21.12.2016

Ei kai autokauppa vain jää jälkeen kehityksestä?

Osoite kopioitu

Kaikki muuttuu, ja digi tappaa. Tämän viestin sisäistäminen ja havaitseminen käytännössä ei ole helppoa meille ihmisyksilöille, jotka elämme tätä päivää tässä ja nyt. Vaikka olenkin työkseni ja vapaa-ajalla tekemisissä kaikenlaisten digiasioiden kanssa, on meillä Suomessa tapahtumassa mielestäni kaksi isoa jokaista koskettavaa konkreettista muutosta, jotka saattavat aiheuttaa laajemman digimurroksen kiihtymisen. Nämä digimuutokset viitoittavat jälleen asiakkaiden tietä kohti sähköisempää autokauppaa.

Valtio ja kunnat ovat noin 20 vuotta sähköistäneet prosessejaan. Vuonna 2018 tämä tekeminen saa kruununsa kun kansalaisten asiointi viranomaisten kanssa siirtyy enemmän tai vähemmän 100 prosenttisesti Suomi.fi –palveluun. Työsarka on ollut melkoinen paperille mallinnetuista prosesseista tähän täysin sähköiseen asiointiin. Tähän loppuu paperilomakkeiden  täyttäminen ja viranhaltijan kirjevastausten odottelu. Se on sähköistä sit tästä eteenpäin. Ja jo tänäkin päivänä asiointi monen viranomaisen kanssa sujuu varsin kätevästi kotisohvalta.

Sähköisestä viranomaisasioinnista lisää myös täällä.

"Jos kerran viranomaisen kanssa voi asioida puhtaasti verkossa ja maitokaupan ostokset hoidellaan mobiililla, niin mitä vaatimuksia asiakkailla onkaan jatkossa autokaupan palveluihin?"

Mikä voikaan olla arkisempi tilanne tavalliselle mattimeikäläiselle kuin kuulla kaupan kassalla: ”Tarvitsetko kuittia?” ja ”Pakataanko pakasteet pieneen pussiin?”. Kumpikin muuten lakkaa pikapuoliin. Muovipusseja pyritään vähentämään merkittävästi ympäristösyistä vuoteen 2025 mennessä.

Paperisten kuittien vyöry loppuu erilaisten rahaan liittyvien mobiilisovellusten myötä. Esimerkiksi S-pankilla ja S-liikkeillä on tällä hetkellä käytössä paperiton kuittimahdollisuus, joka käytännössä estää paperisen kuitin tulostumisen kaupan kassalla ja lähettää kuitin asiakkaan mobiilisovellukseen. Paperisäästöpotentiaali mitataan varmasti kilometreissä vuodessa. Tämän muutoksen leviäminen kaikkiin kauppoihin ja valtaosalle kuluttajista varmistaa suomalaisten siirtymisen sähköiseen mobiiliasiointiin.

Nämä kaksi jokaisen elämään vaikuttavaa käytännön muutosta vaikuttavat asiakkaiden tapaan etsiä tuotteita, valita, ostaa ja asioida. Jos kerran viranomaisen kanssa voi asioida puhtaasti verkossa ja maitokaupan ostokset hoidellaan mobiililla, niin mitä vaatimuksia asiakkailla onkaan jatkossa autokaupan palveluihin? Autoalan kannattaakin kääntää katseensa muille elämän osa-alueille ja ottaa nopeasti niiltä opiksi sähköisten palveluiden kehittämisessä. Tavoitetilana voi hyvin pitää, että valtaosa autoon liittyvistä palveluista pitää pystyä asiakkaan hoitamaan sähköisesti mobiililla. Tämä tarkoittaa nettipohjaista auton etsimistä, fiilistelyä, koeajon varaamista, laskelman ja luottopäätöksen tekemistä, rahan siirtämistä, ostamista, huollon varaamista ja muuta jälkimarkkinointipalvelua.

PS. Autot ja puhelimet yhdistyvät käyttäjän näkökulmasta muutenkin kovaa kyytiä.

Android Auto

Apple CarPlay

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

nwdb