huolenpitotililtä veloitettiin 332,63 e. Lisäksi itse ostamani moottoriöljy maksoi 29,90 e ja pyyhkijänsulat 42,50 e.

Eiköhän tällä autolla taas rullaa pitkän matkan ennen seuraavaa huoltoa! Ainakin ajattelisin, että nyt siitä on ehtinyt levitä kaikki mikä on levinnyt, joten nyt vaan kovaa ajoa. Ei ole mitään suunnitelmia vaihtaa uuteen, koska Seat Leon FR on niin erinomainen auto ajaa. 

Paras Leonidas!

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

  • eautoilija - 3.7.2018 klo 21:26

    Nyt en tajua. Miksi maksat erikseen kaikesta, jos on huolenpitosopimus? Vai onko nuo kommentit huolenpitosopimuksesta yleisiä, että toimenpiteet kuuluisivat siihen, jos sellainen olisi voimassa? Itselläni on Vehon huolenpitosopimus Mersulle, maksan kerran kuussa 45 euroa ja vuosihuollossa ei sitten lisälaskua esitetä, jos ei halua jotain ekstraa. Viimeksi halusin sisäpuhdistuksen, ulkopesun ja vahauksen ja ne maksoin. Kuukausihinta riippuu auton mallista ja iästä sekä vuotuisista kilometreistä.Nykyinen on arvioitu 15.000 kilsan mukaan ja auto on 2-vuotias, joten sen kuukausihinta seuraavaksi, kun se täyttää kolme vuotta.

  • Jenni - 3.7.2018 klo 22:56

    Kuten kirjoitin tuohon toiseksi viimeiseen kappaleeseen, niin huollon hinta veloitettiin huolenpitotililtä. Eli niistä rahoista mitkä olen huolenpitosopimuksessa maksanut - lasku lähtee autoliikkeestä VV-Autolle. Tiskille maksoin vain pyyhkijänsulat, kun kävin hakemassa ne eri kerralla. :)

    Huoltoneuvoja erittelee aina, mitä autolle on tehty ja mitä mikäkin on maksanut riippumatta siitä, maksanko huollon tavallisena asiakkaana vai veloitetaanko kustannukset huolenpitosopimuksesta. Tämä läpinäkyvyys on minusta hyvä juttu! Blogissa käyn läpi kaikki kustannukset, koska uskon, että ne kiinnostavat lukijoita. Kiinnostavathan ne itseänikin.

    Leonin huolenpitosopimus on sovittu neljälle vuodelle, max 15 tkm ajoa vuodessa. Maksan siitä reilu 46 e kuukaudessa.

    Seatin sivuilla näen huolenpitosopimukseni statuksen:
    Laskutetut kuukausierät: 1826,56 €
    Hallinnointikulut: 488 €
    Huolto- ja korjauskulut: 573,21 €
    Sopimuksen saldo: 765,21 €

    Seatin HPS on siitä kiva, että sopimuskauden jälkeen yli jääneet rahat palautetaan hallinnointikuluilla vähennettynä. Eli jos nyt lopettaisin sopimuksen (myisin auton) niin saisin takaisin 765,21 e. Onko Mersulla samaa? Olen kuullut, että monilla automerkeillä ei saa mitään rahoja takaisin, kun sopimus päättyy.

  • Zsi - 7.7.2018 klo 14:27

    Huolto-ohjelmien "ilmastointihuolto" useimmissa autoissa sisältänee vain jäähdytysaineen määrän tarkistuksen ja lisäämisen. Ilmastoinnin desinfiointia taas ei taida huolto-ohjelmiin kuulua yleensä ollenkaan, vaikka olisi hyvinkin tarpeellinen. Olen päätynyt huoltosopimuksesta huolimatta toimimaan siten, että vaihdan raitisilmasuotimen itse vuosittain keväisin, kun huolto-ohjelmassa se normaalisti vaihtuisi vain 2 vuoden välein. Siitä huolimatta tulee ilmastoinnista joskus etikan haju, joka johtunee puun lehdistä ja muusta orgaanisesta materiaalista, jota on ilmastoinnin kanaviin päätynyt. Silloin olen itse tehnyt desinfioinnin juurikin tuollaisella kuvailemallasi "panoksella", Sonax-merkkisellä, jonka hinta on luokkaa 12 euroa. Poistaa hyvin kaikki oudot hajut ja raikastaa edellyttäen tietysti, että auto on muutenkin pidetty hajuista vapaana.

  • Jenni - 8.7.2018 klo 20:08

    Joo se on vähän hassua ettei desinfiointia tarjota. Tai no, itse asiassa tarjottiin, kun Autotarvikkeen mainostekstarissa ennen huoltoa oli ilmastointihuolto ja desinfiointi molemmat mainittu. Desinfiointi ei ilmeisesti ennaltaehkäisevänä mene huolenpitosopimukseen, mutta jos autossa on outoa hajua, niin sitten menee. Eli ei tosiaan kuulu huolto-ohjelmaan. Mutta kai se on sit siitä kiinni, ettei estä auton käyttöä vaan on vain "kosmeettinen" juttu.

    Toimintasi kuulostaa samanlaiselta fiksulta ennakoinnilta kuin mitä vuosittainen öljynvaihtokin. :) Etikan haju kuulostaa jännältä...

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (14)
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Vertaisvuokralla unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!