• Etusivu >
  • Tien sivusta >
  • POLOinen >
  • Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!

POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen

Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!

perjantai 09.06.2017 Avainsanat: OngelmatilanteetPuhtaanapito

Päätin tuossa eräs ilta huuhtaista auton nopeasti harjattomassa pikapesussa. Pysäköin auton Palokan City Car Wash -pesulan eteen, kävin ostamassa pesun ja palasin autolle. Palautin pankkikortin lompakkoon takapenkille ja kaivoin kameran repusta, jotta voisin ottaa kuvan pesukoneesta. Istuin autoon ja meinasin ajaa halliin, mutta enpäs ajanutkaan, sillä hallin ovet sulkeutuivat nenäni edestä!

Ajoin toiveikkaasti lähemmäs ovia, jos ne aukeaisivat, mutta mitään ei tapahtunut. Peruutin ja ajoin taas ovien eteen, mutta ei vieläkään reaktiota. En nähnyt seinässä edes puhelinnumeroa, johon soittaa (toim. huom. se muuten olisi lukenut maksuautomaatissa), joten päätin tympääntyneenä ajaa pesuun viereiselle Palokan ABC:lle, jossa olen viime aikoina käynyt. Paitsi että ABC:n pesukone oli rikki ja suljettu. En olisikaan halunnut pestä autoa!

Jäin autoineni pesulan ulkopuolelle...

Reklamaatio

Mitä tekisi tässä vaiheessa nykyajan kuluttaja? Vaahtoaisi tietysti someen!

Minä tyydyin valittamaan asiasta vain kotona, mistä mies tätä juttua kirjoittaessani kyllä huomautti, että aika paljon vaahtoa oli siihen nähden että kyse oli vain harjattomasta pesusta. Ai niinkös se olikin? :’D Olin jo unohtanut sen tunteen, koska siitä eteenpäin asiat menivät hienosti.

Vaahtoamisen sijaan kirjoitin siis City Car Washille asiallisen reklamaation, jossa pyysin tilalle uutta pesua, koska en tuota ostamaani pystynyt käyttämään. Esitin myös toiveen, että mikäli ovet ovat auki vain tietyn ajan, siitä olisi hyvä kertoa asiakkaille vaikkapa maksupäätteellä. 

Heti seuraavana arkiaamuna sain vastauksen, jossa pahoiteltiin tapahtunutta.

Hyvitykseksi sain koodin pesulan tasokkaimpaan pesuun, vaikka olin itse ostanut ihan sen perustasoisimman. Jouduin kuitenkin hieman nolona laittamaan takaisin viestiä, että voisinko kuitenkin saada peruspesun luksuspesun sijaan. Luksuspesu sisältää nimittäin kuumavahan, jollaista en halua laittaa Leonin CQuartz Finest -pinnoitteen päälle. Ei se siitä pilalle mene, mutta ei siitä hyötyäkään ole.

Viime vuonna tuli testattua se ihan käytännössä, kun pesin auton ABC Mikkelässä harjattomassa pesussa, joka yllättäen sisälsikin vahan. En ostohetkellä tajunnut koko asiaa, koska se oli aseman ainut harjaton pesu ja olen tottunut siihen, että ne ovat aina peruspesuja. Asia tulikin ilmi vasta seuraavalla käsinpesukerralla, kun ihmettelivät Glosspointilla, että mitä ihmettä olen tehnyt Leonille, kun se kyljet ovat täynnä valumajälkiä, jotka eivät irronneet normaaleilla pesuaineilla. Hetki piti kelata ennen kuin tajusin, että se yksi harjaton pesu muuten taisi sisältää vahan! Pesun päätteeksi ruiskutettu kuumavaha ei ollut levinnyt tasaisesti, vaan jämähtänyt niille sijoilleen.

Nolosteluni oli turhaa ja sain koodin peruspesuun. Eikä luksuspesua tarvinnut palauttaa, vaan voin antaa sen jollekin kaverille. Tai jollekin teistä lukijoistani - lukekaapa juttu loppuun, sillä lopussa seuraa arvonta!

Pikapesu on kätevä, kun ei ehdi käsinpesuun mutta haluaa saada autosta pahimmat ravat pois.

Mahtavaa asiakaspalvelua

Antamani palautteeni vuoksi pesulan huoltomies kävi selvittämässä pesuhallin ovien sulkeutumisajan. Se oli ollut reilusti alle puoli minuuttia, joten ei ihme, että missasin pesun, kun en ajanut sinne saman tien kun olin maksanut. 

Tapahtuneen jälkeen ovien sulkeutumisaika nostettiin minuuttiin, missä ajassa sisään pitäisi ehtiä hyvin. Pidempään ovia ei voi pitää auki, koska muuten  tulee ongelmia talvella. Ovet eivät kuitenkaan koskaan sulkeudu  niin että väliin jäisi, sillä valokennot tunnistavat auton.

Viestittelyn makuun päästyäni päätin laittaa City Car Washille ehdotuksen uudesta sarjalipusta.

Olin  jo aiemmin miettinyt, että olisi kätevää, jos heidän verkkokaupastaan olisi mahdollista ostaa sarjalippuja peruspesuun eikä vain vahan sisältäviin erikoispesuihin. Yrityksessä pidettiin ehdotuksestani ja sarjalippu lisättiin verkkokauppaan saman tien. Ja vielä todella edulliseen hintaan, sillä kolmen peruspesua saa 30 eurolla, kun normaalisti yksi pesu maksaa 14,20 e. Tämä oli kyllä todellista asiakaspalvelua!

Kolmas asia, mistä annoin palautetta oli pesujen nimet. Kirjoitan tässäkin tekstissä iloisesti sekaisin pikapesusta ja peruspesusta, vaikka tarkoitan niillä samaa asiaa: auton nopeaa peruspesua ilman vahaa. City Car Washin Jyväskylän autopesulan pesujen nimet menevät kuitenkin niin, että “peruspesu” on se kaikista yksinkertaisin, kun taas “pikapesu” sisältää myös kuumavahan. 

Noh, nimiä ei sentään vaihdettu samoilla vauhdeilla, mutta sain silti kiitosta tästäkin palautteesta ja myönsivät, että nimiä tosiaan voisi selkeyttää.

Kommentoi ja voita luksuspesu!

Miten sinä peset autoasi? Onko valintasi käsinpesu vai konepesu? Harjoilla vai ilman?

Jätä kommentti alle ja voit voittaa autollesi Harjaton Kiiltopesu LUX -pesun, jonka sain* ensin hyvityksenä. Pesuohjelma sisältää vaahdon, 2x painepesun, alusta- ja rengashuuhtelun, huuhtelun, kuivauksen ja kiiltovahan.

Pesukoodi käy vain Jyväskylän City Car Wash -autopesulaan, joten mainitsethan kommentissasi, jos haluat osallistua arvontaan. Suoritan arvonnan kesäkuun lopussa. :)

* Jutun taustalla ei ole mitään yhteistyökuviota. Minulle jäi saamastani asiakaspalvelusta vaan niin hyvä mieli, että halusin ehdottomasti kertoa siitä blogissanikin. Blogaamisessa on parasta, kun saa vilpittömästi kehua jotain! :)

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

  • Marjaana - 9.6.2017 klo 15:02

    Koska en saa koskaan aikaiseksi varattua aikaa kehumallesi Glosspointille (jotenkin ajan varaus + pesuun jättäminen tuntuu muka vaivalloiselta. en tosin ole tutkinut onko heillä nettivarausmahdollisuutta), niin tulee ajettua ABC:n pesukadun peruspesuun, jossa edes vähän pestään käsin siinä alussa ja näin ollen varmaan vähän paremmin saa tähdättyä pahimpiin kohtiin, kuin pelkässä konepesussa. Kotona pesisin varmaan käsin, jos ei tarttisi lutrata kallista vesijohtovettä.

  • Marko - 9.6.2017 klo 19:23

    Pelkkää positiivisuutta kaikin puolin. Se, että firma kuunteli asiakasta noin tehokkaasti ja se, ettet sinä lähtenyt heti oitis netissä valittamaan. Se kun tuntuu olevan nykytyyli.

  • Päivi - 10.6.2017 klo 22:30

    Käyn säännöllisesti pesettämässä autoni Palokan Car washilla ,valitsen vaihtelevasti eri pesuohjelmia

  • Jenni - 11.6.2017 klo 13:24

    Marjaana: Joo on siinä kyllä oma vaivansa sopia pesu etukäteen. Täytyy soittaa, nettiajanvarausta ei ole. Mulle se kyllä käy kun on mukavat tutut tyypit. Sitten vielä tähdätä päivälle, jolloin ei sada. Just perjantaina peruin Glosspointilta maanantaiksi sovitun ajan, kun koko ensi viikon keli näyttää niin sateiselta...

    Marko: Kiitos! Nykytyyli on tosiaan inhottava. Some tekee valittamisen liian helpoksi...

  • Jaakko - 12.6.2017 klo 10:05

    Perhefarmarille sisäpesu olisi aika usein olennaisempi kuin ulkopuolen peseminen, mutta eipä viitsi kun kohta on taas tuoreet kumpparinjäljet penkin selkämyksessä.

  • Sebastian - 12.6.2017 klo 10:10

    Tämä on loistava esimerkki puolin ja toisin asiallisesti hoidetusta reklamaatiosta. Reklamaatio on aina mahdollisuus. On mukavaa havaita, että kehitysehdotuksiin suhtaudutaan näin positiivisesti ja nopeasti. Tässä olisi opittavaa monella yrityksellä. Palvelun paras asiantuntija on sen käyttäjä.

  • Jenni - 16.6.2017 klo 22:43

    Päivi: Oot vakioasiakas siis! Välillä kantsi viedä johonkin käsinpesuun niin lähtee pinttyneempikin lika pois. :)

    Jaakko: Lapset... :D Sun pitää hankkia selkämykseen jokin suoja?

    Sebastian: Kiitos! Tää yllätti kyllä täysin. Ja nyt lupasivat vielä uusia pesujen nimetkin! :)

  • Henrik - 20.6.2017 klo 12:54

    Autoa tulee pestyä välillä käsin firman tallissa tai joskus kotipuolessa käydessä. Joskus käyn harjattomassa automaatissa ja muutaman kerran on tullut Glosspointillakin käytyä. Nykyään aika enemmän kortilla niin ei niin ehdi itse pesemään saati vahaamaan.

  • Mmikko - 2.1.2018 klo 12:10

    Meillä ei taannoin lähtenyt helmiäisvalkoinen Toyota puhtaaksi.olimme
    Yhteydessä muutaman kerran ja ymmärrystä löytyi ihmettelyyn saakka
    Lopulta vaihtoivat liuottimien ja tilanne on kunnossa.tälläistä palvelua
    Saa enää harvoin mutta tämä firma pitää asiakkaistaan huolen.

  • Jenni - 2.1.2018 klo 13:01

    Olipa hyvää palvelua ja kiva että kerroit siitä! :)

    Itse en totta puhuen edes odota, että saisin harjattomassa pesussa auton putipuhtaaksi. Kunhan nyt saa pahimmat ravat pois. Vaikka taitaa näissäkin olla eroja!

    Glosspointilla kertoivat, että nykyinen suolatöhnä on autoissa niin tiukassa, että joutuu oikeasti tekemään töitä käsinpesussakin, että tulee puhdasta.

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (17)
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Vertaisvuokralla unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!